Love on the dark side (Joel x Aleksi)

Luku 11

Aleksin uni päättyi. Hän piti silmiään kiinni vieläkin sillä ei jaksanut avata niitä. Hetkinen, Aleksi ajatteli unisena. Miksi hänestä tuntui, kuin joku ihminen olisi ollut kietonut kätensä hänen ympärilleen? Tämä oli hänestä hämmentävää. Aleksi aukaisi silmänsä, ja tajusi olevansa Joelin sylissä. ‘’MITÄ?’’, Aleksi ajatteli ja alkoi siirtymään paniikissa pois Joelin sylistä. Vaikka Aleksi olisi mielellään jäänyt Joelin syliin, Aleksi ei uskonut olevansa siellä tarkoituksella. Mitähän Joelkin ajatteli? Miten Aleksi ylipäätään päätyi Joelin syliin? Aleksi ei ollut juonut edellisenä iltana, mutta ei silti muistanut edellisestä illasta paljoa. ‘’Anteeks.. Mä siis..’’, Aleksi sopersi kompuroidessaan samalla parhaansa mukaan kauemmas Joelista. ‘’Mä en TODELLAKAAN tiiä miten mä-’’, hän jatkoi, kunnes horjahti vahingossa sohvalta lattialle. Joel istui sohvalla ja katsoi ihmetellen lattialle tupsahtanutta Aleksia. Molemmat tuijottivat toisiaan hiljaa arviolta ainakin 5 sekunnin ajan. Sitten Joel rikkoi hiljaisuuden purskahtamalla nauruun. ‘’No huomenta vaan sullekki’’, Joel sanoi naurukohtauksen seasta. ‘’Ei vittu tää on niin noloa’’, Aleksi huusi mielessään ja peitti häpeissään kasvonsa käsillään. Hän olisi tahtonut vain kadota maan alle pysyvästi. ‘’Hei äijä, calm down. Ei tää niin vakavaa oo’’, Joel nauroi ojentaen vasenta kättään Aleksille. Aleksi tarttui Joelin käteen ja Joel veti Aleksin pystyyn. ‘’Sattuko?’’, Joel kysyi. Aleksi ignoorasi kysymyksen ja veti syvään henkeä. ‘’Sori Joel, mä en tiiä et miten mä päädyin sun syliin. Mä veikkaan et mä vaan jotenki unissani ryömin sinne.. tai.. jotai. En mä tiiä’’, Aleksi sopersi paniikissa. ‘’Aijaa!’’, Joel naurahti ensin itsevarmasti, mutta sitten alkoi hermostuneen oloisena korjaamaan hiustensa asentoa.‘’Mä tota.. mä nostin sut siihen’’, Joel selitti ujon kuuloisena. Aleksi oli hieman hämmentynyt. ‘’Anteeks’’, Joel lisäsi lauseeseen, kun tajusi ettei Aleksi ollut vastannut hänelle mitään. ‘’Mä tajuan jos se oli susta outoo’’, Joel sanoi. Aleksi tarttui Joelia kädestä ja katsoi hänen silmiään hymyillen. ‘’No eikä ollu’’, Aleksi korjasi. Joel katsoi Aleksia epäuskoisena. ‘’Oikeesti?’’, Joel kysyi. ‘’Mua ei oikeesti haitannu ollenkaan. Oikeestaan päinvastoin’’, Aleksi kertoi kääntäen kasvonsa muualle viimeisen lauseen kohdalla sillä pelkäsi punastuvansa. 

