She made me fall for her//Finnish

Part 29/Uusi sivu

Alexin POV

Kahdeksan kuukautta myöhemmin, valmistumispäivä.

Nauran Jonathanin kertomalle vitsille. Seisomme molemmat jonossa, odottamassa vuoroamme. Olin viimeinen jonossa, Jonathan minun edessäni. Harley ja Eric olivat jo menneet, Lola oli lavalla, puhumassa puhettaan ja muut odottivat myös vuoroaan. Lavalla jokainen halukas puhui lyhyesti ja kaikki saivat todistuksensa.

"William Simpson." Lavalta kuulutetaan.

"Ootko sä nyt siis harjoitellu sitä puhetta tarpeeks? Tiiäthän sä et tää on niinku super iso juttu." Jonathan varmistaa. "Joo." Sanon hieman epävarmasti ja pyyhin kädet kaapuuni. Käyn puheeni vielä varmuuden vuoksi uudelleen läpi.

"Yara Fawn."

Halusin olla viimeisena ihan syystä. Pidän hyvin tärkeän puheen ja sen pitää olla viimeinen. Toivon vain ettei mikään mene vikaan.

"Madelyne Ace."

Tunnen jännittyneisyyden nousevan. Ei ole enää kovin montaa minua ennen. June, Jonathan ja muutama muu tyyppi koulustamme. Käteni tärisevät, otan pienestä lapustani tiukemman otteen. Opettajat ja rehtori suostui, että puheeni on viimeisenä. He toivottivat minulle onnea ja kertoivat olevansa iloisia puolestani.

"Harry York."

Minäkin olen hyvin iloinen. En voisi olla iloisempi. Uskon kaikkien olevan iloisia tälläisella hetkellä. Se on vain niin uskomaton, en itsekään oikein vielä usko tämän olevan totta.

"Jeremiah Dalton."

Enää kolme ennen minua. June katsoo taaksensa ja näyttää minulle peukut ylöspäin. Hymyilen hänelle ja nostan tyhjän käteni peukun ylös. Hän kääntyy katsomaan takaisin lavalle, kuuntelemaan jonkun puhetta. En pystynyt kuuntelemaan sitä. Toistin vain päässäni sanoja. Oppilas lopettaa. June on seuraavana.

"June Simons."

June kävelee lavalle, ottaa vastaan todistuksensa ja kättelee rehtoriamme. Hän hymyilee lavalle istuville opettajille, kävellessään kateederille. Hän vilkaisee nopeasti minuun päin, annan hänelle pienen hymyn ennen kuin hän kääntää katseensa takaisin muihin oppilaisiin.

"Kun Henry kertoi mulle, että me muutetaan toiseen osavaltioon, mä olin murtunut. Mulla ei välttämättä ollut parasta elämää New Yorkissa, mutta siellä oli mun paras kaveri ja sen aikainen poikaystävä." June aloittaa hymyillen. "Ei se sitten ollutkaan niin paha juttu. Mä sain neljä uutta hyvää ystävää, mun vanha paras kaveri muutti tänne, mä sain uuden poikaystävän." Eric vislaa yleisöstä.

"Täällä tapahtu myös aikalailla draamaa, ihan liian paljon mulle." Muutama ihminen nauraa yleisössä. Junekin virsnistää. "Mutta niistäkin oppii, mä opin tunnistamaan myrkyllisiä ihmisiä, mä opetin muutamalle tyypille kuinka tärkeää on joskus antaa toinen mahdollisuus." June ja Madelyne hymyilevät toisilleen.

"Musta tuli myös vahva. Mä tiedän mitkä mun omat rajat on, en anna muiden ihmisten ylittää niitä. Mä osaan sanoa ei, jos mä haluan. Mä opin olemaan kiltti ihmisille, ilman että annan niiden kävellä mun ylitseni. Ne on kaikki hyvin tärkeitä asioita." June kertoo.

"Mä haluaisin kiittää Harleyta, Jonathania, Ericia, Madelynea ja Lolaa. Ootte ollut aivan mahtavia ystäviä ja oon niin kiitollinen teistä. Erityis kiitoksen mä haluan antaa Alexille." Hän kääntyy minuun päin. "Kiitos kaikesta, kiitos kun sä olit mun kallio, olit olkapää jolle itkeä, kun kuuntelit mun hulluja ideoita." June naurahtaa.

Hän on hetken aikaa hiljaa. Hänen silmänsä ovat hieman kostuneet. "Kiitos kun pelastit mut, niin monta kertaa. Mä en voi edes selittää kuinka paljon mä rakastan sua, ja kuinka kiitollinen mä oon. Kiitos." June pyyhkii kyyneleen pois poskeltaan ja kävelee pois lavalta. Muut opppilaat taputtavat, minä mukaan lukien.