This cannot work..

Valvojaoppilaat

Seuraavana päivänä Hermione heräsi innoissaan. Hän oli nähnyt erityisen makoisaa unta. Tyttö kiipesi ylös pylvässängystään ja katseli hetken vanhempiensa kuvaa hänen yöpöydällään. Hermione nappasi kuva vierestä hiuksia täynnä olevan harjansa ja yritti vetää sitä tukkansa läpi. Eihän siitä mitään tullut ja hänen suklaanruskea, jo ennestään takkuinen tukkansa oli vielä takkuisempi. Hermione oli herännyt tänään suhteellisen aikaisin, joten tällä oli aikaa tehdä vaikka mitä. Ensimmäiset tunnit siltä tiistai-päivältä alkaisivat kahdeksalta ja aamupala olisi tarjolla noin vartin päästä. Hän muisti, ettei ollut tehnyt läksyjään, joten Hermione kiiruhti kirjastoon laukku täynnä kirjoja. Hän aloitti pimeydenvoimilta suojatumisen läksyistä, sillä se oli ainoa aine joka pitäisi olla valmis jo tänään. Kalkaroksen ja Lipetitin läksyt hän kerkeäisi tehdä huomenissa. Läksyt sujuivat yllättävän hyvin, vaikka olikin aamu. Kirjastossa ei ollut muita, edes matami Prilliä ei näkynyt. Hermione kippasi kirjat takaisin laukkuun, sillä hän oli liian pirteä tehdäkseen läksyjä. Hän otti mukaansa vielä pari kirjaa kevyeksi lukemiseksi illalle.

