luku 4

35 5 0
                                    

Kettutassu torkkui kaislapesässään. Hän oli ollut aamupartiossa ja ihan poikki.  "Tulkoon jokainen uimaan kykenevä aukiolle klaanikokoukseen!" Kuului Aamutähden kutsu. Kettutassu nousi ja käveli ulos. Klaani kokoontui kannolla istuvan päällikön eteen. "Olemme kokoontuneet puhumaan vakavasta asiasta." Päällikkö sanoi.

"Joki on jälleen kerran tukkiutunut." Päällikkö sanoi ja klaani supatti huolestuneesti toisilleen. "Kivivyöry tukahdutti jokivirran vuorilta järveen ja samalla kalojen pääsyn." Aamutähti sanoi. "Järvestä voisi saada kalaa, mutta kaksijalat ovat taas tulleet säikyttelemään kalat rannasta koko reviirimme mitalta." Päällikkö sanoi.

"Puramme kivivyöryn, mutta se kestää päiviä ja klaanimme voi nääntyä." Aamutähti sanoi. "Emmekö voisi kysyä Ukkosklaanilta, jos saisimme käyttää pienempää jokea heidän reviirillään?" Kysyi Päiväjoki. "Siitä vain näytä että olemme nyt heikkoja, mutta ajatus kävi mielessäni, eikä Ukkosklaanilla ole meille kaunaa, joten heullä ei ole syytä hyökätä." Aamutähti sanoi.

"Tee partio, joka menee kysymään asiaa pitäkää vahvuutemme selvänä, mutta älkää liioitelko, etteivät he kieltäydy." Aamutähti sanoi ja astui alas rosoiselta kannolta. "Kettutassu, Joutsenliito ja Kinostassu." Päiväjoki kutsui ja he lähtivät leiristä. "Näyttäkää hiukan väsyneiltä kun tulemme Ukkosklaaniin." Päiväjoki sanoi taakseen.

Kettutassu katsahti rantaan ja näki siellä Kaksijalkojen pesiä pienissä ryhmissä. He alkoivat lähestyä Ukkosklaanin rajaa ja lehtikatos alkoi tihetä. "Partio ei ole käynyt täällä vähäänaikaan." Päiväjoki totesi ja astui rajan yli. He jatkoivat syvemmälle metsään. "Puroklaani!" Kuului ulvaisu ja partio ilmestyi pensaikosta.

Kettutassu lysähti oitis väsyneemmäksi ja katsoi kun Ukkosklaanin partio piiritti heidät. "Haluamme tavata Loistetähden." Päiväjoki sanoi. Kettutassu vaikuttui Päiväjoen tavasta osata näyttää väsyneeltä ja lisäksi sitten näytellä olevansa voimissaan.

Partion johdossa oleve kolli katsoi arvioivasti Puroklaanilaisia. "Tulkaa perässä." Tämä sanoi lopulta päätettyään, ettei heistä ole vaaraa. Kettutassu oli pian hukassa paikasta. Aina kun hän katsoi jonnekkin näkyi aina vain seuraava puu.

Kettutassu alkoi haistaa enemmän kissoja ja tassujen alla polku tuntui yhä kuluneemmalta. He menivät saniaisten ja puskien tekemästä sisäännkäynnistä joka jatkui jyrkkää reunaa pitkin alas leirin keskelle. Leiriin on vaikea hyökätä. Kettutassu mietti ja katsoi jyrkkiä seinustoja ja lehväkatosta, joka varjosti leiriä.

"Pysykää siinä!" Partion johdossa oleva kissa. Hän meni leirin takareunassa olevan puun luo ja katosi sen juurakkoon. Kettutassu katsoi leiriä ja näki Sumutassun istumassa Varjotassun kanssa.

"No kertokaa." Loistetähti sanoi. Päiväjoki yskäisi hiukan ennen kuin aloitti. "Saisimmeko käyttää jokeanne kalastukseen?" Päiväjoki kysyi. "Miksi te tarvitsette jokeamme?" Loistetähti kysyi. "Meidän iso jokemme on tukkiutunut ja järvenranta on täynnä kaksijalkoja." Päiväjoki vastasi.

"Kauanko joki on tukossa?" Loitetähti kysyi. "Jonkin aikaa." Päiväjoki sanoi. Hän katsoi partion jäseniä ja hänen katseensa lämpeni. "Saatte käyttää jokeamme alajuoksulla, mutta me katsomme että vain kalastatte." Loistetähti sanoi. Päiväjoki kiitti ja heidät saatettiin ulos leiristä.

"Miten kävi?" Aamutähti kysyi. "Antoivat joen alajuoksun." Päiväjoki sanoi. "Yöjoki, järjestä partiot." Aamutähti sanoi. Kettutassu lähti klaaninvanhimpien pesälle, vaihtamaan heidän sammalensa. "Punatassu mitä sinä täällä?" Kettutassu kysyi. "Minun pitää poistaa punkit." Kolli vastasi.

"Hyvä on." Kettutassu sanoi ja alkoi kerätä sammalia. Hän pyöritteli Raitajalan sammalet palloksi ja pyöritti ne kaislalattialla ulos. Usva-askel nousi pediltään, kun Kettutassu keräsi hänen sammalensa. Kun Kinostassu oli vaihtanut uudet sammalet he menivät hakemaan ruokaa.

"Miten kauan menee." Kinostassu kysyi illemmalla kun Kettutassu lähti purkupartioon. He menivät jokea pitkin ylävirtaan. Edessä näkyi kohoavat vuoret ja pian kivikasa josta tihkui hiljalleen vettä. "Tusta ei kalat pääse läpi." Kettutassu totesi ja tiiraili aukkoja.

"Kettutassu ja sammakkotassu, ruvetkaa vetämään kiviä täältä niin me puramme toiselta puolelta." Yöjoki sanoi ja meni Aurinkovarjon kanssa omalle puolelleen. Kettutassu työnsi tassunsa kivenrakoon ja veti sitä. Lohkare vieri joenuomaan ja oli osua Kettutassun jalkoihin.

soturikissat: Viimeinen toivo [DROPPED]Where stories live. Discover now