Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää

~2~ Neiti Froese

Näin edessäni minua ainakin kaksikymmentä senttiämetriä pidemmän ruskeatukkaisen lyhytpartaisen miehen, joka haisi vahvasti miesten parfyymiosastolle. Tuo pitkä mies oli selvästi opettajani, sillä hän näytti hieman yli kolmekymmentä-vuotiaalta.

Melu luokassa hiljeni hetkessä hiljaiseksi kuiskimiseksi.

"Hei. Olet varmaankin Chloe Froese. Olen opettajasi Adam Sewell", mies totesi määrätietoisen vahvalla äänellään. Nyökkäsin.

"Tervetuloa luokallemme."

"Kiitos", kiitin katsomatta Adamia. Yritin vilkuilla luokkaan, joka näytti hyvin tavalliselta huoneelta, jonka yhdellä reunalla oli rivi ikkunoita. Adam käveli luokan eteen ja pyysi minua seuraamaan häntä. Kävelin hänen perässään ja jäin muutaman askeleen sivummalle hänen työpöydästään. Olin niin jännittynyt etten pystynyt tarkentamaan katsettani minnekään.

"Hyvät opiskelijat, tässä on luokkamme uusi opiskelija. Esittelisitkö itsesi?"

"Moi, mä oon 17-vuotias Chloe Froese ja muutin tänne Indianasta", kerroin nopeasti yhdellä virkkeellä itsestäni. Olin harjoitellut tätä repliikkiä jo kaksi päivää. Luulisi, että pystyisin esittelemään itseni jännittämättä, olenhan vaihtanut jo monta kertaa kouluani. Kuitenkin jokainen kerta jännittää minua aivan yhtä paljon. Olen muutenkin aika epäluuloinen, kun minua on kiusattu kahdessa aiemmassa koulussani. Kaikista hirveintä on vaihtaa koulua kesken vuoden. Onneksi tämä ei ole niin paha, koska lukuvuosi on alkanut vasta viisi päivää sitten. Saan muut nopeasti kiinni opiskeluissa.

"Kiitos neiti Froese, voit mennä istumaan tuonne oikeaan nurkkapöytään, siellä näyttäisi olevan vielä paikka Julia La Rosen ja Damon Smithin välissä", Adam sanoi osoittaen luokan oikean puolen nurkkapöytää. Luokka oli jakaantunut viiteen pöytäryhmään.

Katsoin pöytään päin ja huomasin jotain aivan liian tuttua. Kylmät väreet kulkivat väreillen selkääni pitkin ja kehoni tuntui hetkessä voimattomalta. Olisin halunnut juosta pois ja unohtaa tuon näyn, mutta en voinut muuta kuin kohdata tämän hetken. Painajaiset vyöryivät voimalla mieleeni saaden minut voimaan pahoin.

Painajaisteni poika istui edessäni ilmielävänä. Mustat hiukset ja luomi vasemmassa poskessa suun lähellä. Poika, Adamin mukaan Damon, tuijotti minua täysin ilmeettömänä läpitunkevilla ja pelottavilla silmillään suoraan sisälleni. Tuijotus ei ollut mikään rakkautta ensisilmäyksellä -katse tai mitään muutakaan sellaista. Tuo katse sai pelon kiertämään kehossani. Nielaisin vaivalloisesti. Jäin paikalleni seisomaan; en saanut katsettani irti tuosta pojasta, kaikki tuntui hetken niin epätodelliselta. Hetki tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka todellisuudessa aikaa oli kulunut vain pari sekuntia.

Poika oli täysin samannäköinen kuin unessani ollut poika: suklaanruskeat silmät, pitkäksi kasvanut musta ananastukka, musta nahkatakki, mustat farkut ja kädessään tummanhopea kalliinnäköinen rannekello...

"Chloe", Adam herätti minut ajatuksistani, ja reagoin taas voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin. Jatkoin jännittyneenä ja pelokkaana, hieman nolona matkaani paikalleni. Istuin Julia La Rosen ja tuon mustatukkaisen Damon Smithin väliin. Laitoin laukkuni roikkumaan tuolin selkänojalle.

Yritin hengittää rauhallisesti tuijottaen samalla pöytääni. Yritin vain näyttää normaalilta ja karkottaa pelon sisältäni.

Tämä on vain sattumaa, ei mitään muuta. Ei hän ole sellainen kuin painajaisissani. Hän ei ole se sama Damon.