This cannot work..

Medaljongin salaisuus

Seuraavana päivänä Hermione nousi sängystään todella iloisena. Tai ei ehkä enään kovin iloisena, sillä oli tajunnut, että oli eilispäivänä eronnut. Tyttö jätti aamupalan väliin, sillä hänellä ei oikeastaan ollut edes nälkä. Hermione kipitti portaat alas oleskeluhuoneeseen ja kohtasikin siellä Harryn. Ilman Ronia. Onneksi. Ron oli varmasti sätkyttelemässä Lavenderin kanssa kuin mitkäkin ankeriaat.
- Huomenta. Mumisi Harry unenpöpperöisenä kun Hermione oli ilmestynyt tämän viereen.
- Huomenta! Hermione vastasi reippaasti. - Arvaa mitä! Se medaljonki, josta me puhuttiin joskus aikoja sitten, osaa puhua! Tarvitsen sinun apuasi! Se puhuu kärmeskieltä! Jos joku muu avaa sen ja kuuntelee tarpeeksi kauan, kuolee! Hän selosti erittäin nopeasti ja innokkaasti.
- Siis minäkö menisin kiellettyyn metsään ja etsisin käsiini jonkun medaljongin, joka melkein on tappanut meidän rakkaan vahtimestarimme ja yrittäisin vielä riskeerata henkeni kuuntelemalla sitä! Kuitenkin sait tämän tiedon Malfoylta ja hän haluaa, että kuolen! Harry kajautti ja sai Hermionen säikähtämään.
- Ei ei kun...
- Niin mitä? Olisiko sittenkin pitänyt kysyä Malfoylta hiukan lisätietoa ja hän varmasti auttaisi minua! Hermione huomasi kyllä Harryn äänensävystä, että nyt oli paras vaihtaa puheenaihetta.
- Minulla ei nyt ole muuten paria tansseihin! Hermione huokaisi ja paei kyyneltä vierähti hänen poskelleen. Hermione istahti Harryn viereen ja laski päänsä tämän olkapäälle.
- Hyvä on, hyvä on, minä käyn etsimässä sen medaljongin! Harry tokaisi ja tönäisi Hermionen hellästi pois olkapäältään. - Mutta, jos minä kuolen, sinä TAPAT Malfoyn! Onko selvä?! Edellytti Harry ja Hermione nyökkäsi varovaisesti.
- Tänään? Hermione ehdotti.
- Tänään.
- Tulenko minä mukaan? Tyttö kysyi toiveikkaasti.
- Mmm... Tule vain, mahdumme molemmat näkymättömyysviitan alle. Lähdetään vielä ennen kuin tulee pimeää, muuten emme nää etsiä sitä kunnolla. Harry totesi.
- Nähdään tänään kello kolme suuren salin ovilla! Hermione huikkasi ja kiiruhti pois ennen kuin Harry ehti esittää vastalauseita. Hermione juoksi pari käytävää sinne ja pari käytävää tänne, ja ehti kuin ehtikin ajoissa loitsutunnilleen. Edes Lipetit ei ollut vielä luokassa, joten Hermionella oli aikaa omille ajatuksilleen.

