Restart my heart//IN FINNISH

27.

Keskiviikkona koulussa päätin, että menen Natalien luo. Sen jälkeen menen Adrianin luo ja pakkaan tavarani. Kerron hänelle, että menen heti töiden jälkeen Antonin luo. Anton tulee hakemaan minut heti yhdeksän jälkeen ja olen tällä hetkellä todella onnellinen. Toivon todella, että Adrian ymmärtää minua.

Joudun tosin kävelemään Natalien luo, koska häneltä loppui koulu jo aikaisemmin. Avaan huokaisten koulun ovet ja astun ulos. Kaikki oppilaat kiirehtivät autoilleen ja katson heidän menoaan kateellisena. Olen aina halunnut auton, mutta en ole sitä saanut.

Kuulen tööttäyksen ja nostan kasteeni välittömästi maasta. Näen Adrianin parkkipaikalla heiluttaen kättään. Kyllähän minulle nyt ilmainen kyyti kelpaa. Lähden kävelemään kohti autoa ja menen etupenkille.

"Olen itseasissa menossa Natalien luo. Haluan päästä kunnolla purkamaan sydäntäni hänelle. Siitä on jo yli kaksi viikkoa", sanon ja vedän turvavyön kiinni. Adrian katsoo minua kulmat kurtussa, enkä tiedä mitä väärää sanoin.

"Yli kaksi viikkoa? Etkö sinä ollut siellä viime yön?" Adrian kysyy ja lähtee ajamaan parkkipaikalta pois.

"Öömm.... minä....", aloitan ja päätän kertoa hänelle tässä ja nyt. Turha sitä on enää vetkutella. "Minä en ollut Natalien luona. Olin poikaystäväni."

"Poikaystävän? Minä luulin, että sinulla-", Adrian aloittaa, mutta minä keskeytän hänet.

"Anteeksi. Tämä on - tai oli monimutkainen juttu. Anton on kumminkin palannut tänne ja minä käyttäydyin väärin sinua kohtaan. Olen pahoillani, että vastasin suudelmaasi ja suostuin treffeille kanssasi. Olin vaan niin sekaisin ja olen ehkä vähän edelleen. Olen oikeasti pahoillani, Adrian. Sinä ansaitset jonkun todella upean naisen ja olen varma, että tulet vielä löytämään sen oikean", selitän ja uskaltaudun viimein katsomaan Adriania. Hän ei näytä ollenkaan vihaiselta - päinvastoin hän hymyilee. Siis hymyilee!

"Täh? Onko tämä sinusta hauskaa?"

"Itseasiassa on. Kyllähän minä olen huomannut kuinka ole kaivannut tätä Antonia. Minäkin olen ollut joskus rakastunut, Cara. Sinä olet oikeasti todella upea, mutta Anton oli minua nopeampi. Tosin se minun treffipyyntö on edelleen voimassa ja tulee olemaan varmaan todella pitkään. Ja jos se Anton satuttaa sinua, niin tule kertomaan siitä minulle."

"Mitä? Sinä et siis ole vihainen tai loukkaantunut?" Kysyn hämmentyneenä ja Adrian vaan kohauttaa olkiaan.

"En, Cara. Minä en ole vihainen tai loukkaantunut. Minä jos kuka todella tiedän, että tunteille ei mahda mitään. Tämä kaikki on oikeasti minulle ok ja toivon, että voimme olla vielä ystäviä." Adrian sanoo ja minä katson häntä hämmentyneenä.

"Oikeasti! Olet ihana!" Huudan ja halaan ratissa olevaa Adriania. Hän nauraa, mutta näyttää, että menettää kohta auton hallinnan.

"Joo. Olen ihana elävänä. Jos sinä tapat meidät ja minun uusi beibini menee paskaksi, niin en todellakaan ole ihana." Adrian sanoo ja minä vetäydyn nopeasti pois.

"Eli en myöskään saa potkuja?" Varmistan ja Adrian rupeaa nauramaan. En ihan oikeasti ymmärrä tätä miestä.

"Et. Et saa. En tiedä, että miksi pidät minua sellaisena ihmisenä", hän sanoo ja minä katson häntä vaan hymyillen.

"En tiedä kyllä itsekään. En vaan vieläkään voi uskoa, että tämä oli niin helppoa."

"Tiedätkö, että me ollaan tässä juteltu, mutta et ole vielä antanut minulle kaverisi osoitetta. Minulla ei ole hajuakaan, että minne mennä." Adrian sanoo ja minä katson ympärilleni. Tajuan, että mehän ihan kohta ollaan perillä. Reitti Natalien luo on hyvin yksinkertainen. Pitää ajaa koululta suoraan etelään ja sitten pari käännöstä. Adrianilla on täydellinen ajoitus tälle kysymykselle.