soturikissat: Viimeinen toivo [DROPPED]

luku 7

Auringonsäteet loistivat Sumutassun silmiin. Hän ihmetteli yhä unta jonka oli nähnyt edellisyönä. Se oli ollut todellisen tuntuinen, kuin hän olisi oikeasti ollut sen kissajoukon luona. Hän peseytyi nopeasti ja meni sitten ulkosalle. Joku kosketti Sumutassua kylkeen ja hän katsoi kissaa.

"Tule." Hänen mestarinsa sanoi hänen korvaansa. "Minne me menemme?" Sumutassu kysyi. "Joelle, katsomaan että Puroklaani vain kalastaa." Lehvätäplä sanoi. Sumutassu ei vastannut. Hän tiesi, että hänen kanssaan oli vaikea puhua. Miksi minä en kuule niin hyvin kuin muut? Ja tguntuu kuin kuuroutuisin kokoajan vain lisää.

Sumutassu näki kohta joen, mutta tiesi, että Lehvätäplä oli jo kuullut sen aikaisemmin. Sumutassu kurkisteli leveään jokeen samalla kun he lähtivät alavirralle. He jäivät istumaan astinkivien viereen. "Tuolla." Sumutassu sanoi kun Puroklaanin partio käveli joelle.

Lehvätäplä nousi ja sanoi jotain partiolle ilmeisesti tervehti. Sumutassu jäi katsomaan partiota joka kyyristyi joen törmälle. Sumutassu katseli kun yksi kolli läimäisi terävällä liikkeellä kiiltävän kalan ilmaan. Kala tömähti maahan ja jäi sätkimään siihen auringon kimallellessa sen suomuilla.

Sumutassu ja Lehvätäplä menivät saalistamaan itse vuoronsa loputtua. Sumutassu ja Lehvätäplä vaelsivat metsässä etsimässä ruokaa. Sumutassu kosketti hännällään mestariaan. He hiipivät lähemmäs Sumutassun haistamaa jänistä.

Sumutassu hiipi hiljaa kohti saalista. Hänen tassunsa alla tuntui oksa ja hän pysähtyi. Jos oksa katkeaisi jänis karkaisi. Onneksi oksa ei katkennut. Hän jännitti lihaksensa ja ponnisti jänistä päin. Jäniksen pehmeä turkki tuntui käpälien alla ja Sumutassu sulki leukansa jäniksen kurkun ympärille.

Sumutassu kääntyi mestariaan kohti ja roikutti velttoa elukkaa hampaissaan. Lehvätäplä hymyili hänelle myöntävästi. Hänhän ei tietenkään voi kehua tuolta! Sumutassu käveli häntä vääntyillen mestarinsa ohi. Lehvätuulen huokauksen tuulahdus tuntui heikkona Sumutassun turkilla.

He palasivat leiriin ja Lehvätäplä näytti samalla oravan saalistustavan. Sumutassu työntyi tunnelista sisään jänis mukanaan. Hän puoliksi käveli ja puoliksi liukui alas pientä rinnettä. Sumutassu vei jäniksen pieneen tuoresaaliskasaan. Varjotassu viittoi hänet luokseen muiden oppilaiden luo.

"Miten menee?" Varjotassu kysyi ja Sumutassu kuuli juuri ja juuri. "Ihan hyvin." Sumutassu vastasi. Varjotassu nyökkäsi. Muut oppilaat alkoivat jutella harjoituksistaan. Sumutassu oli kutsuttu mukaan keskusteluun, mutta oli vaikea pysyä kärryillä kun ei kuullut muita. Sumutassu nousi ja marssi tiehensä.

Ilta alkoi jo hämärtää ja Sumutassu istui suruissaan leirissä. Miten opin koskaan mitään? Sumutassu kysyi mielessään. Miksi edes olen täällä? Jos pelastaisin jonkun hengen, huomattaisiinko minut? Ehkä, tai sitten kaikki huolehtivat pelastetusta mielummin kuin hurraisivat pelastajalle. Sumutassu istuskeli synkissä ajatuksissaan.

Hän sulki silmänsä ja avasi ne heti illan punaisessa hohteessa. Hän haistoi sateisen tuoksun illassa. Joko yllä sataisi tai sitten aamulla tulisi sumua. "Lehvätäplä!" Sumutassu huusi mestarilleen. Mestari tuli hänen luokseen. "Mitä?" Lehvätäplä kysyi hänen korvaansa. Sumutassu luimisti ne ja irvisti vähän.

"Minä en halua enää olla soturi." Sumutassu sanoi. "Mitä!" Lehvätäplä älähti. Jotkut käänsivät katseensa heihin. He kuitenkin laskivat katseensa, kun Sumutassu mulkoili heitä. "Haluan lopettaa soturikoulutuksen, tiedän, että päällikkö valitsi sinut mestarikseni, koska olet klaanin kärsivällisin ja myötätuntoisin kissa." Sumutassu sanoi.

Lehvätäplä nuolaisi Sumutassua poskelta. "Ei se ole sitä." Mestari sanoi. Sumutassu mulkaisi naarasta. "Hän valitsi minut, koska olen sinun puolisisaresi."