This cannot work..

Haluaisitko?

Hermione oli vihoviimeisillä minuuteilla juoksemassa loitsutunnille. Hänen edessään häämötti jo pikkuruisen professori Lipetitin luokkahuoneen avonainen ovi. Yhtäkkiä Hermione pysähtyi. Hän oli tajunnut jotain. Hän oli unohtanut loitsukirjansa neljännen kerroksen haarniska-käytävään kun oli ollut siellä eilen Dracon kanssa. Hermione sulki silmänsä, veti keuhkot täyteen ilmaa ja laski kymmeneen. Sitten hän kiiruhti neljänteen kerroksen etsimään kirjaansa. Mutta kirja ei ollut siellä. Draco olisi varmasti ottanut kirjan. Hermione oli lähdössä etsimään Dracoa, mutta huomasikin monta sivua kirjastaan lattialla. Ei Draco olisi levitellyt hänen kirjansa sivuja sen jälkeen mitä eilen tapahtui. Hermione käänsi ympäri vielä pari paikkaa ja huomasi kirjansa kulman pilkistävän erään haarniskan raosta. Hän kiskaisi kirjasta, mutta se ei tullut. Varmaan koska rako oli  niin pieni. Hermione kiskaisi kovemmalla voimalla ja nyt haarniskan sisältä kuului naurua.
- Riesu, anna se takaisin! Hermione karjaisi haarniskassa kyykkivälle kummitukselle.
- En antaisi ikinä! Mitä sinä tällä edes tekisit? Riesu lällätteli.
- Nyt anna se tai kutsun verisen paronin tänne! Hermione karjaisi vielä hitusen kovempaa. Sitten kirja ilmestyi raosta.
"Entistus!" Hermione kuiskasi ja kirjan sivut leijailivat takaisin oikeille paikoilleen. Hän kiidätti suoraan kohti Lipetitin luokkahuonetta. Mutta ei hän toki mennyt sisään. Missään tapauksessa Hermione Jean Granger EI olisi myöhässä. Hän kaivoi taskujaan ja löysi viimein etsimänsä. Ajankääntäjän. Hermione jäi vaaniin Lipetitin huoneen nurkan taakse ja katseli ohi meneviä ihmisiä. Ihan kuin nopeutetussa filmissä. Viimein hän huomasi itsensä ja pysäytti ajankäännön. Hän odotti, että menneisyyden Hermione häipyisi pois. Sitten hän kipitti loitsutunnille. Kaikki oli onnistunut niin täydellisesti. Ajankääntäminen ei ole helppo juttu, yleensä joku menee pieleen. Hermione oli ylpeä itsestään.

Loitsutunnin loputtua hänellä ei sinä päivänä olisikaan muita tunteja. Hermione olisi vapaa! Tai, nytkin hän ilmeisesti suunnisti kirjastoon tekemään läksyjä... Vähintään 50 loitsua tai kirousta ja niiden seurauksista kertovaa tekstiä! Nyt oli Lipetit tosi ankara. Aivan ensimmäisenä Hermione listasi ylös anteeksiantamattomat kiroukset ja niiden merkitykset. "Niillä ansaitsee menolipun velhovankila Azkabaniin." Hän muisteli vale-villisilmä vauhkomielen sanoneen edellisenä lukuvuonna. Onneksi hän ei ollut enää Tylypahkassa. Tai, kai Pimento oli vielä pahempi. Seuraavaksi Hermionen listasta löytyivät karkotaseet, tainnutu ja varjelum. Hän tajusi itsekin, että listasi loitsuja, joita voisi käyttää, jos tiedät-kai-kuka palaisi.

