Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää

~9~ Kuka tuon teki?

"Joo.. Sain muistivihkoni Damonilta takaisin kun se oli löytänyt sen", kerroin. Olihan tuo totta. Tarinastani puuttui vain se pahin osa.

"Okei, eli ei muuta?"

"Ei muuta."

"Miksi et sitten tullut kyytiini?"

"Öm.. Olin silloin vasta odottamassa Damonia, enkä tiennyt, kuinka kauan hänellä menisi. Sen takia en viitsinyt pyytää sinua odottamaan", keksin valheen. Taas.. Olin niin kyllästynyt valehtelemiseen.

---

Aamulla heräsin siihen, että en ollut nähnyt yöllä painajaisia. Se sai minut hymyilemään hetkeksi kunnes muistin taas millaista elämäni oli. Hyvä muistutus siitä oli hyvin arka poskeni. Nousin haukotellen istumaan sängylläni.

Kuulin oveltani ääniä ja pian se avautui. Isäni seisoi ovella.

Laskin katseeni alas ja odotin.

"Tänään tulet sitten aiemmin kotiin", isä sanoi tylysti. Ajattelin hänen jo lähtevän, mutta hän jäi epäröiden seisomaan oveni väliin. "Niin, ja... pahoittelut tuosta mustelmasta, se näyttää aika pahalta. Et sitten kerro kenellekään, että minä tein sen. Minun ei ollut tarkoitus lyödä niin kovaa", isä varoitteli. Joo ei varmaan ollut tarkoitus.. Päitäisikö minun muka todella uskoa tuo?

Nyökkäsin katse edelleen lakanassa.

"Ala nyt valmistautumaan koulupäivääsi", isä sanoi ja lähti huoneestani jättäen oven auki.

Nousin heti sängystäni ylös yövaatteet päälläni. Kävelin vessaan tarkistamaan todella kipeän ja turvonneen oloisen poskeni kunnon.

Silmäni laajenivat nähdessäni poskessani valtavan siniliilan mustelman. Tässä olisi kyllä seliteltävää.. En voi antaa tämän jatkua näin..

---

"Olen niin pahoillani. Anteeksi, kun kerroin isälle siitä, että et halunnut kyytiini. Tämä on kokonaan minun syytäni. Ensi kerralla kerrot minulle niin voin auttaa sinua", Ace sanoi kävellessämme hänen autoltansa kohti koulun ovia. Hän sentään välittää minusta, se riittää.

"Ei se mitään. Kyllä minä selviän", valehtelin. Minulla oli paha olla. Halusin tähän tilanteeseen jotain muutosta, mutta en tiennyt mitä voisin tehdä. Halusin muuttaa pois kotoa ja vaihtaa koulua.

Avasin koulun oven. Ace lähti luotani kohti hänen ensimmäisen tuntinsa luokkaa. Itse kävelin maantiedon luokan ovelle. Pelkäsin jo valmiiksi tuntia, sillä joutuisin istumaan Damonin vieressä.

Tunti alkoi ja pääsimme - tai minun tapauksessa jouduimme - luokkaan. Itse kyllä viivyttelin viimeiseen saakka luokkaan menemistä. Menin vasta kun muut olivat jo löytäneet paikkansa.

Damon istui jo paikallaan kun menin hänen viereensä istumaan seinän - tai oikeastaan ikkunan puolelle. Laskin laukkuni selkänojalle ja kaivoin maantiedon kirjan ja vihon esille.

Tunsin Damonin polttavan katseen ihollani. Vilkaisin häneen päin melkein huomaamattani.

"Miksi tulit?" Damon kysyi matalalla äänellä ja sai minut kurtistamaan kulmiani. Ai kouluun vai? Häh? Miksi en olisi tullut?

"Minne?"

"Viereeni", hän selvensi. Silloin tajusin sen. Hän ei ollut tiennyt mitään istumajärjestyksistä ja nyt hän luuli, että istuin vapaaehtoisesti hänen viereensä.