Joelin syke ilmoitti jälleen turhan innokkaasti olemassaolostaan, kun Aleksi katsoi Joelia silmiin hymyillen. Oli miljoona asiaa, joita Joel olisi tahtonut sanoa Aleksille. Eri asia oli, mitä Joel uskalsi sanoa. Mitä mä sanon, Joel mietti mielessään. Joel oli huono tällaisissa tilanteissa. ‘’Aleksi..’’, Joel aloitti ja alkoi keksimään jotain, jolla jatkaa lausettaan. Vittu, Joel ajatteli. Olisiko hänen kannattanut kertoa Aleksille rakastavansa häntä? Tai kenties vain heittää typerä iskurepliikki? Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi kertoa iskurepliikkiä. Ainut tapa, jolla Joel osasi iskeä ihmisiä, oli paistinpannu. Silläkään iskemistä Joel ei suosiolla olisi lähtenyt yrittämään.. Oli miten oli, miksi ‘’Mä rakastan sua’’ sanominen oli niin hankalaa? ‘’Cmoon, se on vaan yks lause. Yks vitun lause.’’, Joel kannusti itseään mielessään. Joel katsoi Aleksia, joka katsoi Joelia uteliaana. Hän selvästi odotti, mitä Joel seuraavaksi aikoi sanoa ja Joel tiesi mitä haluaa sanoa. Ehkä mä uskallan sanoo sen, Joel ajatteli ja avasi suunsa. ‘’Mä käyn tekee meille aamupalaa’’, Joel ilmoitti. ‘’EI PERKELE!’’, Joel huusi sen jälkeen mielessään. Hänen äsken sanomansa asia ei ollut todellakaan se, mitä hän oli halunnut sanoa Aleksille. Mitä Aleksikin mahtoi ajatella nyt? Pahinta oli kuitenkin se, että Joel juuri lupautui tekemään aamupalaa molemmille. Kiva, Joel mietti sarkastisesti. Kauniisti sanottuna hän ei ollut ruuanlaiton maailmanmestari.

‘’Mitä helvettii Joel?’’, Aleksi ihmetteli päässään, mutta ei sanonut mitään. Ehkä Joel ei vastannut tahallaan noin kankeasti. Sitä paitsi, Aleksi ei omannut sen parempia sosiaalisia taitoja, kuin Joelkaan, Aleksi tajusi, kun alkoi kelaamaan päässään lähes jokaista viettämäänsä sekuntia Joelin seurassa. Ehkä oli parempi antaa asian olla. Aleksi katsoi, kun Joel nousi sohvalta seisomaan ja käveli keittiötä kohti. Aleksi puolestaan istui sohvalle. ‘’Ootko sä varma että toi olis hyvä idis?’’, Aleksi vitsaili. ‘’Etkö sä muista mitä kerran tapahtu ku kokkasitte Porkon kaa jotain?’’, Aleksi kiusoitteli. Tästä asiasta Aleksi, tai kukaan muukaan Blind Channelin jäsen Joonasta, tai Joelia lukuunottamatta ei koskaan lopettaisi vitsailemasta. Joel nauroi ja huokaisi syvään. ‘’Aleksi toi on vanha juttu jo. Siitä ei puhuta’’, Joel nauroi, mutta äänensävystä päätellen hän ei oikeastikaan tahtonut puhua aiheesta. Siispä Aleksi päätti härnätä lisää. ‘’Mä en vaan tajua et miten se teiän vesiki palo sillon pohjaan..’’, Aleksi pilkkasi. ‘’Hei’’, Joel aloitti ja laski juuri pöydältä nostamansa voipaketin takaisin pöydälle. ‘’Tehäänpä nyt näin..’’, Joel jatkoi ja käveli samalla olohuoneeseen. ‘’..et herra Kaunisvesi rauhottuu ja ottaa iisisti’’, Joel jatkoi leikkimielisellä äänensävyllä. Hän otti olohuoneen lattialla lojuvan viltin ja laski sen Aleksin ylle hymyillen. Aleksi käänsi katseensa kohti polviaan, jotta ei punastuisi. ‘’..ja antaa mun tehä meille aamupalan’’, Joel lopetti lauseensa. ‘’Mä voin auttaa’’, Aleksi ehdotti iloisena ja nousi seisomaan, mutta Joel otti Aleksin olkapäistä kiinni ja istutti Aleksin takaisin sohvalle. ‘’Sä hössötät ihan ku mun mummo’’, Joel nauroi ja pörrötti Aleksin hiuksia, jotka olivat jo valmiiksi sekaisin. Aleksin kasvoille nousi hymy. ‘’Mut ei sun tarvii huolehtii. Mä teen meille lettuja’’, Joel vakuutteli. Aleksi tunsi perhosia vatsassaan, kun hän erotti Joelin äänensävystä jotain pehmeää. Se ei ollut todellakaan normaalia Joelilta, joka usein yritti esittää mahdollisimman kovaa ja viileää. Paitsi tietysti kaatokännissä, kun Joelilla oli tapana muuttua todella tunteelliseksi olennoksi.
