Golden hour

- 20 -

Silmäluomet meinasivat painua koko ajan kiinni. Kuuntelin vain puoliksi Eerikaa ja Miroa, jotka juttelivat jostain meidän koulun oppilaista. En ollut saanut eilen lainkaan unta. Heräilin jatkuvasti painajaisiin ja nukahtaminen oli muutenkin hankalaa.

Aamulla olin jo ihan valmis jäämään kotiin nukkumaan. Se suunnitelma meni kuitenkin nopeasti puihin, kun huoneen ovi pamautettiin auki.

-Huomenta päivänsäde! Miro oli huutanut ja hypännyt sänkyyni. Se ei ollut nähnyt minua perinteisellä tapaamispaikallamme, joten oli päättänyt tulla hakemaan minut kotoa.

Minä yritin huitoa sitä pois päältäni puoliunessa ja käskin painua helvettiin käheällä äänellä. Miro kuitenkin heitti peiton pois päältäni.

-Luuletko, että mä kestän muka Hakalan tunteja yksin? Mä tarvin henkistä tukea, Miro oli sanonut dramaattisella äänellä. Lopulta minä nousin mumisten ärtyneenä sängystä ja vaatteet vaihdettuani lähdin Miron kanssa kouluun.

Matkalla koululle huomasin Miron vilkuilevan minua merkitsevästi. Se pysähtyi ja minä pysähdyin samalla. Samassa ystäväni tarttui leukaani ja katsoi kasvojani kulmat kurtussa.

-Mitä sun huulelle tapahtui? Se kysyi ja pyyhkäisi haljennutta alahuultani peukalollaan. Minä käänsin päätäni ja huitaisin Miron käden pois käskien sitä pitämään huolen omista asioistaan. Se oli ilkeää ja kusipäämäistä, mutta juuri sillä hetkellä en jaksanut alkaa keksimään mitään paskoja tekosyitä. Miro yritti vielä kysellä loppumatkasta, mutta luovutti lopulta, kun me päästiin koululle. Öisen sateen takia Mikaelin veri oli luojan kiitos huuhtoutunut pois koulun parkkipaikalta.

Miron ja Eerikan puheeaiheet siirtyivät viime viikonlopun bileisiin ja sen tapahtumiin. Kuka oli suudellut ketä, kuka oli vetänyt pilkkuun asti, kuka oksensi puskaan ja ketkä olivat tapelleet keskenään. Miro yritti saada minua mukaan keskusteluun, mutta minä vain nyökkäilin ja vastasin lyhyesti.

Katsoin aulan seinällä olevaa kelloa, joka näytti kahtatoista. Ruokalun jälkeiset tunnit alkavat vartin päästä. Minulla ja Mirolla oli Hakalan kaksoistunti äikkää. Mahtavaa. Olin päättänyt käydä sairaalassa heti koulun jälkeen, kun Miro kuitenkin menee Eerikan luokse. Kuinkas muutenkaan.

Olin eilen illalla vasta kymmeneltä kotona. Aaron tuli kotiin töistä Olli mukanaan. Ne juttelivat kovaäänisesti alhaalla keittiössä, jolloin kotiin tuli edes vähän eloa.

Istuin sängylläni ja vasta silloin sisäistin kunnolla mitä oli tapahtunut. Aijemin, kun kaikki oli tapahtnut se ei ollut tullut mieleenikään, mutta nyt olin varma siitä, että Mikael oli käyttänyt huumeita. Se ärsyttävä juoruileva hoitajatyttö, Milja oli ollut oikeassa yhdessä asiassa. Terveet ihmiset eivät mene sillä tavalla sekaisin mistään muusta.

Minulla pyöri mielessä vaikka kuinka monia asioita. Käyttikö se säännöllisesti vai oliko tämä vain yhden kerrain hairahdus? Miksei se ollut kertonut minulle mitään? Miten se voi pitää minulta salassa jotain näin isoa asiaa? Minä olin kertonut Mikaelille kaiken ja hän valehtelee jostain näin suuresta. Miten minä voin enää ikinä luottaa siihen?

En tiedä miten kestäisin jos näin tapahtuisi uudestaan. Minua oli pelottanut ihan hirveästi. Mikael oli ollut ihan sekaisin enkä tiennyt mitä tehdä. Koko tilanne oli ollut ahdistava ja kaoottinen. Siinä vaiheessa, kun Mikael oli lyönyt päänsä, olin ihan varma, ettei se selviäisi siitä. Minä ihan tosissani olin luullut hetken, että olin menettänyt Mikaelin täysin.

Minä välitin Mikaelista niin paljon, mutta en tiedä selviäisinkö siitä, jos jotain tämän kaltaista tapahtuisi vielä. Silloin minä varmaan oikeasti sekoaisin itsekin.

Muistan sen kerran, kun Marko oli puhunut minulle huumeiden käytöstä. Se oli sen illan jälkeen kun Elias ja Riku olivat käyneet kimppuuni. Olin kertonut Markolle, että huumeet jotka se löysi huoneestani olivat ystäväni eivätkä minun. Marko oli jo sen kuullessaan alkanut epäilemään ettei sillä ystävälläni ollut kaikki hyvin. Olin sanonut veljelleni, ettei hän käytä enää, koska vielä silloin ajattelin niin. Minun piti puhua aiheesta Mikaelille jo silloin, mutta se oli jotenkin vain jäänyt, kun kaikki näytti olevan taas hyvin. Miksi kaiken pitää mennä päin helvettiä juuri silloin, kun asiat ovat muuttumassa parempaan suuntaan?