Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää

~1~ Colorado

Rakas päiväkirja 15.8.

Muutimme tänään Indianasta Coloradoon, Lakewoodiin. Tämä on jo yhdeksäs kotini, vaikka olen vasta seitsemäntoista-vuotias. Aina jaksan toivoa, että elämäni muuttuisi parempaan suuntaan, että painajaiseni hänestä loppuisivat, ja että saisin kavereita, mutta niin ei ole vielä käynyt.
     Painajaiseni ovat viime aikoina vain lisääntyneet hänestä, jolla on mustat hiukset, ja luomi vasemmassa poskessa suun lähellä. En ole koskaan nähnyt häntä ollessani hereillä, mutta hän on aina se sama poika unissani.
     Isäni, ja 19-vuotias veljeni Ace muuttivat tänne jo kaksi kuukautta sitten, koska isällä alkoi täällä aiemmin työt kuin äidillä. Inhottaa edes kutsua äitiä ja isää vanhemmikseni.
    En todellakaan tiedä mitä tästä vuodesta tulee, mutta ehkei minun tarvitsekaan vielä tietää. Tiedän vain, että veljeni on saanut jo kavereita. Toivottavasti minäkin saisin..

Suljin mustan päiväkirjani, - johon olin liimannut tarroja - ja laitoin sen valkoiselle yöpöydälleni kynän kanssa. Huokaisin syvään ja menin selinmakuulle sängylleni tyynyjen sekaan. Minulla oli uupunut olo, ja huomenna pitäisi jaksaa lähteä uuteen kouluun.

Onneksi huone, jonka olin saanut omakseni, on tilava. Ovelta päin oikealla seinänvierustalla on työpöytäni, työpöytäni vastapuolella on pehmeä ja leveä sänkyni, jossa on viisi koristetyynyä, yksi normaali tyyny, kaksi vilttiä ja peitto. Kyllä, olen viluinen öisin. Oikealla huoneen päässä on iso ikkuna, josta on näkymä takapihalle ja vasemmalla ovelta päin katsottuna on vaatekaappini. Teinipeili minulla on työpöydän ja ikkunan välissä. Lattialla on iso, valkoinen karvamatto. Ihme, että olin edes saanut näin hienon huoneen.

Oveeni koputtettiin.

"Kuka siellä?" kysyin varovasti.

"Minä. Saanko tulla sisälle?" veljeni Ace kysyi.

"Tule sitten."

Ace avasi oven, ja itse nousin istumaan sängylleni. Näin Acen seisovan ovella musta huppari päällään ja farkut jalassaan. Hänen ylipitkä ananastukkansa oli sekaisin, ja peitti osan hänen sinivihreistä silmistään.

"Sanoit, että voimme jutella myöhemmin, kun et aiemmin halunnut", hän muistutti. Pystyin nähdä suoraan hänen kasvoiltaan, että hän halusi jutella nyt. Onhan siitä jo pitkä aika, kun viimeksi asuimme saman katon alla.

"Niin, no kävisikö huomenna?" kysyin, sillä minua ei juuri nyt huvittanut puhua kenenkään kanssa; halusin vain olla rauhassa. Näin Acen pettyneen ilmeen.

"Miksei nyt?" hän kysyi.

"Olen niin väsynyt lennon jälkeen. Jutellaan myöhemmin", sanoin ja käännyin jo poispäin. Todellisuudessa minua ei väsyttänyt juuri ollenkaan.

"Hyvä on. Nuku sitten", Ace huokaisi ja lähti huoneesta pois sulkien oven perässään.

Onneksi oli jo ilta, eikä minun tarvinnut keksiä suurempia tekosyitä siihen, miksi halusin lukittautua huoneeseeni. Minua ei vain huvittanut tehdä mitään. Huomenna pitäisi aloittaa koulukin uudessa lukiossa.

Nousin sängystä, ja pesin hampaani huoneeni omassa vessassa. Peseydyin pikaisesti kylmässä suihkussa, ja kuivasin hiukseni hiustenkuivaajalla. Sitten kävin sammuttamassa valot, sulkemassa ikkunaverhot ja kömmin takaisin sänkyyni, peiton alle. Laitoin herätyksen, ja laskin kännykkäni yöpöydälle.

Mietin pitkälle yöhön kaikkea, mitä oli tapahtunut, kunnes viimein olin niin väsynyt, että nukahdin.

Kävelin koulun ovista sisälle keskelle kiireisiä opiskelijoita. Ympärilläni haisi monenlaiset hajuvedet ja vahva tupakka. Ajauduin seinän viereen ja yritin miettiä, mistä löytäisin tämän koulun rehtorin. Kävelin suoraan eteenpäin toivoen löytäväni jonkun, jolta voisin kysyä neuvoa. Koulu näytti sekavammalta kuin yksikään aiemmista kouluistani, joissa olin opiskellut.