This cannot work..

Ikuinen suru

Hehe (:

Mut joo anteeks oikeest kun en oo kirjottanu, en oo nimittäin päässyt tälle käyttäjälle! Nyt oon ihan pihalla mitä tässä tarinassa on edes käynyt/mitä olin suunnitellu et tulee käymää, nii älkää suuttuko jos teen jotain juonen vastaista xd

Toivotaan, että tää tarina nyt pysyisi elossa, Hermy ja Dracsu myös <3

~

"Hermione, nyt ihan oikeasti!" Ginny aneli punertavat kulmansa hieman kurtussa. "Mikä sinulla on?"

Hermionella ei oikeastaan ollut mikään. Malfoylla oli. Sitä ei vaan suvaittu mainita.

"No siis..." Hermione aloitti niin sanotusti lysähtäen kasaan. "Ähh"

"Hermione, muistathan sitten, että minulle voit kertoa kaiken." Ginny huokaisi. "Ihan mitä vain." Tyttö loi Hermioneen vielä kannustavan hymyn ja kääntyi kirjansa puoleen. Rakkausromaani taas. Että Ginny jaksoi.

"Onko sinua koskaan harmittanut jonku toisen puolesta?" Hermione sanoi hetken kuluttua. "Siis niin kuin tärkeän ihmisen. Tai, joka oli ennen tärkeä..." Hän jatkoi muistaen miten hänen ja Malfoyn ystävyydelle oli viimein käynyt.

"Puhutko sinä nyt Malfoyn pojasta?" Ginny virnisti kurkistaen kirjansa takaa.

"Mistä sinä?..."

"Minä tiedän ihmeellisiä asioita." Ginny kohautti olkapäitään. "Ainakin kun veljenä on tuollainen juorukello." Hän nyökkäsi Roniin päin. Ron käännähti äkkiä ja mulkaisi Ginnyä murhaavasti.

"Haittaako sinua?" Hermione kysyi varovaisesti kohottaen katseensa, vaikka ei enää ilmeisesti edes seurustellut Malfoyn kanssa.

"Ai..." Ginny sanoi vaivaantuneena ja punehtuen lievästi. "Luulin, että se oli vain juoru." Hän sanoi ja nosti sinikantisen kirjan takaisin kasvojensa eteen.

"Siis niinhän se olikin." Hermione valehteli. Pieni valkoinen valhe vain. Niinhän se tilanteen voisi vielä pelastaa eikö niin? "Me vain ollaan kavereita. Tai oltiin hetki."

Ginnyn päivä näytti piristyneen samantien. "Hermione, muista kuitenkin myös se, että loppujen lopuksi millään ei ole mitään väliä, kunhan vain olet onnellinen." Hän lausui ja laittoi kätensä Hermionen reiden päälle. Hermione vastasi hymyllä. Ehkä Malfoylle voisi vielä antaa mahdollisuuden. Palava rakkaus ei nimittäin niin vain sammu.

~

Hermione istui suuressa salissa hermostuneena naputellen puista pöytää. Hän yritti kovasti tiirailla luihuisten pöytään, muttei Malfoyta vieläkään näkynyt. Hermione tuhahti itsekseen ja nousi seisomaan. Nyt hän etsisi Malfoyn.

Poikaa ei kovin kauaa tarvinnut etsiä, sillä tuo saapasteli yhtä rehvakkaasti kuin aina ennenkin suoraan Hermionea vastaan.

"Seuraa minua." Hermione mumisi ja johdatti Malfoyn Tylypahkan pihamaille. "Kuule, sinä käyttäydyt oudosti." Hän sanoi kulmat kurtussa.

"Sinähän se tässä outo olet." Poika murahti vaivaantuneena. "Ei sinun kuulu puhua minulle."

"Taidat odottaa, että minä juoksen pakoon?" Hermione sanoi pidätellen naurua.

Draco kohotti katseensa, muttei sanonut mitään.

"Minä puhuin sinulle." Hermione huomautti heilauttaen kättään Dracon naaman edessä. Malfoy säpsähti ja astui pari askelta taaksepäin.

"Ei minua mikään vaivaa." Draco huusi ja huitaisi Hermionen käden kauemmas.

"Draco, minä näen." Hermione kuiskasi. "Minulla on kaksi erinomaisesti toimivaa silmää."

"Ei tarvitse alkaa vitsikkääksi." Draco mumisi epäselvästi. "Äiti vaan on ihan raunioina kun isä lähti."

Hermionen silmät olivat pudota päästä. Dracolla oli yhä ikävä jokin aika sitten edesmennyttä isäänsä, jonka itse Voldemort oli tappanut Tylypahkan mailla.

"Kuitenkin, minulta odotetaan jotain suurta, ikäänkuin minun täytyisi jatkaa isäni uraa..." Draco mumisi ja pyyhkäisi silmäkulmastaan valuneen kyyneleen. "Kuolonsyöjänä."

"Draco kuule." Hermione sanoi mahdollisimman lohduttavalla äänellä. "Sillä ei ole mitään väliä mikä sinä olet, vain sillä on väliä kuka sinä olet ja mitä sinä teet."

Draco nosti päätään hieman pystyyn ja ehkä Hermione näkikin jotakin hymyntapaista pojan kasvoilla, ennen kuin tämä laski päänsä taas nopeasti alas ja kohautti olkapäitään.

"Mutta jos se sinun isäsi..." Hermione aloitti ja alkoi avata hupparinsa vetoketjua.

Draco nosti katseensa toiveikkaana, kun Hermione kaivoi kaulassaan roikkuvan kultaosen ketjun ja heilutti sen päässä olevaa outoa asiaa suoraan Dracon nenän edessä. Draco hipaisi sitä varovasti.

"Onko tuo ajankääntäjä." Draco sihahti nopeasti.

"No ei kun ihan muuten vaan roikkuu kaulassani." Hermione tuhahti

"Mistä sait sen?" Draco jatkoi heti melkein äkäisesti. "Tai keneltä? Miksei sitä ole tuhottu niin kuin niitä muitakin?"

"Me emme saa tulla nähdyksi." Hermione keskeytti ja jätti kaikki kysymykset sulavasti vastaamatta.

"On yksi ongel..."

"Shh..." Hermione kiljaisi. "Huomenna. Ilta kymmeneltä. Tässä."

Draco ehti hädin tuskin nyökäyttää päään, kun tuo tyttö oli jo kadonnut

~

Vähän lyhyemmällä osalla alottelin, katotaan jos tätä enää ees kukaa lukee :'D

btw, kiitos melkein tuhannesta lukukerrasta! <33