Nimettömien enkelten muistot onnesta

8. OSA

"Voi Joel!" Ellen huudahti ja heittäytyi kaulaani kuin me oltaisiin oltu ikuisuus erossa. Me seisottiin siinä oviaukossa jokusen tovin ennen kuin tyttö viimein hellitti kuristuskäärmeeltä tuntuvaa otettaan. "Sä näytät kamalalta", se sanoi ja tutkiskeli mun mustelmiani tarkemmin.

"Kiitti, olo on myös sellainen." Tosiasiassa mun nenääni särki aivan helvetisti eikä lääkkeistä tuntunut olevan mitään apua. Puhuminen teetti edelleen tuskaa jonkin verran, mutta suurin kipu huulesta oli hellittänyt onneksi.

Olin pyytänyt herra Ahosta, Tinatähden omistajaa, huolehtimaan, että Nemo sai ruokansa ja haettiin laitumelta sisälle yöksi – noudattaisin tänään terkkarin ohjetta, mutta huomenna marssisin tallille vaikka jääkiekkokypärä päässä ja nousisin orini selkään. Sitä paitsi huomenna meillä oli vain muutama tunti aamulla ja koko iltapäivä vapaata, joten aikaa ratsastukselle olisi ruhtinaallisesti.

"Mä kuulin mitä sulle tapahtui, ihan kamalaa! Miks Niilo sillain sun kimppuun hyökkäs?"

"Jaa a, sen kun tietäisin. Kaipa mullakin oli oma osani siinä, mut en mä mielestäni paljoa sitä tällä kertaa yllyttänyt."

"Mä en kyllä ymmärrä mikä sillä pojalla on sua kohtaan. Koska muutenhan se on tosi mukava."

Loin tutkivan katseen suklaanruskeisiin silmiin. "Oletko sä viettänyt aikaa sen kanssa?"

Hetken Ellen vaikutti siltä, ettei tiennyt mitä vastata, vaan tutkiskeli eteisen harmaata mattoa kovinkin kiinnostuneena. Lopulta se sopersi silmät aavistuksen viirussa: "Mitä jos olenkin?"

Mun hymyn viimeisetkin rippeet kuolivat sillä samaisella sekunnilla. "Milloin?"

"Öö... mä en ole varma saisinko kertoa tätä vielä, mutta se on yhdessä Mimosan kanssa."

"Niilo ei seurustele", sanoin nopeasti.

"Ai, no on ne ollut jo jonkin aikaa yhdessä, varmaan kolme viikkoa."

Naurahdin kireästi. "Vau, se on kyllä sen ennätys."

"Ja mitä sä sillä tarkoitat?" Ellen kysyi hämmentyneenä. Miten se pystyikin olemaan niin naiivi koko ajan?

"Sitä, että Niilo ei harrasta suhteita, se vain pelaa ihmisillä, kunnes kyllästyy niihin."

Ellen oli hetken hiljaa ja sanoi ääni uhmaa täynnä: "Mä en usko sua."

Kohautin hartioitani ja viitoin tyttöä seuraamaan huoneeseeni. "Kuka se Mimosa edes on, mulla on surkea nimimuisti."

"Mimosa Kuusisto, 2B:ltä. Sellainen hoikka ja pitkä, vaalea polkkatukka, meikkaa aika rajusti ja käyttää Victoria's Secretin parfyymia. Se on Heikkisen Ainon bestis ja kyllähän sä Ainon tiedät?"

Istahdin tummanharmaalle sohvalle taputtaen paikkaa vieressäni. Ellen tuli siihen ja käpertyi olkaani vasten kuin eksynyt koira.

"Kuulostaa kyllä just Niilon tyypiltä, toisin sille pojalle taitaa kelvata nykyään ihan kaikki."

Se avasi television ja valitsi Netflixistä jotain katsottavaa. Hetken päästä taustalla alkoi kuulua jonkun amerikkalaisen draaman alkutunnari. Mä olin hämmentynyt; eikö se ollut vihainen mulle siitä kahvilaepisodista? Me ei oltu ehditty puhumaan siitä vielä, joten odotin kauhulla, milloin ruskeahiuksinen ottaisi aiheen esille. Sen sijaan Ellen näytti olevan kiinnostunut aivan toisesta aiheesta.

"Mitä sun ja Niilon välillä on tapahtunut?" se kysyi epäröivällä äänellä sivellen samalla mun käsivarttani nostattaen ihokarvat kananlihalle. Hätkähdin tytön kysymystä, sillä en olisi ikimaailmassa odottanut sen alkavan kyselevän menneistä. Ellen ei nimittäin ollut mikään nostalgian ystävä, vaan suuntasi aina katse tulevaisuuteen päin.