Herätessäni minä haisin kamalalta. Minusta myös tuntui kamalalta. Tiesin ensimmäisenä, etten enää koskaan joisi tippaakaan alkoholia.
Voi perse, mitä ihmettä? Mielessäni seikkaili vain Anastasia valkoisessa mekossa ja ranskalaisissa leteissä ja kumma tunne. Olikohan Julle löytänyt muut piiloistaan?
Makasin sängyssäni kääntyneenä ikkunaani päin. Sälekaihtimet olivat kiinni. Joku oli sulkenut ne. Nousin istumaan ja käännähdin vain nähdäkseni Vilin, joka istui lattialla.
"Miks sä et istu tuolilla?" minä kysyin.
Puhuminen ei tuntunut kivalta. Minulla oli ihan kamala olo.
"Koska mä teen palapeliä", hän vastasi ja nousi.
Katsahdin sängyn reunan yli, ja hän todella kasasi siihen palapeliä. Oliko tämä edelleen unta vai olinko edelleen kännissä vai mitä hemmettiä?
"Kuinka pitkään sä oot ollu täällä?" minä kysyin.
Hän otti yöpöydältäni vesilasin ja särkylääkepaketin. Miten hän oli jo valmistautunut näin? Hän ei edes näyttänyt väsyneeltä, vaan yhtä pehmeän elinvoimaiselta kuin aina.
"Kello on nyt puol yheksän, mä oon ollu täällä seittemästä", hän tiputti yhden pillerin paketista minun ojennetulle kädelleni.
Vetäisin lääkkeen sisuksiini veden saattelemana.
"Sun ei pitäis olla täällä, Vili."
"Missä muualla mä olisin?" hän kysyi ja istui sängyn reunalle.
"No vaikka Amirin kanssa. Sun ei ois ees tarvinnu tuoda mua kotiin, oisit jääny sinne."
"Amir on introvertti ja sillä on sosiaalisten tilanteiden pelko ja me oltiin eilen bileissä, se tarvii yksinoloaikaa latautumiseen. Meen muutenki sen luo tänään myöhemmin ja seuraavaks yöks. Mä olen mielelläni täällä, Veanen", hän vastasi.
Katsoin häneen epäuskoisena. Miettiköhän hän koskaan itseään?
"Eksä pala loppuun? Sä vaan autat kaikkia ihmisiä ja oot loputtoman ihana kaikille. Entä-"
"Hei", Vili keskeytti,
"mä rakastan teitä ihan helvetisti, ja mä teen kaikkeni et teillä ois mahollisimman hyvä olla. Ja usko pois, mulla on hyvä olla sillon ku teillä on hyvä olla. Älä huoli musta, Veanen, mä pärjään kyllä."
Hymyilin hänelle jyskyttävän pääkipuni ehdoilla parasta hymyäni ja toivoin, että hän todella pärjäsi.
"Miten sulla menee?" hän kysyi.
"Mä taisin olla vitun tyhmä eilen", minä vastasin.
Kaikki palaili mieleeni, ja halusin lyödä sitä eilistä minua siellä puskan takana.
"En usko."
"Mä olin tosi tyhmä Anastasiaa kohtaan. Ja lapsellinen. Mut mä vaan... äh, en mä tiedä. Mä en vaan ymmärrä miksei se voi olla rehellinen mulle. Se ei osaa sanoa ääneen et se haluaa olla vaan mun ystävä", valitin.
"Ehkä se ei halua olla vaan sun ystävä", Vili nosti kulmakarvojaan.
"En usko."
Hän myhähti.
"Ei sitte. Miks sulla on näin hieno kissapalapeli sun lipastossa, muuten? Mä aattelin tehä sen, koska sä et oo koskaan antanu sille rakkautta."
Minä rakastin Viliä. Mihin minä tarvitsin muunlaista rakkautta, kun minulla oli näin vahvaa platonista rakkautta elämässäni? En minä tiennyt. Minun pitäisi silti selvittää jutut Anastasian kanssa. Vihasin epäselvyyksiä.
YOU ARE READING
keijupölyyn peittyneitä yöperhosia
Romanceʜᴀ̈ɴ ᴘᴜᴅɪsᴛᴇʟɪ ᴘᴀ̈ᴀ̈ᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ. "sᴀ̈ ᴇᴛ ᴛᴀɪᴅᴀ ᴛɪᴇᴛᴀ̈ᴀ̈ ᴛᴀ̈sᴛᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ, ᴇᴛʜᴀ̈ɴ? ᴠᴀ̈ɪᴛɪᴛ ᴊᴏsᴋᴜs ʜᴀʟᴜᴀᴠᴀs ᴛᴜᴛᴋɪᴀ ʏᴏ̈ᴘᴇʀʜᴏsɪᴀ." "sᴇ ᴏʟɪ ᴇᴋᴀ ᴊᴜᴛᴛᴜ, ᴊᴏᴋᴀ ᴛᴜʟɪ ᴍɪᴇʟᴇᴇɴ! ᴇɪᴋᴀ̈ ᴋᴇɪᴊᴜᴘᴏ̈ʟʏ ʏʟᴇᴇɴsᴀ̈ ʟɪɪᴛʏ ɴɪɪʜɪɴ." "ᴇʟɪ sᴀ̈ ᴇᴛ sᴇʟᴋᴇᴇsᴛɪ ᴛɪᴇᴅᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ." Vatsan...