    Aleksi oli istunut sohvalla ja neuvonut Joelille ohjeita lettujen paistamiseen, kunnes Joel huomautti tarpeeksi selvästi, ettei tarvitse apua. Niinpä Aleksi avasi Joelin luvalla Joelin television. ‘’Muumipeikko!’’, Televisiosta kuului. ‘’Tuleeks sielt muumeja?’’, kuului Joelin innokas ääni keittiöstä. ‘’Taitaa tulla’’, Aleksi vastasi. Aleksista oli suloista, kuinka aikuinen ihminen innostui muumeista noin paljon. Aleksi päätti olla vaihtamatta kanavaa. Hetken päästä Aleksi huomasi jaksossa jotain tuttua. Sitten hän ymmärsi. ‘’Venaa, tää taitaa olla se mörköjakso’’, Aleksi sanoi. Joel alkoi nauramaan. ‘’Mä sain siit niin isot traumat lapsena!’’, Joel kertoi. ‘’Kukapa ei ois saanu?’’, Aleksi ihmetteli. ‘’Mä ainaki menetin lapsena ton jakson takia kahen päivän yöunet’’, Aleksi lisäsi. ‘’No voi’’, Joel sanoi sarkastisella ja leikkimielisellä äänensävyllä. ‘’Pikku-Aleksi on varmaan joutunu vanhempiensa viereen nukkumaan’’, Joel kiusasi. ‘’Mäpä en pelkää lokkeja’’, Aleksi totesi leikkisästi. ‘’En mäkään pelkää. Mut se lokki oli helvetin iso!’’, Joel puolustautui. Aleksi nauroi. Tuo selitys ei mennyt läpi kenellekkään.
   ‘’Hei, nää letut on valmiita!’’, Joel ilmoitti hyväntuulisena. ‘’Oho! Etkö sä polttanukkaan koko taloo?’’, Aleksi kysyi. Joel oli hetken hiljaa ja näytti hymyillen keskisormea Aleksin suuntaan. ‘’Haluutko sä hilloo?’’, Joel kysyi. ‘’Joo, vaikka’’, Aleksi vastasi ja nousi sohvalta ylös. ‘’Hei stop! Älä vielä tuu.’’, Joel keskeytti. Aleksi pysähtyi ja katsoi keittiön pöydälle, jonka ääressä Joel touhusi jotain. ‘’Nyt voit tulla’’, Joel sanoi iloisena. Aleksi käveli pahaa aavistamattomana keittiön pöydän ääreen ja huomasi Joelin kattaneen hänelle letun valmiiksi lautaselle. Aleksi katsoi lettuaan ensin hämmentyneenä, mutta sitten punastui. Joel oli taiteillut Aleksin lettuun hillosta sydämen. ‘’Ole hyvä’’, Joel sanoi ja hymyili Aleksille. Aleksi punastui, käänsi katseensa salamannopeasti muualle ja hymyili. ‘’Kiitti’’, Aleksi sanoi ujosti ja istui ruokapöydän ääreen istumaan. Joel on ihana, Aleksi mietti ja tajusi saattavansa olla rakastunut. 

Joel katsoi Aleksia. Aleksin sotkuista hiuspehkoa, punaisia poskia, kauniita silmiä ja suloista hymyä. Aleksi oli ehdottomasti suloisin näky, jonka Joel tiesi. Joel olisi melkein voinut sanoa sen Aleksille, mutta ei ikimaailmassa olisi uskaltanut. Yhtäkkiä Aleksi nosti katseensa kohti Joelia. Joel tiesi punastuvansa, mutta ei välittänyt. Hän jatkoi Aleksin tuijottamista, kuin ei olisi voinut katsoa muualle. Ei hän toisaalta kyllä voinutkaan, Joel ajatteli. Molemmat tuijottivat toisiaan hiljaa. Hiljaisuutta rikkoi vain aterimien kolina lautasia vasten, kun molemmat söivät omia lettujaan. Hetki tuntui positiivisella tavalla ikuisuudelta. Tuntui hetken ajan siltä, kuin maailmassa ei olisi ollut muuta, kuin Aleksi. Hetken ajan Joel unohti ympäriltään kaiken muun, kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain. Molempien ilmeet muuttuivat sekunnissa pelästyneiksi, kun joku avasi Joelin asunnon ulko-oven.