Nimettömien enkelten muistot onnesta

17. OSA

A/N: Ollu suoraan sanottuna aika järkyttävä syksy. Opinnot pitäny niin kiireisesnä, että en oo yhtään kerennyt kirjottelemaan tätä. Sain kuin sainkin vihdoin tän valmiiksi, joten enjoy!

"Tämäkö oli sun grand plan?" Julia kysyi epäuskoisesti Jaakolta meidän seistessä mulle vähän liiankin tutuksi muodostuneen valkoisen kivitalon etupihalla. "Kuokkimaan Lumemaan bileisiin?"

"Näinpä juuri", Jaakko totesi kuin se olisi ollut sen elämän paras idea ikinä. Julian ilmeen nähtyään sen itsevarma hymy alkoi kuitenkin kuihtua hitaasti pois.

"Mä en varmasti astu tohon taloon", Julia risti kätensä puuskaan. Se osasi kyllä olla tavattoman pelottava joskus ottaen huomioon, että se oli meitä kaikkia päätä lyhyempi.

"Neiti on sitten hyvä ja juo juhannusviinansa tässä pihamaalla, jos ei sisälle huvita tulla."

Mä seurasin vierestä, miten Julian hetki hetkeltä synkkenevä ilme jäi täysin Jaakon huomion ulkopuolelle.

"Mä todella luulin, että sä olit järkännyt meidät johonkin asiallisiin bileisiin!"

"No siis kyllähän tuolla ihan hyvä meno näyttäis olevan ja puitteet kunnossa jos kuulopuheisiin on luotto", Jaakko heitti läppää ja osoitti puutarhan perällä olevaa saunaa.

"Mä en kyllä enää ikinä anna sun järkätä mitään!" Julia kivahti ja marssi mielenosoituksellisesti puutarhan suuntaan, jossa oli jo melkoisesti porukkaa. Me muut seurattiin sopivan turvavälin päästä ja soluttauduttiin myös muiden juhlijoiden joukkoon.

Mun oli pakko myöntää, että Niilo oli tehnyt aika hemmetin hyvää työtä valmisteluiden kanssa. Se oli pystyttänyt terassille pitkän pöydän, jossa koreili ainakin tusina valtaisaa, eriväristä boolikulhoa takaamassa, ettei kenellekään jäisi kuiva suu. Pihan perällä, lähellä saunaa, oli pyöreä kivireunusteinen nuotiopaikka, jossa osa porukasta grillasi makkaraa ja maissia. Vähän matkan päässä koreili suuri palju, jossa muutama likka jo esitteli muotojaan ja kiehnäsi jätkien sylissä. Palju nyt aina oli läpihuutojuttu, jos meinasi järkätä ikimuistettavat bileet – ja Niilon tuntien se halusi koko kaupungin puhuvan näistä pippaloista vielä vuoden päästä.

Joku oli uimassa, sillä rannasta kantautui naurua ja veden loiskintaa. Ilmeisesti myös rantasauna oli sytytetty. Sinne tänne asetelluista kaiuttimista kantautui iloinen poppi, joka piti tunnelman keveänä ja iloisena. Kaiken kruunasi juuri kukkaan puhjennut valkoinen juhannusruusu terassin vierustalla, jonka huumaavaan tuoksun pystyi haistamaan jo kaukaa.

"On se nähny ainakin vaivaa", Topi totesi mun viereltäni kuin lukien ajatukseni. Mä en voinut tehdä muuta kuin puoltaa sen sanoja.

"Noniin jätkät, eiköhän maistella vähän boolia!" Jaakko hihkaisi riemuissaan ja taputti meitä olille. Olin salaa helpottunut, ettei Allu ollut messissä mukana, sillä niillä kahdella olisi todellakin lähtenyt mopo pahasti lapasesta tällä promilletarjonnalla. Ties mistä koulun katolta niitä kahta olis saanu taas olla huhuilemassa alas.

Tummanpunainen booli maistui kirpeiltä karpaloilta ja mä hylkäsin sen jo alkuunsa, seuraavaksi kokeilin keltaista, jossa ananasmehu ei ollut tehnyt tehtäväänsä ja peittänyt viinan pistävää makua. Vihreä näytti kyllä niin myrkylliseltä, että päätin jättää sen viimeiseksi – ties mitä myrkkyä blondi sinne oli mennyt kaatamaan – joten annostelin lorauksen oranssia nestettä kuppiini. Se osoittautui melko laimeaksi, mutta makeaksi – jaffaa ja jotain likööriä, oletettavasi.

"Maista sitä tummansinistä".

Mä säpsähdin äkisti ympäri ja kohtasin ilta-auringossa hehkuvan hopeisen kiharapehkon ja sinertävät silmät. Niilolla oli päällään valkoiset shortsit ja silmiin sopiva, jonkun luksusbrändin tummansininen silkkinen t-paita, jonka ylimmät napit se oli jättänyt auki, paljastaen kaistaleen treenattua ja päivettynyttä ihoa. Mua hävetti myöntää, mutta se näytti aika helkutin hyvältä niissä sen kuoseissa.