Se on sairaus

W

"Isä käytti mua hyväkseen, kun mä olin pienempi ja..." mä onnistun aloittamaan, mutta lause jää kesken, kun ääneni särkyy. Reed halaa minua, rutistaa. Se ei sano mitään, ei mitään lohduttavaa, ei säälivää, ei tuomitsevaa.

"Ja se kutsu ne miehet ja ne miehetkin ja Julian ei tehnyt mitään ja koko mun perhe oli pettyny muhun kun en ollut ikinä tarpeeks hyvä enkä riittänyt kellekkään, mut Julian oli ja Julian oli loistava lapsi ja ja en ees tiiä", sanoin yhteen pötköön, ajattelematta edes kunnolla. Vedän syvään henkeä, ulos ja sisään. Reed irtautuu halauksesta, se ei katso mua halveksuen, niinkuin mä pelkäsin.

"Kerro mulle lisää", se pyytää. Katselen Reedin tummanruskeita silmiä.

"Isä teki niin monta kertaa, eikä kukaan yrittänyt estää sitä. Mäkään en, mua pelotti. Mä oon ollu siitä lähtien ikäänkuin rikki ja yrittänyt vaan elää sen asian kanssa, mutta mä en oo voinut. Kaikkialla muualla on ollut onnellisia perheitä, lapsia joilla on hyvät isät. Ja mä vaan oon miettinyt, että kärsiikö kukaan mun näin. Musta tuntu, et se vika oli mussa ja et se oli mun oma syy. Se söi mua päivä päivältä sisältä, vaikka isä lopetti mun myymisen ja käyttämisen. Enkä mä tiedä mitä mä teen sille", sanon ja purskahdan itkuun. Reed halaa mua, annan itseni itkeä kaiken sen pahan olon pois. Annan itseni itkeä pois tunteen, että oon itkupilli, että oon säälittävä. Mä vaan en jaksa kantaa kaikkea mun sisälläni, siksi mä itken.

"Mä vahdin, ettei se koske suhun enää ja jos se koskee, niin mulla on ase enkä mä pelkää käyttää sitä. Ja jos et haluu sitä tänne, niin mä pystyn ampuu sen vaikka heti tuntematta hetkeäkään katumusta", Reed sanoo.

Mä katson. Katson hiljaa. Mä vihaan isää, vihaan sitä, mutta vihaan mä sitä kuinka paljon tahansa, mä en haluu sen kuolevan.

"Vaan jos se koskee", vastaan nielaisten. Reed nyökkää ja suutelee mua otsalle.

"Sä oot tosi ihana ihminen Noah, eikä se todellakaan ollu sun vika. Mä en pysty edes kuvitella miltä susta tuntuu, mut sä pystyt tähän, sä oot vahva, okei? Eikä sun tarvi pelätä, mä lupaan suojella sua, vaikka koko mun hengellä", Reed lupaa. Vastaan mutinalla, Reedin sanat tuntuvat syvällä, erittäin syvällä.

Niiskaisen viimeisen kerran, ennenkun pyyhin kyyneleeni ja nostan leukani pystyyn. Reed hymyilee mulle.

"Just noin vaahtokarkki, sä et oo lasista tehty", se naurahtaa. Se on oikeessa, mä oon tuntenut näin jo ihan liian pitkään.

Mun on aika näyttää, näyttää mihin mä pystyn. Näyttää kuka mä oikeastaan olen. Näyttää, ettei mua voida potkia ympäriinsä kuin mitäkin roskaa.

"Opeta mut ampumaan ja tappelemaan", mä pyydän, kun ajatus muotoutuu mun mieleen.

"Hyvä on, mutta ensin mulla on vielä yksi kysymys, kerrotaanko me noille vikasta muurista ja hankitaan niistä liittolaisia?" Reed kysyy. Ajatus kuulostaa järkevältä, vaikka en isään luottakaan.

Julianiin mä luotan. Sitä paitsi, mitä enemmän ihmisiä, sitä suuremmat mahdollisuudet selvitä.

"Liittoudutaan", vastaan. Sen jälkeen Reed aloittaa näyttämällä mulle hyvää lyömisasentoa. Mä haluaisin kokeilla tapella sitä vastaan, mutta se sanoo ettei haluu satuttaa mua.

Me palataan muiden luo, jossa annan Reedin kertoa viimeisestä muurista. Tutustun ihmisiin, Julianin ja isän lisäksi meidän puolelta pakeni Anastasia, Annie ja Elizabeth. Toiselta puolelta tuli mukaan ainoastaan joku valkotukkainen nuori poika, joka ei ole sanonut kellekkään sanakaan, sekä hänen siskonsa.

Sisko kertoi pojan nimen olevan Carl ja omaksi nimekseen kertoi Rachel. Hetken ihmiset tutustuvat toisiinsa ja ruoka maistuu kaikille. Mä menen peseytymään puroon, tunnen oloni likaiseksi. Kun tulen takaisin, ne riitelevät jo nukkumisjärjestelyistä.

"Mä voin nukkua Noahin vieressä", isä ilmoittaa, joka saa mut jähmettymään. Vilkaisen paniikissa Reediä, joka luo minuun rauhoittelevan katseen.

"Mä nukun Noahin kanssa", Reed ilmoittaa itsevarmasti. Isä vilkaisee ensin mua ja sitten Reediä.

"Mitä mieltä oot Noah? Nukutko hintin kanssa vai mun kanssa niinku vanhoinakin aikoina?" isä kysyy multa. Päätös ei ole kovinkaan vaikea, kun ilmoitan nukkuvani Reedin kanssa.

Yö on rauhaton. Odotan kokoajan isän ilmestyvän telttaan. En tiedä kuvittelinko vain, mutta sen silmissä näytti olevan aiemmin tänään himoa.

"Rauhotu Noah, sä voit nukkua", Reed vakuuttaa, kun en uskalla laahautua makuuasentoon.

Vilkaisen Reediä, saan siitä rauhoittavan vaikutuksen, jolloin uskaltaudun käydä makuulle ja sulkea silmäni.