Ei sateenkaarta ilman sadetta

4. "Ei jumalauta me niin kuollaan"

Sanoja on 666.

Pe 9.8 20XX klo 15:37

Iloinen ja tällä hetkellä hieman peloissaan oleva joukkomme kulki pitkin mielisairaalan käytäviä. Paikka oli kuin suoraan kauhuleffasta, ikkunat oli peitetty laudoilla mutta rakojen välistä kuulsi auringonvaloa valaisemaan pimeitä käytäviä heikosti. Seinien tapetit olivat osittain irti ja hämähäkinseitit, lika ja vesitahrat koristivat vielä jäljellä olevia tapetinpalasia. Lattialla oli roskia, vanhoja lehtiä ja erittäin vanhoja spraymaalipurkkeja.

"Eiks tän pitäny olla täysin tuntematon paikka?" Erik kysyi ja katsoi spraymaalipurkkia maassa.

"Tähä rakennuksee oli helppo päästä vielä kasikytluvulla jos muistan oikei" kerroin ja valaisin pimeyttä taskulampullani.

"Tää suljettiin vasta sitten kun yks nuori tippu lattian läpi ullakolta tonne saliin joka on kirjaimellisesti 3 kerrosta korkee ja kuoli" Usva kertoi ja käännyimme katsomaan häntä.

"Mistä sä ton tiiät?" Amalia kysyi ääni hieman väristen.

"Luin lehestä. Sen jälkee tätä paikkaa ruvettii vartioimaa ja ympärille rakennettiin aita joka on ilmeisesti kaatunu eikä sitä korjata ku nuoret on unohtanu tän paikan" Usva informoi meitä ja Vanamo käänsi katseensa seinään

"Se tippunu oli mun isän isoveli, se oli ollu siellä sen salasen poikaystävänsä kanssa" Vanamo lisäsi ja Usva pahoitteli asian esiin tuomista mutta Vanamo vain heilautti kättään ja sanoi ettei Usva voinut tietää asiasta.

Olimme uskaltautuneet mennä kellariin, joka ei ehkä ollut kovin viisas idea ottaen huomioon sen, että emme olleet sortumisvaarasta kovin varmoja. Kellarin ilma oli vielä tunkkaisempaa ja se oli vielä pahemmassa kunnossa kuin ensimmäinen kerros. Tuntui jatkuvasti siltä kuin meitä katsoisi joku.

"Mite musta tuntuu et tää kellari sortuu meiän niskaa" Amalia sanoi ja puristi kädet täristen taskulamppuaan tiukemmin.

"Kai täällä nyt sentään joku varoitus olis" yleensä niin varma Usva sanoi hieman epävarmana. Nielaisin ja aistin kun Vanamo vieressäni värähti.

Yhtäkkiä Erik lähti juoksemaan eteenpäin ja avasi oven käytävän mutkan päästä.

"TULKAA TÄNNE!" hän huusi ja juoksimme hänen luokseen.

Oven takaa paljastui jotain todella kammottavaa.

"Tässä taitaa sitten olla ruumishuone" Vanamo totesi ja tuijotimme huonetta. Jostain syystä sen päässä olevassa kaapissa oli lasipurkkeja, ja tietystihän me tyhminä lapsina katsoimme sisään. Lasipurkeissa oli säilöttynä silmiä. Valehtelematta oikeita silmiä.

"Hyi helvetti" Vanamo sanoi ja laittoi purkin takaisin kaappiin. Jatkoimme matkaa kellarin toiseen päähän ja seuraava löytömme oli sähkötuoli.

"Hyi jumalauta tää paikka on ku suoraa kauhuleffast" Erik sanoi ääni väristen ja Amalia nyökkäsi täriten hieman.

"Sanos muuta, sehä tästä tekeeki nii hauskaa" sanoin ja Usva nyökkäsi.

"Jatketaanko matkaa?" Vanamo kysyi ja me muut nyökkäsimme. Kellari kävi koko ajan vain kammottavammaksi, ilmeisesti siksi koska aloimme olla vanhan siiven puolella.

Aloimme kävellä pari porrasta alempana olevaa kellarin osaa kohti, mutta matkamme kuitenkin keskeytyi kun sortumisvaaran merkki ilmestyi eteemme.

"Jatketaan vaa" Amalia sanoi ja astui kolme askelta merkin ulkopuolelle ja kopautti seinää. Katosta tippui pari kiveä.

"Ehkä ei sittenkään" tämä sanoi ja perääntyi hitaasti "turvalliselle" alueelle Usvan ja Erikin vilkaistessa toisiaan huolestuneina.

Yhtäkkiä kuulimme laahaavaa ääntä ja rapinaa. Kellari kaikui äänen voimasta kun se voimistui.

"Mitä vittua tapahtuu" Vanamo kysyi ja alempana oleva kellarin osa vastasi tiputtamalla pari kiveä katostaan.

"KENELLÄKÄÄ SITÄ RAAMATTUA JA SUOLAA!?" Amalia huusi ja minä ja Vanamo katsoimme toisiimme miettien olisiko siitä raamatusta ja suolasta itse asiassa hyötyä.

Ääni yltyi ja se kuulosti aivan kuin joku olisi halunnut päästä jostakin häkintapaisesta ulos.

"EI MUT MÄ TOIVON ET OLIS!" Vanamo karjui.

"EI JUMALAUTA ME NIIN KUOLLAAN!" Erik huusi ja sitten me juoksimme karkuun äänen lähestyessä. Takaamme kuului kammottava lämähdys juostessamme ulos kellarista. Äänet kuitenkaan eivät loppuneet ja päädyimme ryntäämään ulos koko rakennuksesta.

Lopulta olimme kaikki puuskuttamassa mielisairaalan pihalla.

"Hyi jumalauta se oli pelottavaa"

"Ei joo hetkee jatketa, sit ku mennää seuraavan kerran jos mennää nii tutkitaa yläkerroksii ku ne ei tunnu nii murhanhimosilta niiku toi kellari" Usva sanoi maassa puuskuttaen. Urheilusuoritus oli käynyt kovaksi kaikille meistä paitsi Amalialle, joka puuskutti silkasta kauhusta.

"Seuraavalla kerralla se raamattu ja suola mukaa!" Amalia sanoi ja mulkaisi meitä. Ja jotenkin olimme kaikki samaa mieltä.

"Samaa mieltä" sanoin vaisusti ja käännyin selälleni ruohikkoon. Makasimme ruohikossa hetken kunnes Vanamo kysyi:

"Mitäköhä siel kellaris oli?"