Nimettömien enkelten muistot onnesta

18. OSA

A/N: *Kurkistaa varovaisesti nurkan takaa*

Piti julkaista tää jo viime vuoden puolella, mutta vähän jäi... Tässä tämä nyt sitten olisi: 17 sivun verran loppuillan tapahtumia. Toivottavasti viihdytte poikien parissa ;)

^^ Kuva on tällä kertaa ihan itse ottamani.

Vesi oli juuri täydellistä: sopivan virkistävää, mutta selvästi yli kahdenkymmenen asteen, mikä passasi mulle paremmin kuin hyvin. Me ei todellakaan oltu ainoat uimarit, vaan jo valmiiksi ahdas ranta oli täytenään nuoria, jotka pärskyttivät vettä jokaiseen ilmansuuntaan popin tahdissa. Pihassa olin törmännyt nopeasti Juliaan ja Topiin, joilla näytti olevan hauskaa – tai niin ainakin tulkitsin Julian tanssimisesta. Olin iloinen, että niillä oli kivaa, mulla ainakin oli.

Vilkaisin blondia, jonka vaalea hiuspehko kohosi parhaillaan pinnan alta laiturin päädyssä. Se oli antanut äsken mulle enemmän itsestään kuin viimeisten kolmen vuoden aikana. Hymyilin salaa itsekseni. Jäämuuri, joka meidän ystävyyden välille oli kasvanut, oli viimein murenemassa, enkä mä voinut olla tyytyväisempi.

"Älä oo tommonen nössö!"

"En mä oo nössö!"

"Ootpas."

"Enpäs oo."

"Oot."

"En!"

"No hyppää sitten!"

"Ei oo nössö, jos ei haluu taittaa nilkaansa!"

"Et sä mitään nilkkaa taita."

Mittailin uimapatjaa ja sitä, miten paljon se upottaisi ja liukuisi alta hypätessä. Oli eri asia hypätä laiturilta patjalle kymmenvuotiaana nassikkana kuin täysi-ikäisenä.

"Okei. Kaikki pois alta!"

Otin vauhtia ja ponnistin suureen loikkaan. Ja kuten olin uumoillut, liukui patja näpsäkästi alta jalkojen tömähtäessä siihen. Päädyin selkä edellä uppeluksiin ja pintaan päästyäni annoin Niilon kuulla kunniansa, jolle se vain nauroi huvittuneesti. Pärskytin vettä sen päälle ja pian me oltiin täydessä vesisodassa. Niilon kurkusta pääsi iloinen nauru ja sen kasvoilla paistoi puhdas ilo. Mäkin olin haljeta hymystä, niin perhanasti hymyilytti.

"Se oli kyllä universumin surkein uimapatjahyppy, melkein sääliks käy tota patjaa, joka joutu todistamaan sen."

"Herra on hyvä ja näyttää sitten mallia itse."

Niilo nosti leukansa pystyyn leikkisästi ja marssi laiturille maailmanmestarin elkein.

"Patja aavistuksen lähemmäksi, kiitos", se totesi mittaillessaan hyppymatkaa.

"Kyllä teidän mestaruutenne."

Se peruutti vähän matkaa ja sitten polkaisi juoksuun, otti valtaisan loikan ja laskeutui polvilleen keskelle patjaa, joka painui kokonaan uppeluksiin, mutta nousi sekunneissa takaisin.

"Siinäs näit, miten se kuuluu tehdä", se vinkkas mulle silmäänsä ja kellahti selälleen patjalle.

Mä en voinut vastustaa kiusausta, vaan äkkiarvaamatta keinautin patjan kumoon. Niilolta pääsi äänekäs rääkäisy, joka kaukaisesti muistutti pelästynyttä fasaania. Purskahdin nauruun, kun blondin vettävaluva pärstä tuli pinnan alta ylös. Sen suupielet kohosi kuitenkin ylöspäin.

"Joel vanha kunnon kettu."

"Aina ja ikuisesti."

"Mitäs sanot tähän." Sen silmissä välähti ja ehdin nähdä pirullisen hymyn, ennen kuin mun pää painettiin voimakkaasti veden alle. Pyristelin, minkä mahdoin ja puskin blondia kauemmaksi. Pintaan noustuani haukoin runsaasti happea ja hyökkäsin Niilon kimppuun painaen sitä hartioista alas. Harmikseni se oli kuitenkin saanut otteen lanteiltani ja kiepautti mut yllättäen ympäri, jonka jälkeen kaatoi meidät kummatkin kyljelleen veteen. Mun käsi etsi jotain, mihin tarttua ja sainkin revittyä sen kädet irti vyötäisiltäni. Kiepuin vedessä hyrrän lailla ja löysin hetken kuluttua itseni tarrautuneena Niiloon jaloillani kuin koala ja yrittäen saada sitä kaadettua kumoon.