Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää

~12~ On täällä tilaa

Tuli hiljaista - hän vaikeni - mutta tiesin, että hän ei ollut jättämässä asiaa tähän.

Kun kello oli viimein kaksikymmentäviisi yli kahdeksan, pakkasin kamani ja nousin ylös. Otin laukkuni mukaan tuolin selkänojalta ja kävelin opettajan luokse. Damon yritti tarttua minua hihastani, mutta sain repäistyä itseni irti.

"Minulla on aika koulukuraattorin kanssa, saanko mennä?" kysyin opettajalta samalla varmistaen, että kukaan ei kuullut.

"Saat, mutta tuo ensi tunnille allekirjoitus kuraattorilta käynnistäsi."

"Tietysti."

Poistuin luokasta vähin äänin luomatta enää silmäystäkään Damoniin. Kävelin koulukuraattorin ovelle ja koputin siihen. Pian Dina päästi minut sisälle.

"Hei", Dina tervehti minua iloisesti, mutta hänen ilmeensä muuttui heti huolestuneeksi, kun oli nähnyt kasvoni.

"Hei", tervehdin hieman vaivaantuneena hänen katseensa alla. Onneksi pääsin nopeasti istumaan.

"Kuka tuon mustelman teki?"

"Isä, taas..", sanoin hiljaa. Pidin katseeni sylissä lepäävissä käsissäni.

"Voi sinua..", Dina sanoi myötätuntoisesti. "Minulla on sinulle jotain kerrottavaa", hän sanoi ja yritti näyttää hieman pirteämmältä. Katsoin Dinaa odottaen. "Tilanteesi vaikuttaa sen verran pahalta, että olen ehtinyt keskustella nimettömästi paikallisen nuorisokodin johtajan kanssa. Hän sanoi, että sinulla on siellä paikka, jos vain haluat. Ja jos haluat ottaa paikan vastaan, niin voin kutsua johtajan vaikka tänne tai voidaan käydä tapaamassa häntä. Ihan miten vain itse haluat", Dina kertoi ja aloin todella kiinnostua asiasta.

"Pääsisin siis pois kodistani?" kysyin toiveikkaana.

"Niin."

Kasvoilleni levisi helpottunut hymy, jota ei ollut näkynyt aikoihin. "Kiitos."

"Siellä kukaan ei voi satuttaa sinua ja voit elää aivan turvassa. Haluatko tavata nuorisokodin johtajan täällä vai siellä?"

"Siellä", vastasin heti, sillä todellakin halusin tietää, minne olin muuttamassa.

"Hyvä on. Haluatko mennä tapaamaan häntä yksin vai tulenko mukaasi?"

"Ei sinun tarvitse tulla, olet auttanut jo niin paljon. Menen yksin", vastasin. Dina nyökkäsi hyväksyvästi.

"Keskiviikkona yhdeksältä hänellä olisi kuulemma aikaa. Sopisiko silloin?"

"Tietysti."

"Hyvä. Tässä on osoite", Dina sanoi, kirjoitti osoitteen lapulle ja antoi sen minulle. "Jos olet tapaamisen jälkeenkin vielä sitä mieltä, että haluat muuttaa nuorisokotiin, niin alamme tuotapikaa selvittää asiaa vanhempiesi sekä sosiaalityöntekijöiden kanssa."

---

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kävelin hymyillen bussipysäkille. Pääsisin muuttamaan pois kodistani. Damonkaan ei ollut häirinnyt minua loppupäivästä. Hän oli kyllä tarkkaillut minua muttei tullut enää puhumaan. Muutenkin halusin piilottaa itseni muiden katseilta mustelmani takia. En kaivannut enää yhtään sääliä.