Ei sateenkaarta ilman sadetta

18. "Ihan kuin ois jossai suklaahurmiossa!"

Pe 4.10.20XX klo 14:23

Tuijotin puhelimeni näyttöä hermostuneena, odottaen viestiä Vanamolta. Suunnitelma oli ollut että menisimme kahvilaan juoruamaan, mutta kukaan muu ei ollut päässyt. Sitä paitsi näytti siltä, että hän ei ilmestyisi paikalle. Ehkä Vanamo unohti, tai sitten sitä ei kiinnostanut tulla. Pudistin päätäni ja huokaisin sitten. Herranjumala Rasmus, sekoat pelkästä kaverillisesta kahvittelusta...

Ajatukseni keskeytyivöt kun joku hyökkäsi kimppuuni selkäni takaa. Olin jo valmis iskemään hyökkääjältä tajun kankaalle, kun kuulin tutun äänen:

"Sori ku oon myöhässä! Bussi oli taas kakskyt minsaa myöhäs" Vanamo selitti ja käännyin häntä kohti.

"Ai saakeli että säikähin! Meinasit saada nyrkistä!" nauroin ja Vanamo meni punaiseksi.

"Sori-siis en mä tarkottanu sori-" Vanamo sopersi mutta heilautin kättäni ja naurahdin.

"Se on ok, mitä jos mennää sisälle? Täällä on aika kylmä" ehdotin ja hän nyökkäsi.

Kahvila oli sama missä me olimme käyneet aikaisemmin. Ilmapiiri siellä oli aina lämmin ja kotoisa. Pastelliväriset seinät ja vanha kulunut lankkulattia huokuivat 1900-luvun alun huvilatunnelmaa. Vanhassa puutalossa oli ollut elämää pitkään ja se näkyi ja tuntui. Täällä pystyi istumaan kadun varressa, tai sitten sisällä. Joidenkin pöytien ympärillä oli kauniita ja mukavia korisohvia.

"Mitä ottais?" Vanamo pohti ääneen ja hänen mustat säkkärät hiuksensa valahtivat hieman enemmän hänen kasvoilleen hänen tutkiskellessaan kakkuvitriiniä. Tämä paikka oli tunnettu massiivisista juustokakuistaan ja herkullisista leivonnaisistaan, ja jopa vegaanileivonnaisia löytyi. Myös tämän paikan patongit olivat hyviä, ja Erik etenkin tykkäsi mässätä niitä.

"Mä otan palan tota suklaahurmoskakkua ja tommosen Laitilan Panama-limsan" ilmoitin ja käänsin katseeni kysyvästi Vanamoon.

"Mulle pala sitruunamarenkikakkua ja tölkki Sun's Cherry Red:iä" Vanamo ilmoitti myyjälle hymyillen. Myyjä asetti tilauksemme tarjottimelle ja kysyi sitten:

"Tuleeko nää yhteen vai erikseen?"

"Yhteen" vastasin ja kaivoin esiin pankkikorttini ennen kuin Vanamo ehti sanoa mitään. Virnistin hänelle, joka tuijotti minua hämmästyneenä. Huokaisten hän otti tarjottimen ja kantoi sen pöytään samalla kuin maksoin.

"Ei sun ois tarvinnu maksaa" Vanamo natisi ja hymyilin hänelle.

"Mä halusin maksaa, muistatko sen ku unohin rahat ku olin ruokavuoros?" muistutin ja hän naurahti.

"No, menköön tän kerran" Vanamo hymyili ja otti tarjottimelta oman kakkupalansa ja limsatölkkinsä sekä lasin. Hän avasi tölkin ja kirsikka-aromin tuoksu lehahti nenääni. Vanamo kaatoi limsaa lasiin ja hyökkäsi sitten kakkunsa kimppuun. Epämääräinen äännähdys pääsi tytön huulilta ja olin tukehtua limsaani.

"No onko hyvää?" kysyin ja Vanamo nyökkäsi, lappaen lisää kakkua suuhunsa.

"Ainiin muute, onks Erik vieläkää sanonu sulle mitää? Siitä Sashasta tai Aleksanderist?" hän kysyi.

"Ei se oo. Vähän harmittaa, ku se on kuiteki mun paras kaveri. Yleesä se kertoo kaiken, mut kai ihmisellä pitää salaisuuksiaki olla" vastasin ja mastoin omaa kakkuani. Suklaan hurmaava maku tulvahti kielelleni ja helli makunystyröitäni, nyt ymmärsin miksi kakun nimi oli "suklaahurmio".

"Kai sitten nii, mä kyl toivon että se kertois meille jotai" Vanamo sanoi ja kysyi sitten:

"Saaks mä maistaa? Sä voit maistaa mun"

"Juuh, ota vaan" vastasin ja kahmaisin pienen haarukallisen hänen sitruunamarenkikakustaan.

"Tää on ihan vitu hyvää" Vanamo ilmoitti ja jatkoi sitten:

"Ihan kuin ois jossai suklaahurmiossa!"

"No, tän kakun nimihän on suklaahurmio" nauroin ja hän punastui hieman. Vanamo hymyili minulle ja otti hörpyn kirsikkalimsastaan. Kahvilan valot valaisivat hänen kasvonsa lempeästi ja hänen suklaanruskeat silmänsä kimaltivat. Tummat säkkärät kiharat kehystivät hänen kasvojaan ja pomppivat kevyesti hänen nauraessaan. Lämmin tunne täytti rintani ja tajusin kauhukseni jotain.

Ai saakeli, mä tykkään Vanamosta.