Ikirouta

5. Luku

Ylhäällä on tuntemattomasta syystä vinossa oleva epätarkka piirroskuva päähahmoista, niin ehkä saatte jotain kuvaa

Kuluu vain muutama sekunti, kunnes ovi aukeaa ja asfaltille heijastuu valokiila joka kiiltää märällä kivellä. Se hyvännäköinen - tai siis se poika kohottaa kulmiaan.

"Tulitko toisiin ajatuksiin?", hän kysyy ja tunnen hänen matalan äänensä värinänä luissani.

"Äh, joo. Onko tarjous vielä voimassa?" kysyn häneltä. Onneksi hän nyökkää ja siirtyy siten, että mahdun hänen vierestään sisälle.

Astun sisälle hyvin moderniin taloon, joka on sisustettu sinisellä, valkoisella, mustalla ja lasilla. Kyllä, mainitsin lasin sisustuselementiksi, sillä kevyellä arviolla vähintään puolet talosta on lasia. Sininen puolestaan on sitä sävyä, mitä sininen erirtäin kuumana palavassa liekissä on.

Jätän likaiset lenkkarini häpeillen eteiseen. Se poika lähtee kävelemään syvemmälle taloon jääden nojailemaan yhteen kulmaan ilmeisesti odottaen minua.

Asetan että valuvan takkini naulakkoon, ja alan samalla selittää hermostuksissani jotain turhaa.
"Olisin mennyt kyllä kotiin, mutta missasin bussin ja seuraava tulee vasta kahdeksalta, niin oli pakko tulla johonun, tuonne jäätyy kuoliaaksi. Tai ei siis sillä, että tämä olisi jotenkin erityisen huono vaihtoehto tai jotain", lopetan kun tajuan, miten tyhmältä kuulostan.

Hän kuitenkin vain pudistaa päätään kuin sanoen "ymmärsin kyllä".

"Tuliko se sun poikaystävä muuten siihen?" poika kysyy ohimenen, mutta jotenkin kysymys kirpaisee. Oikeastaan kahdestakin syystä. Ensinnäkin John feidasi minut, ja toisekseen, että kerroin pojalle, että minulla on poikaystävä. Naurettavan kuuloista teinityttö -ajattelua, tiedän. Mutta onneksi minä olen naurettava teinityttö.

"ÖÖ, ei se tullut. Varmasti tuli joku este, ehkä sairastuminen tai jotain", vastaan yrittäen vakuuttaa myös itseni. Hän nyökkää näyttäen hieman myötätuntoiselta.

"Nälkä?" hän kysyy nostaen toista kulmaansa.

"Vähän, itse asiassa", vastaan hänelle. Mikäköhän hänen nimensä muuten on?

"Haluutko leipää?" hän kysyy keittiöstä.

"Vaikka", vastaan samalla kävellen itsekin keittiöön. Sekin on sisustettu valkoisella ja turkoosilla, pöytätasot ovat jotain marmorin näköistä.

"Mikä sun nimi muuten on?" kysyn hieman kiusallisesti. Hän esittää, ettei huomaa kiusaantumista, ja vastaa vain: "Miro." Kiva nimi. Hän kääntyy minuun päin ja kohottaa kulmiaan. Tajuan hänen odottavan, että sanoisin oman nimeni.

"Camilla", ranon hätäisesti (olen huono sosiaalisissa tilanteissa). Useimmat tosin kutsuvat minua Millaksi.

"Kiva nimi", Miro sanoo kääntyen jääkaappiin päin. Hän ottaa leipätarvikkeita pöydälle.

"Kiitos", vastaan punastuen.

Alan tekemään leipää saadakseni jotain tekemistä käsilleni.

"Kuinka vanha muuten oot?" kysyn kuulostaen jälleen päiväkoti-ikäiseltä. Seuraavaksi varmaan kysyn lempivärin ja -ruoan.

"16", Miro vastaa hymyillen. "Sä?"

"Myös 16. Täytin kuukausi sitten", vastaan. Olen syntynyt syyskuussa.

"Ai,no, onnea myöhässä. Mä oon syntynyt tammikuussa, jos kiinnostaa", Miro sanoo.

"Kiitos", vastaan osaamatta kommentoida kunnolla hänen loppulausettaan. "Näytätkin talvi-ihmiseltä."

Hän hymähtää ja hymyilee minulle. Oikeasti, sulan tuolle hymylle.

"Tarviitko muuten viltin tai jonkun?" Miro kysyy katsoen vettä valuvia vaaleita hiuksiani, jotka tosin näyttävät märkinä enemmän harmailta. "Näytät nimittäin siltä, että sulla on kylmä. Ja  ulkona on melkein pakkasta."

Hämmennyn kysymyksestä niin paljon, etten heti tajua vastata. "No joo, vaikka", vastaan hetken mietittyäni, ja lisään vielä "jossei siitä ole haittaa."

Miro pudistaa päätään ja lähtee kävelemään rappusia ylös. Katseeni kiertää taloa. Siinä on ilmeisesti kaksi kerrosta, koko talo on avoin, tilava ja valoisa. Kävelen keittiöstä jonkin näköiseen olohuoneeseen. Se on yhteydessä eteiseen ja rappusiin, ja sen katto ulottuu toisen kerroksen kattoon asti. Ulkona on pimeää, ja talon valkoiset seinät tuntuvat jotenkin hehkuvan valoa. Kävelen olohuoneen keskelle. Lattiaa peittää hyvin pehmeä, pörröinen ja sininen matto, johon jalkani tuntuvat uppoavan. Koko talossa ei tunnu pahemmin olevan ovia, vaan kaikki tuntuu olevan yhtä yhtenäistä huonetta.

Mietiskelyni keskeytyy ja sydämeni hyppää kurkkuun, kun kuulen yhtäkkiä äänen takaani.

Jatkoo! :33

Jee, sain mun koneen tänne, niin nyt saan kirjotettuu kunnolla lukui!

Tuli taas jotenki tosi tönkkö luku, tarina junnaa paikoillaan, ja luku oli pelkkää "tää sano sitä" ja "toi sano tätä". Kirjoitusvirheistä saa aina sanoa, etenkin jos ne liittyy oikeinkirjoitukseen (eli niinku ei sillee tyylii joku kirain väärin, vaikka niistäkin saa tietty sanoa niin korjaan), esim. pilkkuihin :3

Julkaistu 8.5.20