Restart my heart//IN FINNISH

32.

Makaan sängyssä ja odotan Charlesia. Hiljaisuus täällä on todella kiusallinen. Minun ei tee nyt yhtään mieli rupatella vanhempieni kanssa. Haluan nähdä Antonin nyt heti.

Huoneen ovi aukeaa ja veljeni tule sisään. Hän katsoo ensin vanhempiamme ja sen jälkeen minua. Hän kävelee sängyn viereen ja tarttuu kädestäni kiinni.

"Milloin voi nähdä Antonin?"

"Nuku ensin yön yli, Cara. Anton on jo nukkumassa ja hänen äitinsä on siellä." Charels sanoo ja minä puren hermostuneena huultani. Ehkä veljeni on oikeassa.

"Hyvä on. Minä rupean nyt nukkumaan. Te voitte varmaan lähteä", sanon ja käännän kylkeäni.

"Minä voin kyllä jäädä tänne sinun luokse yöksi." Charles sanoo, mutta minä pudistan päätäni.

"Menkää kaikki kotiin minä pärjään kyllä. Onhan minulla täällä hyvät lääkärit", sanon, mutta mieleeni muistuu sitten yksi asia. "Entäs Alessa?"

"Laitoin naapurille viestiä. Hän huolehtii Alessasta. Älä siis huolehdi hänestä. Alessa on hyvissä käsissä."

"Hyvä on. Minä rupean nyt nukkumaan", sanon ja veljeni nyökkää. Äiti ja isä käy vielä halaamassa minua ja lähtevät. Charles halaa minua viimeisenä ja lähtee sitten. Minä jään yksin makaamaan pimeään ja odottamaan aamua.

****

Aamulla haistan huoneessa kahvin tuoksun. En kumminkaan jaksa vielä avata silmiäni, joten makaan hetken vaan paikallani. Lopulta kahvin tuoksusta tule kumminkin niin sietämätön, että avaan silmiäni.

Ensimmäinen asia jonka näen on ikkuna. Kukaan ei istu tällä puolella, joten käännyn ympäri. Samalla kääntyessäni avaan suuni.

"Olet enkeli, Charles", sanon, mutta punastun hiukan kun näen Adrianin istuvan tuolissa. Hän virnistää ja työntää kahvin käteeni. Minä nousen istumaan ja katselen hetken aikaa vaan Adriania.

"Luulin, että olit Charels."

"Joo. Minä kuulin sen." Adrian sanoo ja minä hymähdän pienesti. Katson molemmilla puolilla olevia yöpöytiä, mutta en näe puhelintani missään.

"Tiedätkö missä puhelimeni on?" Kysyn ja laitan kahvin yöpöydälle. Adrian katselee ympärilleen ja osoittaa toisella puolella olevaa pussia.

"En ole aivan varma, mutta luulen, että tavarasi on tuolla."

"Voitko tuoda sen pussin minulle?" Kysyn ja Adrian nyökkää. Hän nousee ylös ja kävelee hakemaan sen pussin. Hän ojentaa sen minulle ja minä kaivan puhelimeni sieltä. Se on ihan paskana, mutta eipä se mitään. Tarvitsin muutenkin sen uuden puhelimen.

"Oletko kuullut Antonista mitään?"

"En. Minulla ei ole mitään hajua hänestä. Olen pahoillani."

"Ei se mitään. Minun pitää saada soitettua veljelleni. Voisinko lainata sinun puhelintasi?" Kysyn ja Adrian kaivaa taskustaan puhelimen. Hän ojentaa sen minulle ja minä menen yhteistietoihin. Muistan Charlesin numeron ulkoa, joten naputtelen sen siihen.

"Minulla olisi muuten ollut siellä jo Charlesin numero."

"Joo. Minä huomasin sen", sanon ja laitan puhelimen korvalleni. Puhelin soi hetken, kunnes veljeni vastaa.

"Cara täällä. Voisitko tulla sairaalaan?" Kysyn ja Charles on hetken aikaa aivan hiljaa.

"Joo. Minulla on iltavuoro, joten en voi olla hirveän kauan. Olin joka tapuksessa tulossa jo. Nähdään pian", hän sanoo ja lopetamme puhelun. Ojennan puhelimen takaisin Adrianille ja käyn makaamaan. Tämä epätietoisuus on ihan hirveää. Minun pitää nähdä Anton. En ihan oikeasti kestä tätä.