Kun päivän oppitunnit olivat ohi, noin viideltä, Hermione kiiruhti alimmaiseen kerrokseen. Hänellä oli valvojaoppilaan hommia siellä. Hermionea masensi ajatus huomisesta jälki-istunnosta Malfoyn kanssa. Kai hän siitä selviäisi. Ainakin vähin naarmuin. Hermione odotti ja odotti, mutta Ronia ei kuulunut. Hetken hän jo harkitsi menevänsä oleskeluhuoneeseen etsimään Ronia, mutta sitten tyttö muisti, että Ronihan oli sairaalasiivessä. Hänen olisi ilmeisesti partioitava yksin. Ajatuskin tuotti Hermionelle kylmiä väreitä selkäpiitä pitkin. Aulassa oli kylmä. Todella kylmä.
- Mitäs kuraveriselle? Kuului matala ääni käytävän pimeästä päästä. Äänestä ei olisi voinut erehtyä. Draco Malfoy. Tietenkin! Malfoy oli lähetetty hänen parikseen, koska Pansykin oli sairaalasiivessä! Miten jollain voi ollakin näin huono tuuri! Juuri sillä hetkellä Hermionen ei tehnyt mieli muuta, kuin kuristaa Malfoy. Poika virnisteli edelleen käytävän toisessa päässä.
- Aiotko tulla, vai et? Hermione kysyi vihaisena. - Vai iskikö pupu pöksyyn!?
- Hahhah! Ei sentään! Minä olen Malfoy! Ja Malfoyt eivät pelkää! Draco melkein huusi ja pimeä, sangen autio käytävä kaikui täynnä hänen ääntään.
- Mitä meidän edes pitää tehdä?! Miksi olemme täällä! Malfoy jupisi.
- En itseasiassa tiedä. Hermione sanoi oikeasti aika hämmentyneenä. Mitä he oikein muuten vartioivat!
- Huhutaan, että rakas vahtimestarimme Voro, olisi tullut mielipuoleksi jostain kumman syystä! Malfoy paljasti. - Punaiset silmät kuulemma, köytetty kiinni sänkyyn.
Pitäisikö Hermionen uskoa poikaa? Vakuuttavaltahan hän oli kuulostanut, mutta hän olikin Malfoy. Ja Herra Malfoy on ainakin kuolonsyöjä, sen Hermione tiesi. Entä jos tämä olisi jonkin näköinen ansa!
- No jaa enpä tiedä... Hermione sanoi hiljaa.
- Et tiedä mitään! Malfoy naurahti, mutta ei hyväntahtoisella äänellä. Hermione alkoi kävellä ympäriinsä hermostuneesti. Hän vilkuili koko ajan ympärilleen siltä varalta, että Malfoyn puheet pitivät paikkaansa. Hermione oli todella ahdistunut. Ja ahdistusta ei helpottanut yhtään se, että Malfoy oli samalla käytävällä ihan rennosti. Poika pureskeli kynsiään jossain nurkassa.
- Jaa tälläkö lailla sinusta vartioidaan!? Hermione huusi Malfoylle, kun tämä ei tehnyt elettäkään heidän tehtävänsä eteen.
- No näin me Pansyn kanssa tehtiin. Malfoy tokaisi. - Hän tosin yritti tulla ihan liian lähelle, vaikka minä olisin halunnut pitää hänet ihan toisella puolen käytävää. Hermione ällistyi. Hän oli aina luullut, että Malfoy piti Parkinsonista. Muunakin kuin kaverina. Ilmeisesti ei edes kaverina.
- Minä luulin, että te olette yhdessä. Hermione sanoi ja naurahti.
- No ei olla. Malfoy sanoi hieman äreänä. - Ei olla koskaan oltukkaan. Se ärsyttävä ipana roikkuu koko ajan perässäni ja en voi sanoa hänelle, sillä muuten hänen vanhempansa hyökkäisivät kimppuuni. Hermione hymyili. Mutta pian hymy hyytyi. Oliko hän juuri keskustellut Dracon kanssa kuin vanhat ystävät? Ei sen niin pitänyt mennä. Kohta he olivat olleet käytävässä jo kaksi tuntia. Puolet olisi vielä jäljellä. Yhdeksältä, eli kun he pääsisivät pois, hän aikoisi mennä Ronin luo sairaalasiipeen. Ehkä hän samalla näkisi jotakin Voroon liittyen.
- Onko Voro muuten puhekyvykäs? Hermione uteli Malfoylta.
- No ei! Hän on kuin. Kuin joku eläin. Joku pahantahtoinen eläin. Kuin joku ihmissusi. Hermione kavahti kuullessaan sanan ihmissusi. Heidän kolmannen vuoden pimeydenvoimilta suojautumisen opettaja oli ollut ihmissusi. Ei Hermionella ollut mitään ihmissusia vastaan. Ei tietenkään, kunhan ne eivät satuttaisi häntä, tai ylipäätään ketään.
- Miksi hän on sellainen? Hän kysyi taas uteliaana.
- Ei sitä kukaan tiedä. Epäilevät, että liitty jotenkin pimeyden lordiin, mutta hänethän on kukistettu. Se Potterin poika höpöttää. Malfoy sanoi ja kohautti olkiaan.
- Harry ei valehtele! Hermione huusi ja kääntyi poispäin. Hetken hän oli jo luullut, että Draco oli ihan mukava, mutta ei sitten. Hermionen kavereita ei pilkattaisi. - Minä lähden nyt! Hän tokaisi nähtyään, että kello oli jo yhdeksän. Hermione juoksi sairaalasiipeä kohti mahtava ruskea tukka liehuen. Hän kiipesi kiviportaat ylös ja työnsi valtavan, raskaan oven auki. Ron oli hereillä!
- Ron! Hermione kiljaisi, mutta vaikeni sitten nähtyään Pansyn ilmeen. Hermione huomasi sängyn, jonka ympärille oli vedetty verhot. Harmaiden verhojen takaa kuului jotain outoa meteliä.
- Kuka tuolla on ja mitä se tekee?! Hermione kuiskasi Ronille niin, ettei Pansy varmasti kuullut sanaakaan.
- Siellä on Voro. Näin kun hänet vietiin sinne. Ihan sekopää. Ron sanoi ja pyöräytti silmiään.
- Olin äsken alakerrassa valvojaoppilas vuorossa Malfoyn kanssa. Hermione kuiskasi taas nyökäytti Pansyn suuntaan, jotta Ron varmasti ymmärtäis, ettei hän ollut siellä vapaasta tahdostaan. - Ja Malfoy sanoi, että joku on tehnyt Vorolle jotain. Punaiset silmät, ihan hullu, melkein kuin ihmissusi. Ronikin säpsähti kuullessaan sanan ihmissusi. - Hän kertoi, että jotkut uskovat sen liittyvän tiedät-kai-keneen. Malfoy ei itse uskonut siihen. Hermione selitti Ronille vauhdikkaasti. - Tiedätkö sinä mitään muuta? Hän kysyi toiveikkaasti.
- En. Ron sanoi ja painoi päänsä alas.
- Mutta täällä oli paljon porukkaa juttelemasta siitä asiasta. Ainakain Kingsley Kahlesalpa, Toffee, minun vanhempani ja Tonks. Tietenkin täällä oli myös Dumbledore ja McGarmiwa. Ron kertoi innostuneena. - Niin ja oli se sammakkonaama Pimentokin vaivautunut paikalle. Ron hekotti ja Hermioneakin alkoi naurattaa. Naurun laannuttua Hermione teki sen.

Jatkoa sitten taas seuraavassa osassa (: Toivottavasti tykkäätte tästä sarjasta, eikä teitä haittaa, että tää osa oli nyt vähän lyhyempi versio. En vaa viitti oppitunteja kirjoittaa, kun ei ne varmaan oikeasti ketään kiinnosta. Ehkä jos niillä tapahtuis jotai jännempää niin sitten :D Ja julkaisen tän vielä tänään niin tää tarina pääsee alkuun. Seuraavassa osassa sitten siitä jälki-istunnosta (;