Romeota ja Juliaa || DRAMIONE ||

10.

Dracon nk.

"Draco!" kuuluu Pansyn ääni ja kiroan ääneti, koska keskustelen juuri Hermionen kanssa. "Mitä sinä tuon kuraverisen kanssa teet?"

"Hän sattuu olemaan parini", vastaan Pansylle ja luin Hermionelle katseen jonka toivon hänen ymmärtävän olevan äänetön anteeksipyyntö. "Mutta mennään nyt sinne kirjastoon."

"Mennään vaan", Pansy vastaa ja alkaa roikkumaan kädessäni. Ärsyttävä takiainen. "Onhan meillä parempaa tekemistä kuin kuraveriset", hän lisää kovalla äänellä, että Hermione varmasti kuulisi sen. Ravistan Pansyn irti kädestäni.

"Mitä nyt?" Pansy kysyy ihmeissään.

"Olenhan minä sanonut, että meillä ei ole mitään", vastaan hänelle.

"Mutta Draco", hän sanoo. "Minä tykkään sinusta."

"Ihan kuin en tietäisi", vastaan kylmästi. "Mutta minä en sinusta, koeta ymmärtää."

"Sinä tykkäät siitä kuraverisestä", Pansy syyttää yhtäkkiä ja minä värähdän. En inhosta, vaan siitä että minäkin olen miettinyt asiaa.

"En todellakaan tykkää kenestäkään kuraverisestä", vastaan hänelle vihaisesti, kun saavumme kirjaston ovelle.

"Miksi sitten et pidä minusta", Pansy kysyy.

"Tarkoittaako se, että jos en tykkää sinusta, niin minä tykkään jostain Grangerista?" kysyn häneltä, koska en jostain syystä pysty sanomaan kuraverinen. Koko veriluokittelukin alkaa tuntumaan ihan typerältä.

"No ei, mutta olet lopettanut vastaamisen minun hellyydenosoituksiin siitä lähtien, kun kurssit alkoivat", Pansy sanoo.

"Olen tullut järkiini", vastaan hänelle ja Pansy näyttää loukatulta. Sitten hän laittaa hiukan huuliaan törölle ja ottaa hiukan keimailevamman asennon minun tehdessä mieli oksentaa.

"Draco", hän sanoo ja laittaa kätensä vyötärölleni. "Mitä muka näet muissa, mitä et näe minussa?" Hän jatkaa ja painautuu minua vasten minun tehdessä mieli vain häipyä. Mutta olen ihan jäykkä. Tosiaan, mitä näen Hermionessa, mitä en näe Pansyssa. Aitoutta, ehdotan itselleni. Pansy laittaa yhtäkkiä kätensä niskani taakse ja painaa huulensa vasten huuliani. Tartun äkkiä häntä vyötäröstä ja työnnän häntä irti itsestäni, mutta hän ei päästä irti. Riuhtaisen hänet voimalla itsestäni ja hän lentää lattialle eteeni.

"Mitä helvettiä, Pansy", sanon hänelle. Sitten poistun kirjastosta, mutta kun avaan oven näen kauempaa loittonevan selän. Hermione, ajattelen. Hermione nostaa kättään aivan kuin pyyhkiäkseen kyyneleen. Ei, ei hän todellakaan itke sen vuoksi, että Pansy suuteli minua. Aivan kuin hän minusta pitäisi. Lähden äkkiä kohti Luihuisten tyrmiä, koska haluan selvittää ajatuksiani.

                Rojahdan sohvalle oleskeluhuoneeen nurkassa. Minä kyllä tiedän. Olen ihastunut Hermione Grangeriin. Tajusin sen silloin, kun hän katsoi minua sieltä pulpetin päältä silmät loistaen ja lausui: "Oi, Romeo, Romeo. Miksi olet Romeo?" Silloin ajattelin, että Romeo kuvastaa minua. Olen ihastunut viholliseeni ja kuten Romeo, kieltänyt sukunimeni. En enää halua olla Malfoy. Haluan olla vain tavallinen, sellainen joka voi syleillä Hermionea ja suukottaa hänen otsaansa aamuisin. Ne kipinät, jotka tunsin kun laitoin tanssitunnilla käteni hänen vyötärölleen ja kun hän laski kätensä olalleni, ne saivat minut tuntemaan itseni taas eläväksi. Aivan kuin en koskaan olisi saanut tuntea mitään niin hyvää. Eihän minua koskaan edes ollut rakastettu. Pansy haluaa vain huomiota ja suosiota sillä, että olisi minun kanssani. Isäni haluaa minusta vain tulevan jotain suurta ja että tuotan kunniaa sukunimelleni. Äitini taas ei varmaan ole pitkään aikaan edes tuntenut mitään. Hän on musertunut isänsä valtaan eikä enää uskalla pistää vastaan. Mutta Hermione, hän on jotain niin aitoa. Hän ei esitä mitään, mitä ei ole. Hän ei yritä tulla suositummaksi ja tekee sitä, mistä tykkää, vaikka muut siitä häntä pilkkaavat. Eli lukee. Vaikka hän onkin jästisyntyinen, niin ei hänessä ole mitään vikaa. Miksi ihmeessä jästisyntyiset edes ovat muka alempiarvoisia? Siksikö, että me puhdasveriset haluamme vain vallita heitä? Mitä iloa vallasta? Mitä iloa on siitä, että saa jonkun elämän pilattua? Eikö rakkauden pitäisi olla kaikkein tärkeintä? Miksi ihmeessä minä olen uskonut kaiken sen puhdasverisyyshömpän sinisilmäisenä ja uskoen, että niin on paras?

"Draco?" kuulen Blaise Zabinin äänen ja minä hätkähdän.

"Mitä?" kysyn.

"Mikä sinulla on?" Blaise kysyy ja istahtaa viereiseen nojatuoliin.

"Pansy ärsyttää", vastaan. "Mikä ihme siinä on, että hän ei ymmärrä sitä, että en tykkää hänestä?"

"Pansy taas on sitä mieltä, että mikä ihme siinä on, että sinä et tykkää hänestä", Zabini sanoo ja kohautan olkapäitäni.

"Tykkäätkö sinä siitä Grangerista?" Blaise kysyy ja minä pudistan raivokkaasti päätäni.

"Pansyltako tuon idean sait?" kysyn.

"En", Blaise sanoo. "Mutta näin kyllä sillä tanssitunnilla, kuinka katsoit häntä. Etkä ole haukkunut häntä kuraveriseksi pitkään aikaan."

"En minä tykkää hänestä", ärähdän Zabinille. "Mutta olen miettinyt, että miksi ihmeessä puhdasveriset ovat heidän yläpuolellaan."

"Vai et tykkää", Blaise vain murahtaa. "Ja ihmiset haluavat valtaa. Saat päättää mitä teet sen kuraverisen suhteen, mutta minä en aio hylätä moraalejani", hän lisää ja vereni kuohahtaa, kun hän sanoo Hermionea kuraveriseksi.