Se on sairaus

V

"Mä pakenin", Julian vastaa, kuin se ei olisi mitenkään ihmeellinen asia. Sitten musertava ajatus iskee vasten mun kasvoja.

"Missä isä?" kysyn. Tapoin äidin, isän täytyy vihata minua koko sydämestään. Jos isä vihaa minua, niin en edes halua ajatella, mitä se tekee, kun löytää mut.

"Isä on...", Julian aloittaa, mutta lause keskeytyy, kun tutun näköinen mies vihetelee ja kantaa puita kohti meitä, vielä minua ja Reediä huomaamatta.

Puristan silmäni kiinni.

"Noah?" isän ääni kysyy selvästi järkyttyneenä. En uskalla avata silmiäni, kuulen kuinka puut tipahtavat maahan ja kuulen isän lähestyvät askeleet. Hän kaappaa minut halaukseen ja uskallan avata silmäni.

"Luojan kiitos, sä oot elossa!" isä huudahtaa ja katseeni kohtaa Julianin katseen. Me katsotaan toisiamme, kunnes isä päästää irti, välittämättä siitä, että en vastannut halaukseen.

Reed astuu askeleen lähemmäs, sitten seuraavan. Se astuu askelia lähemmäs, kunnes se on puoliksi mun ja isän välissä. Mä tartun sitä hihasta kiinni, katson sitä kysyvästi. Se katsoo mua hiljaa ja sitten tajuan, se luki mun ilmeitä.

Se tuli siihen väliin, koska eihän se tiedä, että kuka isä oikein on. Se näki mun ilmeistä pelon ja halveksunnan.

"Reed, tässä on mun perhe", esittelen, miettien hetken 'perhe'-sanan kohdalla. Isä ja Julian nyökkäävät Reedille, Reed nyökkää takaisin.

Mä en voi olla huomaamatta, että Julian katselee Reediä oudosti. Kuin Reed olisi jonkun näköinen kultapokaali tai jälkiruoka, se nuoleskelee kokoajan huuliaan.

Mä luulin, että Julian on täysin rakastanut puolisoonsa. Kumminkin, Julian ei minun Reediäni vie, siitä aion pitää huolen.

Otan Reediä varovasti kädestä, se puristaa kättäni lujaa. Se saa minut tuntemaan oloni hiukan turvallisemmaksi, vaikka olen ihan isän edessä.

"Noah, mä haluan puhua sun kanssa, kahdestaan", Julian pyytää, painottaen viimeistä sanaa. En irrota otettani Reedin kädestä, en sen takia, että kahdestaan Julianin kanssa meneminen pelottaisi minua, vaan koska Reedin jättäminen kahdestaan isän kanssa pelottaa minua.

"Reed tulee mukaan", ilmoitan itsepäisesti, eikä Julian ala väittämään vastaan vaan johdattaa meidät kauemmas nuotiosta.

"Sen jälkeen ku sä lähdit, niin Margetta lähti sun perään", Julian kertoo, joka hämmentää mua. Kyllä mä nyt tajusin, että se tykkää musta, mutta en ollut koskaan ajatellut, kuinka paljon. Me pysähdytään.

"Se ammuttiin", Julian jatkaa ja mulle tulee huono omatunto, vaikka en mä pyytänyt Margettaa tulemaan mukaan tai tiennyt koko asiasta.

Nyökkään, jotta se jatkaisi.

"Margetan vanhemmat vähän pimahti ja synty hirvee mellakka ja kapina", Julian jatkaa kertomustaan. Mä kuuntelen hiljaa.

"Lopulta koko kylä oli sekasin ja kaikki tappeli kaikkien kanssa", Julian toteaa tyynen rauhallisesti.

"Meidän kylä sytytettiin palamaan ja me jotkut onnistuttiin pakenemaan, mukana on myös muutama muurin toiselta puolelta oleva", Julian kertoo.

Asiakirja 3:

Jos syntyy kapina.

Liian suuren kapinan syntyessä muurien molemmat puolet poltetaan ja kaikki koekappaleet tuhotaan, yhtäkään armahtamatta. Projekti lakkautetaan ja kaikki todistusaineistot tuhotaan.

Tämä on viimeinen asiakirja.

"Missä kaikki on?" mä kysyn, koska tähän mennessä mä olin nähnyt ainoastaan isän ja Julianin.

"Tossa läheisellä purolla peseytymässä", Julian selittää. Mä nyökkään.

"Montako?" Reed kysyy, puuttuen keskusteluun.

"Seitsemän, jos mut ja isä lasketaan mukaan", Julian kertoo, "Ja Noah mun piti pyytää anteeks sulta"

Mä hämmennyn liikaa. Julian ei ole niitä ihmisiä, jotka pyytävät anteeksi vapaaehtoisesti.

"Unohdetaan se", mutisen, vaikka tunnen vieläkin kaunaa. Toisaalta, Juliania varmasti pelotti. Ei se olisi voinut tehdä mitään mun auttamisekseni, vaikka äiti olisi voinut.

"Mihin te aattelitte mennä?" Reed kysyy Julianilta, joka osoittaa sormellaan kehnosti johonkin suuntaan.

"Tonne jonnekkin", se sanoo ja Reed vilkaisee mua.

"Mä haluun puhua Noahin kanssa hetken kahden", Reed ilmoittaa, luoden katseen Julianiin. Julian luo Reediin flirttailevan katseen, joka saa mut haluamaan repiä sen kappaleiksi. Mä luulin, että Julian halveksuu miesten välisiä suhteita.

Julian onneksi tajuaa häipyä, jolloin voin viimeinkin kunnolla rentoutua.

"Mulla on sulle kolme kysymystä", Reed ilmoittaa, joka saa mut nyökkäämään. Hän irrottaa otteensa kädestäni ja alkaa silitellä poskeani.

"Ensinnäkin, miks sun veli kattoo mua sen näköisenä, kun olisin sen aamiainen?" Reed kysyy naurahtaen, jolloin kohautan olkapäitäni.

"Mä en osaa sanoa", vastaan Reedille, se jatkaa mun posken silittelyä.

"Toiseksi, mitä helvettiä sun ja sun perheen välillä on tapahtunut, koska mä en usko, että oot huvikseen murhannut sun äidin ja toi tapa millä sun isä kattoo sua on pelottava?" Reed kysyy vakavoituen. Suljen silmäni, en halua katsoa Reediä silmiin.

"Ei mitään", vastaan ääni tärähdellen.

"Mä en usko sua", Reed vastaa. Olen hiljaa, mitä muka sanoisin.

"No, älä usko, mutta mitään ei tapahtunut", vastaan jämäkästi, mutta en pysty avamaan silmiäni.

"Kato mua silmiin ja sano se", Reed käskee. Avaan silmäni, katson Reedin ruskeita silmiä.

"Mitään ei tapahtunut", vakuutan, mutta kyynel lähtee valumaan pitkin poskeani. Käännyn välittömästi, mutta uusi kyynel lähtee valumaan. Pyyhin niitä nopeasti.

"Kato mua", Reed pyytää. Luovutan ja käännyn, Reed vetää mut halaukseen, eikä edes yritä pyyhkiä mun kyyneleitä.

"Sä voit kertoo mulle"