Restart my heart//IN FINNISH

15.

Vastaan hellästi Antonin suudelmaan ja suljen silmäni. Kierrän käteni hänen niskansa taakse ja Anton puolestaan laskee kätensä selälleni. Anton puraisee alahuultani ja saa kielensä suuhuni. Kun hänen kielensä koskettaa omaani, niin saan kylmiä väreitä.

"Cara? Oletko täällä?" Kuulen Brandonin huutavan ja pian kuulen oven aukenevan. Minä työnnän Antonin heti kauemmas ja osoitan suihkuja. Anton pyöräyttää pari kertaa silmiään, mutta lopulta menee sinne.

"Täällä", huudan mahdollsimman normaalisti ja kuulen askelein lähenevän. Pian Brandon tulee oikealle riville ja katsoo minua kummissaan.

"Mitä sinä täällä teet? Tulin katsomaan, koska sinulla tuntui kestävän ikuisuus."

"Joo. Minä olin menossa hakemaan puhelintasi, mutta tämä tuoksu oli niin lumoava, että piti tulla nuuskimaan enemmän."

"Hienhaju?"

"Jep. Ei ole olemassa yhtä hyvää tuoksua kuin tämä. Jos tätä olisi hajuvetenä, niin minulla kyllä olisi varastot täynnä tätä pulloa", sanon ja Brandon katsoo minua kuin mielisairasta.

"En tiedä oletko saanut auringonpistoksen vai mitä, mutta mennäänkö jo? Minulla on ihan hirveä nälkä", Brandon sanoo ja ottaa kädestäni kiinni. En tunne hänen kosketukesaan mitään erikoista. Se on pelkkä lämmin käsi.

Menemme takaisin ovelle päin ja huomaan samalla, että Brandonin puhelin oli penkillä. Miten ihmeessä minä en sitä tuossa nähnyt? Brandon nappaa puhelimensa ja me pääsemme lähtemään.

****

"Miten harjoitukset menivät?" Charles kysyy, kun saavun kotiin. Minä kävelen väsyneesti hymyillen olohuoneeseen ja istahdan hänen viereensä.

"Ne menivät hyvin. Kiitos kysymästä", sanon ja nousen samantien ylös. En alunperin edes tiedä, että miksi istuin tähän. Haluan vaan nukkumaan. "Menen nyt kumminkin untenmaille."

Menen omaan huoneeseen ja lössähdän sängylleni. Tunnen koko kehoni kihelmöivän, kun mietin minun ja Antonin suudelmaa. Brandonia ajatelessa tunnen taas lämpöä ja turvallisen olon. Kumpaa minun pitäisi tuntea?

Mietin, että onko Brandon jotain sellaista, josta haaveilin todella pitkää. Jotain sellaista, jota niin kovasti halusin, mutta nyt se ei enää riitä minulle. Minä en tiedä sitä. Olenko minä kasvanut jo sen ohi? Minä niin monta vuotta olin ihastunut häneen ja nyt..... olenko minä ihastunut häneen vai en?

Ajatukseni siirtyy Antoniin ja hänen huuliinsa. Huuliin, jotka tuntui niin helvetin täydellisiltä. Miten kukaan voi edes omistaa sellaiset huulet?

Olen tällä hetkellä niin turhautunut. Minua ärsyttää pyöritellä tälläisiä asioita mielessäni. Minä valitsen aina väärin. En osaa seurata vaistoani.

Ajatellaanpa nyt ihan järkevästi tätä koko hommaa. Anton on Charlesin kaveri ja minua kolme vuotta vanhempi. Hän on myös minun koulussani opettajana, joka tekee siitä jo ihan hirveää. Se ei ole millään tavalla hyväksyttävää, eikä Charleskaan hyväksyisi sitä. Siinä ei ole oikeastaan mitään hyvää. Ja nyt rupean vasta ajattelemaan, että mitä fantasioita minä oikein omassa päässäni ajattelen. Eihän Anton varmastikaan pidä minusta, enkä minä hänestä. Tai niin ainakin luulisin.

Sitten on Brandon. Hän on ihana ja komea. Hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on minun ikäseni ja jopa Charles on asian kanssa ok. Näytän myös jostain syystä ajattelevan koko ajan Charlesin mielipidettä.

Asia on kumminkin niin, että kaiken järjen mukaan Brandon on paljon parempi vaihtoehto. Se sujuisi. Me tykkäämme toisistamme ja meillä on kivaa yhdessä.