Restart my heart//IN FINNISH

20.

Anton irtoutuu minusta ja minä vetäydyn hieman kauemmaksi. Olisi pitänyt muistaa, että Charels otti avaimet mukaan.

"Minä taidan saada turpaan", Anton kuiskaa korvaani, enkä voi estää sitä, että huuliltani pääse pieni naurahdus. Vakavoidun kumminkin heti ja katson veljeni verisiä rystysiä. En halua edes tietää, että miltä Brandon näyttää. Tosin veljenikin on näyttänyt saavan pari iskua.

"Se on hyvin mahdollista", kuiskaan lopulta takaisin ja hyppään sängystä ylös. Menen veljeni luo, joka vaikuttaa siltä, että voisi räjähtää hetkellä millä hyvänsä. On se kyllä pakko myöntää, että olihan tässä aika paljon asiaa yhdelle päivälle.

"Lähdetään kotiin. Meidän pitää puhua vielä isän kanssa", sanon, mutta Charels ei siirrä katsettaan pois Antonista. Jos kaste voisi tappaa, niin Anton todellakin makaisi haudassa. Minä en ihan totta halua pilata heidän ystävyyssuhdettaan.

"Minun pitää tehdä vielä yksi juttu", Charles ja menee ohitseni. En kerkiä ottaa hänestä kiinni ja käännyn itsekin ympäri. Anton on noussut jo seisomaan ja veljeni kävelee häntä kohti.

Charles pamauttaa ensimmäisen lyönnin ja Anton toisen. Huudan heitä lopettamaan, mutta mitään ei tapahdu. Alessa ilmestyy olohuoneesta ja rupeaa haukkumaan. Lopulta minä menen irrottamaan heitä toisistaan, vaikka tiedän, että voin saada itsekin iskuja. En kumminkaan halua, että joku naapuri soittaa tänne poliisit.

Heidän kiskomisensa toisistaan osoittautui paljon vaikemmaksi. Joudun oikeasti käyttämään siihen kaikki voimani, mutta lopulta saan he toisistaan irti.

Molempien naamat näyttävät ihan hirveiltä, enkä osaa sanoa, että kumpi niitä iskuja enemmän sai.

"Nyt voidaan mennä", Charels sanoo ja tarttuu kädestäni. Minä käännyn kumminkin katsomaan lattialta nousevaa Antonia.

"Pärjäätkö sinä?" Kysyn samalla, kun Charles kiskoo minua eteiseen. Anton hymyilee hiukan ja nyökkää. Niinpä veljeni vetää minut asunnosta ulos.

****

Perjantaina makaan sängyssäni ja pyörittelen puhelinta kädessäni. En ole ollut koulussa moneen päivään ja totta puhuen kaipaan sitä. En halua nähdä Brandonia, mutta haluan puhua Lauran kanssa. Natalie on kysellyt minulta ihan hirveästi, mutta ole vaan sanonut olevani sairas.

Kävimme eilen poliisilaitoksella ja he sanoivat, että ilmoittelevat myöhemmin asiasta. Olen miettinyt, että mahtaako Brandon jo tietää. Miten vihainen hän on? Entä jos hän tulee tänne ja tekee sen saman? Isä on töissä ja Charels on etsimässä töitä.

Charles on minulle vihainen, mutta ei meinannut silti lähteä minnekään. Minä kumminkin vakuutin, että pärjään täällä pari tuntia yksin. En ole puhunut Antonin kanssa ja Charles on itseasiassa kieltänyt sen. Eikö kuulostaakin naurettavalta? Sitä se on.

Haluan kumminkin nähdä Antonin. Haluan nähdä miten hän voi. Haluan myös nähdä Alessan. Menen varmaan käymään siellä viikonloppuna, koska tänään aion puhua veljelleni. Puhun hänelle ihan suoraan. Hän ei vaan yksinkertaisesti voi estää minua. Tiedän, että hän ajattelee parastani, mutta tiedän kyllä itse paremmin.

Ovelta kuuluu koputus ja nousen nopeasti istumaan. Jätän puhelimen sängylleni ja juoksen nopeasti alakertaan. Ulko-oven molemmilla puolilla on ikkunat, joten vilkaisen ulos. Näen Brandonin ovella, joten vetäydyn nopeasti oven taakse. Hänen kasvonsa näyttävät oikeasti aika pahalta.

"Cara! Minä näin sinut!" Brandon huutaa ja jyskyttää ovea. Minä valun lattialle istumaan ja kyynelet kohoavat silmiini.

"Sinä sitten ihan oikeasti teit rikosilmoituksen! Sinä et todellakaan pääse tästä vähällä! Tajuatko sinä yhtään, että olet pilannut elämäni!" Brandon huutaa ja minua rupeaa pelottamaan ihan hirveästi. Brandon on aivan raivona ja minua pelottaa, että mitä hän voi oikein tehdä.