soturikissat: Viimeinen toivo [DROPPED]

ESINÄYTÖS

"Kerro joku jännä juttu." Vaati pieni naaras. Tämän emo katsoi pentujaan huvittuneena ja mietti sitten hetken. Kun tämä oli muotoillut kertomuksen päässän hän aloitti. "On klaani joka kulkee yössä nopeasti kuin tuuli ja hiljaa kuin pöllö. Se tuhoaa kaiken tieltään, jopa susia ja karhuja. Sen on sanottu asuvan vuorilla, mutta kukaan ei ole kuulemma koskaan selvinnyt sieltä takaisin kertomaan totuutta." Kertoi kuningatar pikkuisille pennuilleen.

Pienet pennut painautuivat toisiinsa. "Onko se totta?" Kysyi pienin pennuista. "Ei, ei se ole totta, evät he koskaan tänne tulisi." Kuningatar lohdutti heitä ja veti heidät lähemmäs kylkeään. "Onko varma?" Toinen kysyi. "Se on tarina, ei tarvitse pelätä." Kuningatar vastasi kollille ja nuolaisi tätä hellästi. Pentujen vaipuessa uneen kuningatar katsoi ulos. "Olisipa se totta." Tämä kuiskasi yöhön ja painoi päänsä.

Kiiluva silmäpari katsoi pentutarhaa ja viiletti sitten huimaa vauhtia pois. "Oletko valmis Kuolovarjo?" Kysyi iso harmaa kolli. "Olen Puolitähti." Kuolovarjo sanoi. "Hyvä, lähdetään!" Päällikkö ilmoitti klaanille ja iso joukko havahtui lepopaikoilyaan ja kiisi yön halki vuorille.

"Aaveklaani lähti." Sanoi hopeanharmaa kolli katsellen klaanin perään. "He eivät palaa pitkään aikaan." Sanoi vanha vaaleankirjava naaras. "Olen nähnyt heidän tulevan ja menevän monta kertaa." Naaras sanoi ja lähti talsimaan kohti peltoja.

Kolli seurasi ja katsoi emonsa emoa pelokkain silmin. "Voin sanoa, että seuraava kerta voi koitua klaanien tuhoksi." Hän sanoi lapansa yli ja katosi yöhön. Nuori kolli jäi seosomaan paikoilleen ja lähti sitten naaraan perään vilkaistuaan solaan.