Hän, joka uneni vei

Luku 16, Yoon.. anteeks!

   Hoseokin näkökulmasta:

Herään aamulla auringon valoon sekä herkulliseen tuoksuun. Mietittyäni hetken, muistan jälleen missä olen ja nousen sohvalta hieman hoippuen kävelemään kohti pienehköä keittiötä. Siellä tätini hyörikin ajatuksissaan tehden minulle aamupalaa, vaikken olekkaan mitään semmoista pyytänyt.

"Huomenta täti, kai sinäkin tuosta syöt?" Kysyn hymyillen, samalla kun haron punaisia hiuksiani. Tämä vain hymyillen pudistaa päätään, moiskauttaa pienen suukon otsalleni ja suuntaa kohti eteistä.

"En kerkeä Hoseok, mutta nauti sinä vain! Jos tarvitset jotain, laita minulle viestiä niin yritän parhaani mukaan auttaa. Heippa!"

Ovi sulkeutuu ja jään hieman hölmistyneenä seisomaan. "Heippa.." Sanon perään ja istahdan katsomaan, mitä tätini minulle kerkesi tehdä. Pöydällä oleili muutama lätty, paahdettuja leipiä ja suloisesti leikattuja leivänpäällisiä, kuten kurkkuja. Kasaan leipäni kasaan ja haukkaan sitä alkaen samalla selaamaan kännykkäni viestejä. Tähän aikaan päivästä vielä en kehdannut laittaa Yoongille mitään viestiä, sillä huonolla tuurilla herättäisin vain hänet. Syön leipäni ja kaadan kuppiini vettä, vetäen senkin alas kurkustani. Tuijotan hetken lättyjä, ja päätän ottaa niistä yhden syötäväkseni.

Maukas lätty suussani palaan takaisin olohuoneeseen laukulleni ja pengon sieltä tälle päivälle vaatteet ylleni. Pitkästä aikaa päädyin käyttämään yhtä lempi villapaidastani, ja hymyilen itsekseni siistien olohuonetta sitten tavaroistani. Päätän lähteä piakkoin näkemään jälleen Dawonia, olihan se syy miksi minä täällä alunperin olen.

Kun olohuone on mielestäni hyvä, palaan keittiöön laittamaan jääkaappiin kaiken jota en syönyt. Nappaan pöydältä puhelimen taskuuni ja suuntaan sitten eteiseen, josta löydän asunnon vara-avaimet. Laitan nekin takintaskuuni ja sujautan takin sekä kengät päälleni vielä, ennenkuin poistun asunnosta.

Kävellessäni katua kohti sitä ankeaa taloa jossa siskoni oli, katselen ympärilleni. Paikka oli paljon hiljaisempi kuin Seoulin ympäristö! Joku kaunis päivä haluaisin asua täällä, koska joskus jatkuvat autojen äänet ärsyttävät minua, sen minä juuri päätin. Toki eihän kauneus Seoulille vertoja vetänyt, olihan se aivan järkyttömän kaunis paikka.

Astelen sisään tutuksi tulleeseen odotushuoneeseen saavuttuani rakennukseen, ja ilmottaudun näkemään siskoani Dawonia.
"Anteeksi, sairauksien takia ette voi nähdä häntä kauaa. Vierailuaikamme ovat normaalia lyhyempiä ja tarkkailemme, ketkä pääsevät sisään" tiskin takana oleva nainen ilmoitti minulle ja nyökkään vain hieman. Asetun vain istumaan ja odottamaan jotakin, joka ohjaisi minut siskoni huoneelle.

Pian Soonyoung ilmestyykin odotushuoneeseen ja ottaa minut hymyillen matkaansa jälleen läpi muutamien oleilutilojen. Tällä kertaa niissä jopa oli enemmän kuin kaksi ihmistä per huone. Saavumme ruokailutilaan, ja näenkin siellä Minghaon sekä Dawonin. Luulin aluksi, että minut vietäisiin tuon huoneeseen, mutta kävihän tämä minulle. Olihan siskoni paljon pirteämpi täällä, kuin huoneessaan.

"Maistuiko suklaa?" Kysyn virnistäen, kun tyttö saapuu luokseni. Tämä nyökkää tyytyväisen näköisenä ja se saa minut iloiseksi.

"Dawonin on nyt hieman vaikea puhua, koska hänen kurkkunsa on kipeä. Voitte kyllä silti vaikkapa pelata jotain sen aikaa kun olet täällä" Minghao selittää minulle hymyillen ja vilkuilen ympärilleni.

"Selvä, mistä pelejä saa?" Hymyilen hieman tietämättömänä ja Soonyoung näyttää meille osan vaihtoehdoista. Valitsemme jonkun minulle oudon, mutta kivan näköisen korttipelin ja siirrymme sitten Dawonin huoneeseen. Minghao ja Soonyoung jäävät ulkopuolelle.