Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää

~15~ Huhuja

"Luuletko sinä, että unistani voisi löytyä jokin selitys tähän kaikkeen?"

"Luulen. Ja juuri sen takia, lupaa, että ensi kerralla, kun näet minusta unta, et lähde karkuun oli uni kuinka pelottava hyvänsä."

"Minä yritän", sanoin hiljaa ja nousin ylös tuoliltani. Kävelin ripeästi pois ruokalasta eikä Damon estellyt minua.

---

Istuimme Aedin kanssa pienessä keskustan kahvilassa, siinä samaisessa, jossa olin käynyt kerran aiemminkin. Suostuttelin pojan lähtemään mukaani Lidian pyynnöstä. Onneksi Aed suostui, sillä en tiedä, kenet olisin saanut mukaani, jos hän olisi kieltäytynyt. Meille annettiin vain tunti aikaa käydä keskustassa, mutta se oli ihan riittävästi tähän hetkeen.

"Miksi sinä asut nuorisokodissa?" kysyin Aedilta vetäessäni takin päälleni kahvihetkemme päätteeksi. Aed mietti vastaustaan pitkään ja mielessäni kävi jo, aikoiko hän vastata minulle ollenkaan. Vasta ulkona hän katsahti minuun tuskainen ilme kasvoillaan.

"No.. oli vähän ongelmia perheessä..", poika mutisi. Sain juuri ja juuri selvää hänen sanoistaan.

Aihe oli vaikea Aedille. Hänen yllättäen täysin muuttunut olemuksensa kertoi sen minulle hyvin selvästi. Minua kadutti, että olin ottanut puheeksi aiheen, mutta enhän minä voinut tietää hänen reaktiotaan etukäteen.

"Ai, sori.. sori, kun kysyin, ei sinun tarvitse kertoa enempää", pahoittelin. Aed oli silminnähden vaivaantunut. Jätin aiheen sikseen ja keskityin jälleen meitä ympäröivään miljööhön.

Kävelimme pitkin keskustan katuja vailla mitään tarkkaa päämäärää, niin minä ainakin ajattelin. Meillä oli vielä hetki aikaa ennen kuin meidän täytyisi palata takaisin nuorisokodille. Ulkona oli kylmä, mutta en viitsinyt valittaa. Minua harmitti, että olin pilannut hyvän tunnelman väliltämme tyhmällä ķysymykselläni.

Olimme juuri ohittamassa pientä vaatekauppaa kadun varrella, kun liikkeen ovi aukesi äkisti edessämme ja ulos valui äänistä päätellen jokin poikaporukka. En ehtinyt sen tarkemmin tiedostaa tilannetta, kun yksi heistä jo kirjaimellisesti törmäsi minuun ja horjahdin taaksepäin. Sain juuri ja juuri pidettyä tasapainoni ja vältyin kaatumiselta. Peruutin nolona muutaman askeleen taaemmas ja nostin katseeni.

"Chloe!" Colin huudahti edessäni nähtyään kasvoni. Minä tosiaan törmäsin Coliniin! Kuinka noloa.. Hänen koko porukkansa jäi odottamaan poikaa. Onneksi en nähnyt muita tuttuja hänen lähettyvillään. "Sinulle minulla olisikin vähän asiaa", hän sanoi yllättäen minut sanoillaan. Aed katsoi vuorotellen meitä molempia kummastuneena.

"Ai.., mitä?" kysyin hämmentyneenä. Siirryimme sivummas oven edestä.

"Näitkö opettajalta tulleen viestin ryhmätöistä?" Colin kysyi, mutta kun näki minun olevan aivan pihalla asiasta, päätti hän selventää. "Meidän pitäisi tehdä pöytäryhmän kanssa esitelmä vapaa-ajalla. Opettaja tarvitsee vielä jotain näyttöä kurssiin ja aikaa ei kuulemma riitä tunneilla."

"Aijaa, en ole kuullut.. "

"No, joka tapauksessa, pääsisikö vaikka teille tekemään?" Colin kysyi kohottaen kulmakarvojaan. Meillekö? Ei ikinä. Ei, vaikka asuisinkin aivan omassa kodissani.

"Ei, ei minun luokseni. Jonnekin muualle."

"Miksi ei sinulle? Damonillekaan ei pääse, eikä mi-"

"Damonille?!" Aed huudahti. Käännyimme Colinin kanssa katsomaan häntä, Colin yllättyneempänä kuin minä. "Onko se teidän kanssanne samalla luokalla?" hän jatkoi lievästi järkyttyneenä. Taisin jäädä kiinni pienestä valheestani etten muka olisi tiennyt Damonia ennen kuin tulin nuorisokotiin.