Tasan kello kolme oli Hermione ehättänyt suuren salin ovien eteen, aivan kuin oli Harrylle luvannut. Hermione oli uskaltanut tulla niinkin viime tippaan, sillä oli laskenut kaiken sen varaan että Harry olisi kuitenkin myöhässä. Siinä Hermione oli oikeassa. Oli hän kuitenkin jo yli 4 vuotta Harryn tuntenut, kyllä hän tiesi. Kello 15.13 Harry putkahti suoraan Hermionen naaman eteen näkymättömyysviittansa alta.
- Harry! Hermione kiljaisi - Minä säikähdin!
- Tule! Harry komensi ja tarjosi Hermionelle paikkaa viittansa alta. He kipittivät Tylypahkan ovien eteen ja odottivat, että matami Huiski tulisi sieltä ensiluokkalaistensa kanssa. Lentotunti nimittäin loppui kahtakymmentä yli kolme. He ryntäsivät ovesta ilos, varoen etteivät tallo jonkun varpaita aiheuttaen pakokauhua. Harry ja Hermione pääsivät ulos muitta mutkitta ja huomasivat Ronin ja Lavenderin kauempana. Hermionen poskelle vierähti kyynel, mutta he eivät jääneet tuijottelemaan paria sen enempää. Heillä oli kiire. Kielletyn metsän puut näkyivät jo, ei se niin kaukana ollut. Kun Harry ja Hermione astuivat ensimmäisen puun toiselle puolen, rohkenivat nämä ottaa näkymättömyysviitan pois päältänsä.
- No, tiedätkö sinä edes missä se on!? Harry tokaisi nopeasti.
- Tiedän! Tiedän tarkalleen missä se on! Hermione innostui. - Tästä tämän kiven ohi... Hän opasti jännittyneenä. Sen kiven päälle Malfoy oli silloin kavunnut ja pian tulisi puu, johon hän oli törmännyt.
- Tuossa on se puu! Hermione kiljahti. Hän juoksi kohti puuta, mutta varoi ettei hänelle kävisi samoin kuin Dracolle. - M.. m.. Mitä? Missä... Missä se on!? Hermione huusi ja muutama kyynel valui taas hänen poskelleen.
- Oletko varma, että se oli tämä puu? Harry kysyi.
- Olen! Olen ihan satavarma! Tyttö kiljui vedet silmissä. - Sinun on pakko uskoa minua, se oli täällä!
- Uskon, uskon. Harry mumisi epäselvästi. - Etsitään nyt kuitenkin vielä vähän aikaa. Ja niin he jatkoivat matkaa. Koko matkan Harry vain potkiskeli kiviä pois tieltään ihan kuin ne olisivat häirinneet. Hermionea mietytti, mahtoiko Harry ollenkaan pitää tästä. Medaljonki oli kuitenkin löydettävä, ettei se vahingoita ketään muuta. Voro kyllä ansaitsi sen, kun tunkee sen likaisen nenänsä kaikkiin mahdollisiin asioihin. Varmaan tunnin kuljeskeltuaan läpi metsän, Harry äkkäsi jotakin kultaista polunvarressa. He pinkaisivat juoksuun, mutta saivat pettyä, sillä se oli vain harmiton sormus. Hermione huomasi kyllä, että Harry alkoi tympääntyä.

Vihdoin noin kahden tunnin etsinnän jälkeen he löysivät medaljongin ison käpykasan alta. Kumpikaan ei ymmärtänyt miten se sinne oli joutunut, mutta sieltä se löytyi.
- Onko se tämä ihan varmasti? Harry varmisti ja alkoi avata medaljonkia. - Odotas, sinun täytyy varmaan mennä kauemmas, jotta ei käy kuin Vorolle.
- Menen tuonne! Hermione sanoi ja osoitti suurta isoa kiveä ihan toisella puolen metsää. Hän kipitti kivelle ja katseli Harryn touhuja. Varmuudeksi hän laittoi vielä kädet korvilleen. Kun Harry oli saanut medaljongin auki, Hermione ei enää uskaltanut katsella. Siinä hän sitten istui, isolla kivellä, silmät kiinni ja korvat peitettyinä. Viimein parisen minuutin kuluttua Harry koputti tätä olkaan.
- Kuulin sen. Hän totesi yksinkertaisesti.
- No!? Hermione uteli innoissaan.
- Sitä ei voinut kuunnella uudestaan, vaikka miten yritin. Harry sanoi ehkä hieman harmissaan. - Kuulin kuitenkin suurimman osan. Jotakin Tapaninpäivästä ja Voldemortista ja että hän ja hänen kuolonsyöjän palaavat etsimään Harry Potterin, eli minut. Hermionen ilme oli muuttunut pelokkaaksi.
- Pelottaako sinua? Tämä kysyi varovaisesti.
- No ei varsinaisesti. Harry totesi ja kohautti olkiaan. - Täällä on Dumbledore, McGarmiwa ja... Kalkaros. Tuon sanomista Harry mietti, mutta olihan Kalkaros killassa, joten kai hänet voisi laskea heidän puolelleen? Harry ja Hermione lähtivät kulkemaan kohti metsän rajaa, ja rajan ylittämisen jälkeen he etenivät näkymättömyysviitan turvin.

Tähän loppui tämä osa, hieman lyhyempi taas tällä kertaa ja niin xD mut toivottavasti piditte ja jatkatte lukemista vielä seuraavaan osaan <3