Hoseokin näkökulmasta:
Olen ollut jo muutaman päivän sairaalla tarkkailussa, Yoongi on ollut päivisin koulussa mutta illat ja aamut kanssani ettei minulle tulisi hirveän tylsää. Myös Taehyung on käynyt useampaan kertaan ystävänsä Jungkookin vierailulla tuoden pelejä joita me olemme pelanneet niin kauan, että jokainen on saanut lähemmäs 50 voittoa.
Ihmetykseni puhelimeeni saapuu viesti, olen juuri nyt yksin joten nappaan sen käteeni tarkistaen keneltä se oli.
'Parane pian rakas♥️' en ollut tallentanut numeroa eikä mahdollisia aikaisempia viestejä ole. Viesti vaikutti jotenkin oudolta kunnes tajuan, en ole hirveämmin kertonut muutakuin olevani pois koulusta korkeintaan viikon muille joten he eivät tiedä minun olevan sairaalassa. Ainoat ulkopuoliset jotka voivat tietää tilanteestani ovat vanhempani sillä heille ilmoitettiin siitä samana iltana kun jouduin tänne..
Kirjoitan nopeasti kiitoksen ja suljen puhelimen, en haluaisi nyt muodostaa vanhempieni kanssa minkäänlaista kontaktia. Miksi he juuri nyt ottavat minuun yhteyttä, kun he eivät enää ensimmäisen kuukauden jälkeen kun muutin pois soittaneet kertaakaan?
"Hoseok, haluaisitko syödä jotain?" Seokjin kysyy avatessaan oven, tuo poika on ollut minulle erittäin mukava näinä päivinä.
Nyökkään hieman nousten sitten pienellä hoitajan avulla ylös sängyltäni ja saan yhden kävelykepin lähtiessämme kohti käytävää"Hienoa sä alat jo edistyä sen kanssa"
Hymähdän hieman kehuille antaen sitten Seokjinin ohjata minua kohti potilaiden ruokatiloja, kaikilla oli mahdollista käydä siellä juttelemassa toisilleen ruokailujen yhteydessä.
Saavuttuamme hitaasti ruokatiloihin ja päästyäni jonoon, vilkuilen hieman ympärilleni. Hirveästi ihmisiä ei tällä aterialla ollut, kaipa suurinosa haluaa syödä omassa huoneessaan. Huomaan kuitenkin tyhjän paikan yksinäisen näköisen pojan vierellä ja päätän ruokani saatuani istua siihen."Mitä saisi olla?"
Vuoroni oli tullut ja lukaisen pikaisesti päivän ruokalistaa, valitsen kalan perunamuusilla sekä veden. Katselen kuinka ateriani valmistuu noin. 20 sekunnissa ja sopivan täynnä oleva lautanen ojennetaan minulle
"Hyvää ruokahalua"
Saan Seokjiniltä apua tarjottimen kantamisessa ja suuntaan sitten pojan vierelle
"Saako istua?" Kysyn ystävällisesti ja katson kuinka tuo säpsähtää ajatuksistaan.
"Ähh, joo istu vaan"Päästyäni istumaan ja katsoen että hoitajani saa myöskin ruokapaikan, yritän saada keskustelua aloitetuksi.
"Kauan sä oot ollu täällä..?" Kysyn varoen katsoen, sanoisin noin muutama vuosi nuorempaa poikaa"Puolitoista viikkoa... Entä sä, kauanko oot ollu täällä ja miks?" Tämä kääntää kuivat silmänsä minua kohti pysäyttäessään lautasella olevien nakkien tökkimisen
"Semmoset kolme/neljä päivää, auto törmäs muhun eikä mua päästetä vielä kotiin tarkkailun takia. Jalat meinaa pettää välillä tai jotain sinnepäin" Kerron haukaten palan kalastani.
"Aa muaki tarkkailaa, lääkärit sanoo mulla olevan joku vakava syömisongelma, joka ei oo kauheen normaalii" Harmaanliilan väriset hiukset omistava poika sanahtaa ja huomioin vasta nyt tämän löysät vaatteet ja hyvin ohuen näköiset kädet. Alamme juttelemaan samalla kun syömme.
Kun olemme valmiita ruokailun kanssa, istumme vielä hetken. Selvitän että tämä poika, Felix nimeltään on muutaman huoneen päästä omastani. Poika on oikein mukava ja jaamme samoija kiinnostuksen kohteita kuten sarjoja.
Olisimme halunneet tutustua kunnolla mutta Felixin hoitaja pyytää poikaa palaamaan huoneeseen lääkkeiden ottoon, lupaamme kuitenkin jutella vielä ennen toisen lähtöä, ja ehkäpä vieraillakkin toistemme luona.
YOU ARE READING
Hän, joka uneni vei
Fanfiction⚡️EDIT FROM 2021: Huonosti kirjoitettu sekä toteutettu, voitte halutessanne lukea omalla vastuulla..⚡️ BTS fanfiction ° "miks mä edes vaivaudun, ei se mua kuitenkaan huomais" Hoseok niminen poika on lähtenyt jatkamaan opintojaan kotikylästä suureen...