Golden hour

- 7 -

Paiskasin kaappini oven ja sekoitin numerokoodin. Vilkasin Miroa, joka etsi kuumeisesti matikankirjaansa kaapista. Se mumisi itsekseen ja hermostui melko nopesti.

-ihan sama. Se jäi varmaan kotiin, Miro pohti ja laittoi kaapin kiinni.

-lainaa sitten minun, ehdotin.

lähdimme matikanluokkaa kohti. Viikonloppu oli mennyt taas aivan liian nopeasti. Ainakin omasta mielestäni. lauantai kului darrassa ja sitten olikin jo sunnuntai. Tänään aamulla Aaron suunnilleen repi minut sängystä ylös aamupalalle, jonka jälkeen mulle alkoi tulla jo kiire. Me lähdettiin Aaronin kanssa Miron ja Ollin kämpälle, jossa nekään eivät olleet vielä valmiina. Minä ja Miro lähdettiin Oiviksen yläasteen suuntaan, kun Aaron lähti Ollin kanssa amikselle päin.

-helvetti, onko meillä tänään koe? kysyin Mirolta, joka juuri istui viereeni. En tiedä muistinko oikein vai mainitsiko meidän opettaja oikeasti viime tunnilla tulevasta kokeesta.

-älä multa kysy. Paskat minä mitään olen lukenut, se vastasi eikä näyttänyt tippaakaan hermostuneelta. Miroa kiinnosti koulunkäynti kenties vielä vähemmän kuin minua. Se oli päättänyt jo valmiiksi seuraavansa isoveljensä esimerkkiä menemällä yläasteen jälkeen opiskelmaan amikseen sähkölle.

Samassa luokkaan astui Elias Mikael perässään. Katseeni kiinnittyi jälkimmäiseen. Sen kasvot näyttivät jo paljon paremmilta. Osa mustelmista oli vielä jäljellä. Toisen silmän ympärillä oleva mustelma oli sini-violetti. Miksi sen kasvojen katsominen siinä kunnossa tuntui niin pahalta? olinhan minä ennenkin ihmisten kimppuun käynyt. Ne kaksi asettuivat istumaan luokan toiseen päähän muiden snobien luokse. Mikael ei vikaissutkaan suuntaani. Katsahdin pöydällä lepääviä käsiäni, joiden rystyset olivat ruvilla. Hitaasti siirsin ne kaikkien näkyviltä puiselta pinnalta syliini pöydän alle.

Matikan maikkamme Jalonen astui luokkaan ja tervehti meitä oppilaita. Luokan tältä puolelta kuului epäselvää muminaa, kun taas Itäpuolelaiset luokan toisessa päässä tervehtivät opettajamme kuuluvaan ääneen. Helvetin perseennuolijat.

-meillä on tänään avaruusgeometriankoe kuten jokainen teistä varmasti tietää ja muistaa, Jalonen sanoi opettajamaisella äänellä. Vanhahko mies katsoi meitä Länsipuolelaisia erityisen pitkään.

Voi vittujen kevät, minä ajattelin ja nojasin käsillä pulpettia vasten. Jalonen kävi läpi kokeen ohjeet ja säännöt yhtieisesti läpi kuten aina. Aikaa on seitsemänkymmentäviisi minuuttia, koe tehdään lyijykynällä ei tussilla tai kuulakärkikynällä, esillä saa olla vain kumi ja kynä, lunttaaminen kielletty, luokasta poistuminen kielletty, puhelimen käyttö kielletty. blaa, blaa, blaa. Tiedetään, tiedetään.

Jalonen kiersi luokassa ja jakoi koepapereita yksitellen. Kun koe työnneettiin nenäni eteen, en voinut muuta kuin huokaista syvään. Kaksi ensimmäistä tehtävää näyttivät olevan ratkistavissa, mutta kaikki muu oli täyttä hepreaa. Minä olin luvannut Markolle, että panostaisin tänä vuonna koulun käyntiin, mutta ei tästä taaskaan tulisi mitään. Miro ei näyttänyt olevan yhtään sen enemmän kärryillä kuin minäkään. Se kääntyi katsomaan minua ja muodosti huulillaan, mitä vittua? Naurahdin vähän ja käännyin taas omaa koepaperiani kohti.

Rummutin kynänkärkeä pulpettia vasten ja katsoin hermostuneena kuinka minuuttiviisari laukkasi eteenpäin kellotaululla opettajanpöydän ja liitutaulun yläpuolella. Ja kyllä, Jalonen oli niitä ainoita opettajia, joilla oli vielä liitutaulu luokassaan tässä koulussa.

vilkaisin vinosti taakseni ja huomasin Mikaelin rustaavan vimmalla yhtälöiden vastauksia koepaperiin. sen ruskeat hiukset olivat valahtaneet naamalle. Miksi se oli auttanut Miroa? Minulla ei ollut vastausta tuohoon kysymykseen, vaikka olin kelaillut sitä lähes koko viikonlopun. Mutta toisaalta, oliko sillä niin paljon väliä miksi se sen teki? pääasia oli, että Mikael oli auttanut Miroa. En halua edes ajatella mitä olisi tapahtunut, jos Mikael ei olisi sattunut paikalle. Miro hoipertelemassa ympäri kämppää täynnä kännisiä teinejä ilman mitään tietoa edes siitä missä se oli. Lopulta se olisi törmännyt johonkuhun todella riidanhaluiseen tyyppiin ja saanut itsensä ongelmiin. Länsipuolelaiset osasivat olla todella äkkipikaisia. Tai sitten olisi tapahtunut jotain vielä pahempaa. Ajatuskin puistatti. Mikael oli kuitenkin tullut hätiin ja jostain käsittämättömästä syystä saattanut Miron ulos sieltä.