Love on the dark side (Joel x Aleksi)

Luku 1

Päivän treenit olivat ohi. Muut bändin jäsenet olivat jo lähteneet kotiin paitsi Joel, joka oli hävinnyt kivi-sakset-paperissa ja oli siksi joutunut jäädä tekemään suursiivousta treenikseen. Joel seisoi yksin tyhjässä treeniksessä ja näki viimeinkin siistin tilan ympärillään. Joelin kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Siivous oli valmis, ja hänkin pääsisi kotiin katsomaan kaikki uudet instagram- tarinat, johon hänet oltiin tägätty päivän treenien aikana. Joel käveli vielä sammuttamaan treenitilojen valot. Sitten hän käveli pimeästä tilasta vieläkin sitä pimeämmälle parkkipaikalle. Oli keskitalvi ja kello oli jo paljon, joten tähdet tuikkivat tummalla taivaalla. Joel käveli lumisella parkkipaikalla ja hytisi, kun kylmä tuuli puhalsi lumihiutaleita hänen kasvoilleen. Eikö tämä lumisade koskaan lopu? Yhtäkkiä Joel alkoi tutkimaan hätääntyneenä taskujaan. "Vittu, mun puhelin!", hän huudahti ja juoksi nopeasti takaisin treenikselle.

        Joel avasi avaimillaan treenipaikan oven, ja kytki valot päälle. Hän etsi katseellaan puhelintaan, joka toivon mukaan oli vain unohtunut treenikseen, eikä kadonnut kokonaan. "Voi vittu missä se on, mul tulee bussiki ihan just.." hän mutisi itsekseen astellessaan samalla ympäri treenitilaa löytääkseen puhelimensa. Hän katsahti tyhjään nojatuoliin huoneen nurkassa, ja huomasi sen päällä lojuvan valkoisen iPhonen. Siellä! Hän ajatteli. Joel käveli puhelimensa luokse, sujautti sen mustan nahkatakkinsa taskuun, ja käveli treeniksen ulko-ovea kohti huomaten samalla lianneensa treeniksen lattiat kenkien mukana ulkoa tulleella loskalla ja lumella. Fuck it, Joel ajatteli nojatessaan treeniksen ulko-ovensuussa katsomassa jo vedeksi sulaneita lumisia kengänjälkiä. Kaikki jäsenet tässä bändissä ovat jo valmiiksi sotkuisia ihmisiä. Ketä oikeasti kiinnostaa, vaikka treeniksen lattialta oltaisiin kävelty lumisilla kengillä? Joel pohti sulkiessaan jälleen treeniksen valot ja lukitessaan paikan oven poistuessaan ulos. Jospa tällä kertaa pääsee parkkipaikkaakin pidemmälle, Joel tuumi.

          Joel asteli jälleen treenirakennuksen parkkipaikalle ja alkoi rauhallisesti ja varovasti kävelemään koskemattomassa juuri sataneessa lumessa kohti bussipysäkkiä, joka häämötti jo Joelin näkökentässä, parkkipaikan viereisen suojatien toisella puolella. Joel oli väsynyt. Kello oli jo yhdeksän illalla, ja hän olisi tahtonut päästä kotiin. Miksi hänen piti hävitä kivi-sakset-paperissa, kun panoksena oli koko treeniksen siivoaminen? Ensi kerralla Joonas saisi siivota kaiken. Ajatus Joonaksesta häviämässä kivi-sakset-paperin ja siivoamassa treenistä, alkoi naurattamaan Joelia. Nauru kuitenkin hyytyi heti, kun Joel katsoi eteenpäin. Hänen bussinsa oli ajamassa juuri pysäkille.

           "Voi helvetin Porko!!!!", Joel huusi juostessaan bussiin niin nopeasti kuin vain jaloistaan pääsi. Joonasta oli hauskaa syyttää kaikesta. Sen sijaan kaukana hauskasta oli bussiin juokseminen, jota vaikeutti myös Joelin nilkkoihin ulottuva paksu koskematon lumikerros. Bussiin on pakko ehtiä, hän mietti. Joelia ei yhtään olisi kiinnostanut odottaa puolta tuntia seuraavaa bussia. Hän halusi kotiin heti. Joel oli jo ehtinyt juosta parkkipaikalta pois, kun hän näki, että pysäkillä oleva bussi alkoi sulkemaan oviaan ajaakseen pois pysäkiltä. Nyt olisi ollut ärsyttävää myöhästyä, Joel mietti. Bussi olisi enää vain yhden pieneen suojatien päässä. Hän yritti juosta suojatien yli bussiin, kunnes tunsi liukastuvansa maassa olevaan loskaan. "Ai saatana!", Joel huusi lennettyään selälleen keskellä suojatietä. Hän oli nousemassa ylös juostakseen bussiin, kunnes huomasi bussikuskin vilkuttavan iloisesti Joelille liikkeelle lähteneen bussin ikkunasta. Bussi lähti jo menemään seuraavalle pysäkille. Sen sijaan, että bussikuski olisi voinut odottaa Joelia, ja ottaa tämän kyytiinsä, kuski vain vilkutti hänelle ja lähti ajamaan eteenpäin roiskuttaen samalla bussin renkailla loskaa Joelin päälle. "Haista paska!!!", Joel huusi ja näytti keskisormea bussille, joka oli jo ehtinyt kaahaamaan pois paikalta. "Perkeleen paskakuski!! Mä lupaan että jos musta koskaan tulis bussikuski, mä en todellakaan ota sua mun kyytiin!!", Joel jatkoi huutamista. Sitten hän kompuroi maasta ylös ja käveli seisomaan bussipysäkin katoksen alle suojaan lumisateelta. Pian Joel huomasi maassa ison jääkokkareen. "Vittu!", hän huusi, ja potkaisi jääkokkareen autotielle. "Miks mun piti tulla tänään bussilla?"