Viitisenkymmentä loitsua oli kerääntynyt pergamentille noi neljässäkymmenessä minuutissa. Ja kaiken lisäksi se oli siisti! Tämä kelpaisi näyttää Lipetitille. Hermione ihaili kättensä töitä, kun joku kopautti häntä selkään. Hän käännähti ja huomasi Dracon seisovan hänen selkänsä takana.
- Minä säikähdin! Hermione kiljaisi. - Kauanko seisoit siinä!?
- Minä tulin vasta äsken. Draco virnisti. - Ajattelin vain kysyä, että olisiko sinulla nyt aikaa tulla kanssani ulos?
- Joo! Tai siis okei! Hermione huudahti ja pakkasi loitsukirjansa laukkuun. - Haittaako jos vien tämän laukun ylös?
- Ei. Draco hymähti. - Minä tulen mukaan niin pitkälle kuin pääsen.
- Oletko jo tehnyt sen Lipetitin läksyn? Hermione kysäisi ihan vain saadakseen keskustelun päälle.
- No en oikeastaan... Draco mumisi. - Loitsut eivät ole ihan minun juttuni.
- No kannattaisi! Hermione kannusti. - Se ei ollut edes vaikea!
- Noh, ehkä teen sen vielä tänään... Draco myhäili samalla kun Hermione aukoi tyttöjen makuusalin ovea.
- Laita silmät kiinni! Hermione käski ennen kuin avasi ovea kokonaan. - Siellä voi olla joku vähissä vaatteissa.
- Onko teillä useinkin tapana olla niin? Draco kiinnostui. Hermione pyöräytti silmiään ja heitti laukkunsa ovesta sisään.
- Nyt voi avata! Hermione sanoi.
- Mennään nyt siis ulos? Draco varmisti vielä ja Hermione nyökkäsi.
- Käytkö yleensä ulkona yksin? Hermione kysäisi.
- No jaa.. Enpä yleensä.. Draco myönsi. - Ehkä jos on seuraa, eli niin kuin nyt.
- Ketä sinulla sitten on seurana? Hermione uteli. - Pansy?
- No se Pansy roikkuu minussa kuin ylimääräinen käsi, vaikka olen sanonut hänelle etten pidä hänestä...
- Voih, minulla on yleensäkin kavereina pelkkiä poikia, eivätkä he ymmärrä ulkona käymistä... Hermione valitti.
- Ketäs sinun poikakavereihisi kuuluu? Draco kysyi nenä nyrpistyneenä.
- No Harry ja Ron oikeastaan. Ja Ginny joskus, vaikka hän kyllä on tyttö... Hermione luetteli, mutta huomatessaan Dracon ilmeen hänelle tuli kiire jatkaa luetteloa.
- Ja sinä tietysti! Sen lausahduksen jälkeen Dracon ilme näytti huomattavasti mukavemmalta.
- Mennään tuonne! Draco huudahti ja osoitti isoa puuta. - Se on yksi lempipaikoistani! Hän ja Hermione seisahtuivat puun juurelle. Onneksi se oli niin leveä, että he molemmat mahtuivat nojaamaan siihen.
- Oliko sinulla jotakin asiaa? Hermione kysyi. - Kun halusit tulla tänne.
- No öh... Ei oikeastaan.. Tai siis halusin vain kysyä että... köh... Haluaisitko tulla kanssani joulutanssiaisiin? Draco änkytti varoen katsomasta Hermionea silmiin. - Tai siis kun ne ovat aika pian eikä minulla ole paria ja niin... Mutta toki ymmärrän jos haluat mennä sen Weasleyn rot... siis Ronin kanssa... Hermione tuijotti Dracoa hetken epäuskoisesti.
- Tottakai minä tulen tansseihin kanssasi ihan kavereina vaan! Hermione kiljaisi ja syöksyi pojan halaukseen.

Kun he viimein irtautuivat Hermionen kasvot näyttivän säkenöivän onnesta. Nyt hänellä olisi pari!
- Miksei Pansy muuten halua tulla kanssasi? Hermione kysyi, sillä se Parkinsonin tyttö olisi varmasti kuuluttanut koko koululle, jos olisi mennyt Draco Malfoyn kanssa tansseihin.
- Hän menee kotiin joululomaksi. Draco hymyili. - Ja onneksi meneekin! Hermione naurahti varovaisesti.
- Viime tansseissa olin aika epätoivoinen kun luulin etten saa paria. Hermione kertoi.
- Mutta etkös ollut Viktor Kru...
- Joo olin, koska vihdoin viimein hän pyysi minua. Vaikka hän onkin ihan tyhmä oikeasti! Hermione hihitti.
- Toivottavasti et sano seuraavalle parillesi samaa minusta! Draco naurahti. - Tai, minkäs minä sille voisin vaikka sanoisitkin?
- En varmasti! Hermione vannotti, Draco hymyili aitoa hymyä. Sellaista ei Hermione kovin usein viime vuosina ollut nähnyt. Oliko voinut käydä niin, että hänen vihamiehestään oli tulossa hänelle yksi tärkeimmistä ihmisistä?

Tää osa ei nyt ollut miteskään kauheen mielenkiintoinen, mutta ei se kai haittaa? Must tätä on niin mukava kirjoittaa et oon kirjoittanut jo tosi monta osaa valmiiks, julkasen näit vaa sopivin väliajoin.