Restart my heart//IN FINNISH

9.

Minä jään vaan tuijottamaan häntä. En saa sanaa suustani. Hän näyttää ihan samalta, kuin aiemmin. Ehkä hiukan vanhentunut, mutta hän on silti yhtä kaunis.

"Kuka siellä on?" Charles kysyy ja tulee eteiseen. Hän katsoo minua hetken ja kääntää katseensa sitten ulko-ovelle. Hän jäykistyy ja lämäyttää oven kiinni.

Silloin minä herään transsistani ja tajuan, että mitä todella tapahtui. Äiti on todella täällä. Hän on tuossa meidän ovella.

"Mitä helvettiä hän oikein tekee täällä?" Charles sihisee ja samalla isä saapuu eteiseen. Hän vilkaisee meitä molempia ja sen jälkeen kääntyy katsomaan ovea.

"Voisit olla hiukan kohteliaampi, Charles", isä moittii ja avaa oven uudelleen.

"Siis sinäkö tiesit tästä? Sinäkö hänet kutsuit. Kutsuit tuon harpun kotiimme, vaikka tiedät mitä kaikkea hän on tehnyt. Sinä isä tiedät juuri parhaiten", Charles sanoo ja mulkaisee äitiä pahasti. Hän tulee sisälle ja heittää takkinsa pois.

"Siisti suusi, Charles. Sinä et todellakaan voi puhua äidillesi noin", isä vastaa vihaisena ja minä vaan katselen lattia. En halua osallistua tähän keskusteluun.

"Äiti? Hän ei ole minun äitini. Hän on nainen, joka jätti meidät, koska oli ja on pelkuri", Charles tuhahtaa, enkä ole koskaan nähnyt häntä näin vihaisena ja kiihtyneenä.

"Charles...", äitini sanoo ja hänen äänensä kuulostaa siltä, miltä muistelinkin sen kuulostavan. Ihan kuin enkeli.

"Minä en todellakaan ole jäämässä tänne syömään",Charles tokaisee ja lähtee juosten yläkertaan. Me jäädään hiljaa seisomaan, enkä tiedä mitä tehdä.

"Cara. Sinä olet kasvanut niin hirveästi", äiti sanoo ja kuulostaa siltä, että voisi pakahtua ilosta.

"No tottakai olen. Se sinun kauppareissu venyi hiukan, enkä näe edes ostoksia", totean sarkastisena ja äidin ilme vaihtuu taas surulliseksi.

Silloin kun äiti lähti, niin hän sanoi menevänsä kauppaan. Löysimme pari tuntia myöhemmin kirjeen, minkä hän oli jättänyt.

"Cara....", äiti aloittaa, mutta minä pudistelen pienesti päätäni. Samalla kuulen askelia portaista ja Charles tulee alas autonavaimet kädessä.

"Lähdetkö Cara mukaan?" Charles kysyy ja minä nyökkään. Minulla on ihan hirveä nälkä.

"Te ette ole lähdössä yhtään minnekään. Nyt pysähtykää!" Isä komentaa samalla, kun me laitamme kenkiä jalkaan. Mitään ei kumminkaan tapahdu ja isä näyttää turhautuvan.

"Soita sitten, kun tuo on lähtenyt meiltä. Ennen sitä minä en ole takaisin tulossa", Charles sanoo ja lähtee nopeasti ulos talosta. Minä seuraan häntä autoon ja kiinnitän turvavyön.

"Minne me mennään?" Kysyn, kun Charles käynnistää auton. Hän vilkaisee minua ja peruuttaa pihasta pois.

"Kohta näet."

****

Olen käynyt täällä kerran, enkä todellakaan uskonut, että Charles tulee tänne. Minä haluan ruokaa.

"Miksi me tänne tultiin? Eikö voitaisi mennä vaikka Burger Kingiin?" Kysyn ja Charles sammuttaa auton.

"Antonilla on aina ruokaa. Täällä on sitäpaitsi paljon kivempaa, kuin jossain räkälässä."

"Ei Burger King ole mikään räkälä", jupisen samalla, kun Charles lähtee autosta. Minä irrotan turvavyöni ja könyän autosta ulos.

"Saanko kysyä, että miten ihmeessä sinä pystyt jo kävelemään tuolla jalalla?" Charles kysyy ja laittaa ovet lukkoon. Minä olen vetänyt niin paljon särkylääkkeitä, että pystyn jotenkin menemään ilma keppiä.