Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää

~13~ Shh..

Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen ystävällisen kuuloiseen naisen ääneen. "Herää, Chloe. Aamupala on alkanut." Avasin uniset silmäni ja näin Lidian kasvot vierelläni. Hymyilin helpottuneena. "Päätin tulla katsomaan, nukutko vielä, kun sinua ei kuulunut aamupalalle."

"Ai, anteeksi.. unohdin laittaa herätyksen", pahoittelin.

"Ei se mitään. Valmistaudu nyt rauhassa ja tule sitten alakertaan syömään", Lidia sanoi hymyillen ja lähti pois huoneestani.

Onneksi oli vasta lauantai ja minulla olisi koko viikonloppu aikaa kotiutua nuorisokotiin ennen koulun jatkumista.

Tein pikaisesti aamutoimet ja laitoin sitten päälleni valkoisen villapaidan ja mustat farkut. Hiukseni jätin auki.

Kävelin portaat alas ja menin ruokalaan syömään aamupalaa. Luultavasti kaikki muut olivat jo syömässä tai syönyt, ja minua nolotti, kun en muistanut laittaa herätystäni soimaan. Otin itselleni vain jogurttia, sillä nälkä minulla ei vieläkään ollut. Katselin ympärilleni ja mietin, mihin pöytään voisin mennä syömään. Ruokalassa näytti olevan melko täyttä, yhtään tyhjää pöytää ei ollut vapaana. Lidia huomasi minut ja viittoi hänen luokseen. Istuin varovasti hänen viereensä ja aloin syödä jogurttiani. Saman pöydän ääressä istui myös Aed sekä joitain minulle tuntemattomia nuoria. Söin jogurttini aivan hiljaa omissa maailmoissani. Juuri kun olin nousemassa palauttaakseni astiat, Lidia ehdotti: "Aed, sinähän voisit käydä esittelemässä Chloelle vähän taloa?"

"Minä, vai?" Aed kysyi hämmentyneenä. Hänen ilmeestään näkyi, ettei hän juuri nyt olisi tahtonut. Poika olisi selvästi halunnut viettää aikaa kavereidensa - jotka istuivat myös samassa ruokapöydässä - kanssa.

"Niin, pyytäkää Damonkin seuraanne. Voisitte samalla tutustua toisiinne", Lidia sanoi hymyillen innoissaan loistoidealleen. Järkytyin heti kuullessani Damonin nimen. Ei kai hän vain puhunut minun tietämästäni Damonista..? Ahdistus nousi möykkynä kurkkuuni ja minun olisi tehnyt mieli oksentaa juuri syömäni jogurtti edessäni olevalle ruokapöydälle. Purin huultani ja yritin parhaani mukaan rauhoittua. Yritin vakuuttaa itselleni olevani turvassa, vaikka eihän siitä mitään tullut. Mieleni oli vaikea uskoa ajatuksiani, jotka tuskin olisivat totta. Muistikuvissani kuului vielä selkeänä Damonin ääni eilisiltana.

Lähdimme Aedin kanssa kahdestaan pois ruokalasta.

"Damon taitaa olla pihalla polttamassa salaa röökiä kun ei tullut edes syömään", Aed sanoi minulle pyöräyttäen silmiään. Niinpä tietysti.

"Jospa tutustuisin siihen myöhemmin. Antaa sen olla rauhassa", sanoin.

"Miksi, ällöttääkö rööki?" Aed kysyi naurahtaen. "Kyllähän minäkin poltan", hän lisäsi.

"Ei ällötä, ei tämä siitä, mutta minulla ei ole mitään kiirettä tavata häntä, jos hän haluaa olla yksin."

"Älä viitsi. Minähän sanoin, että Damon on komea. Haluat varmasti tavata hänet", Aed virnisti ja vilkaisi minua tietävänä. Hänen ulkonäkönsä ei vain sattunut kiinnostamaan minua.

"Luonne on paljon tärkeämpi", väitin, mutta Aed ei enää kuunnellut minua vaan johdatti meidät pääoville. Poika päästi minut ensimmäisenä ulos ja tuli itse perässäni.

"Täällä on pihan röökipaikka", poika sanoi ja johdatti minut pääovilta sivupihalle. Rukoilin mielessäni, että Damon ei olisi täällä, tai, jos olisi, hän ei olisi se sama Damon, jonka minä tiesin. Jospa hänellä vain oli sama nimi.

Sivupihalla oli jonkin näköinen pensas-alue, jonka luokse kuljimme. Maassa lojui haisevia tupakantumppeja ja muuta roskaa, mutta ainuttakaan polttajaa ei ollut paikalla. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta sitä iloa ei kestänyt kauaa, kun kuulin jo jonkun tulleen.