Golden hour

- 15 -

Se tuntui siltä, kun selkäni olisi tulessa. Tunsin kivun jo silloin, kun en ollut kunolla vielä tullut tajuihini.

Lopulta kuitenkin avasin silmäni ja kipu oli kaksinkertaista. Yritin olla huutamatta. Minun käskettiin pysyä paikoillani ja rauhallisena. Ajatus tuntui mahdottomalta.

Makasin vatsallani jollain pehmeällä. Paikka tuoksui kodilta.

Käteeni tartuttiin ja sanottiin, että kohta sattuu. Minä pudistin päätäni ja pyysin niitä lopettamaan. Ei enää kipua, minä rukoilin. Kaikki tapahtui viivellä ja enkä pystynyt kohdistamaan katsettani mihinkään.

Jotain ainetta kaadettiin selkääni. Puristin kättä kaikella voimallani ja yritin tukahduttaa huudon, kun kirvelevä ja polttava kivun ja säryn aalto lamautti koko kehoni. Märkiä kyyneleitä valui kasvoillani puroina.

Sitten kaikki oli taas hetken mustaa.

Avatessani silmät aijempi kaaos oli hävinnyt. Kodissa ei ole ikinä ollut niin hiljaista ja totista. Ihan kuin joku olisi juuri kuollut. Selkääni sattui edelleen, mutta nyt se tuntui viileämmältä. Vasta silloin tajusin maanneeni koko ajan olohuoneen sohvalla. Suuni oli kuiva ja maistui pinttyneesti metalliselle. Ihan kuin olisin imeskellyt kolikoita. En pystynyt hengittämään nenän kautta, kun sieraimiin oli paakkuuntunut kuivunutta verta.

Aaron istui vieressäni ja silitteli hiuksiani. Sen silmät olivat punaiset ja turvonneet. Kyyneleitä valui sen kasvoilla, mutta tajuttuaan, että olin hereillä, veljeni pyyhki ne nopeasti hihaansa.

-Hei. Mikä on olo? Se kysyi lempeästi.

-Väsyttää... Se satutti sinua, sanoin heikolla ja huutamisesta käheällä äänellä. Aaronin kaulassa oli viiltohaava. Ei kovin syvä, mutta siitä jäisi kuitenkin arpi. Sen täytyi tehdä kipeää. Helvetin Elias.

-Älä sä minusta huoli. Mä olen ihan kunnossa, Aaron sanoi ja huomasin, että siltä meinasi nousta kyyneleet taas silmiin.

-Mitä tapahtui? Kysyin. Viimeinen muistikuvani oli Marko osoittamassa Rikua aseella ja Aaron Eliaksen otteessa veitsi kurkullaan. Aaron harkitsi hetken kertoisiko.

-Marko tunnisti Rikun äänen ja päätteli, että olit mennyt Itäpuolelle. Se oli aikamoinen kaaos, kun me sitten löydettiin sut. Marko kävi Rikun kimppuun ja mä jäin alakynteen Eliasta vastaan. Kaikki uhkailivat toisiaan vuorotellen. Sinä makasit siinä maassa tajuttomana. Lopulta Elias päästi minut ja se ja Riku lähtivät. Me tuotiin sut tänne Markon kanssa, Aaron kertoi. Ei ollut vaikeaa päätellä miksi Elias oli lopulta antanut periksi. Ei se olisi ikinä pystynyt tappamaan ketään. Toisin kuin Marko, joka oli varmasti uhannut tappaa Rikun, jos Elias ei päästäisi Aaronia menemään. Marko olisi voinut ihan hyvin ampua Rikun ja kaikki niistä tiesivät sen.

-Kuinka paha se on? Minä kysyin tarkoittaen selkääni. Aaronin ilme synkkeni.

-Ei se hyvältä näytä, mutta me hoidetaan sut kuntoon. Kaikki järjestyy vielä, se lupasi. Loppua kohden sen ääni haurastui ja tärisi. Tuntui pahalta nähdä Aaron niin murtuneena.

-Kukaan niistä paskiaisista ei enää ikinä satuta sua, Marko sanoi. En tiedä tuliko se vasta vai oliko se ollut koko ajan siinä. Minä kuitenkin tiedostin hänet vasta nyt.

Aaron nousi ylös ja jätti meidät juttelemaan keskenämme. En olisi halunnut puhua Markolle, mutta en päässyt sitä tilannetta mitenkään karkuun.

-Mä olen todella pahoillani. Mä en olisi saanut tehdä niin, Marko sanoi vakavasti tultuaan viereeni. Minä en vastannut mitään. En pystynyt edes katsomaan veljeäni. Marko ei silti luovuttanut.