keijupölyyn peittyneitä yöperhosia

16 - vaivaantunut lettuiltapäivä

Auringonsäteet tulvivat huoneeseen hentoisten vaaleiden verhojen läpi ja ohi. Puhalsin ilmaa ulos ja käpristyin vasten Anastasian kehoa. Hän tuoksui tutulta, hänen ihonsa minua vasten oli pehmeä ja hänen suudelmansa maistuivat aamulta.

"Eiks Anneli oo tänään tulossa käymään?" minä kysyin huulet vasten Anastasian olkapäätä.

Hän hymähti väsyneesti.

"Se tulee käymään joka päivä."

"Aa. No mut silti."

Kaivoin kasvoni kuoppaan Anastasian kaulan ja olan väliin. Poskeni iho hipaisi hänen kaulaansa.

"Nukuitko sä hyvin?" hän kysyi ja otti käteensä pari hiussuortuvaani.

"Joo. En vaan käsitä miten voit elää noilla verhoilla. Täällähän on kirkkaampaa ku auringossa ihan liian aikasin aamulla", mietin.

"Mä osaan nukkua valosassa."

Tottakai hän osasi, mutta minä en. Me olimme sellaisia, vastakohtaisia, mutta kävimme toisiimme.

Oli heinäkuun toinen päivä. Kesäkuisen yön metsissä ja lammella ja sorakuopilla jälkeen kaikki oli alkanut olla selkeää. Kun hän oli vihdoin uskaltanut ja osannut sanoittaa tunteensa, joskin hän teki sen enemmän teoilla kuin sanoilla, minä en enää ollut vihainen hänelle. En minä voinut. Ja miksi minun olisi pitänyt? Vihasin pitkävihaisuutta. Anteeksiantaminen oli arvostettava taito.

Ja muutenkin, se oli pelottavaa. Todellakin oli! Vaikka hän olisikin tiennyt olevansa biseksuaali ennen tutustumistaan minuun, se ensimmäinen konkreettinen ihastus saattoi laittaa ja laittoikin pään pyörälle.

Silloin kun olin alkanut seurustelemaan Lotan kanssa, olin pelännyt vähän kaikkea. Mitä jos vanhemmat ei ymmärrä? Mitä jos ne alkaa vihaamaan mua? Mitä jos en koskaan uskalla kertoa kenellekään? Mitä jos mua aletaan kiusaamaan?

Niin, minä ymmärsin täysin. Mutta nyt me olimme tässä. Ja kaikki oli hyvin.

Olin viettänyt juhannuksen perheeni kanssa Järvi-Suomessa. Suomen luonto oli kaunista, kesäiset auringonlaskut horisonttiin olivat kauniita ja hiljaisuus oli kaunista, mutta hyttyset kävivät hermoille. Olin ollut muutaman mökillä vietetyn päivän jälkeen aivan paukamilla niiden pistoista.

Anastasia olisi varmasti hyttysistä huolimatta nauttinut siitä. Hän olisi rakastanut sitä järveä, hän olisi rakastanut niitä metsiä, hän olisi rakastanut kaikkea sitä luontoa. Melkein toivoin, että hän olisi voinut lähteä mukaamme. Vaikka ajan viettäminen äidin, isän ja Vilman kanssa oli ollut ihanaa, minä olin mielelläni palannut tänne Anastasian luo.

Sillä Hapsun ja Jullen perhe oli lähtenyt myöskin mökille, Anastasia oli viettänyt juhannuksensa lähinnä Hämiksen ja Eemilin kanssa. He olivat hengailleet läheisellä rannalla ja syöneet vatsakipuun asti jäätelöä ja mansikoita. Olin onnellinen siitä, että heillä oli ollut hauskaa.

Nyt ei kuitenkaan ollut juhannus. Oli tämä hetki, ja minä keskityin tähän hetkeen. Nykyisin keskityin jatkuvasti tähän hetkeen. En voinut elää unelmissani, koska unelmani olivat tässä.

Anastasia hengitti vierelläni ja minä imin itseeni hänen tuoksuaan. Tämä oli kolmas kerta tällä viikolla, kun nukuin hänen kanssaan koko yön. Kaksi ensimmäistä olivat olleet minun luonani, mutta nyt me olimme Anastasian pienessä kodikkaassa huoneessa.

Aamuhetket eivät koskaan olleet tuntuneet niin hyviltä kuin ne tuntuivat hänen kanssaan. Ne olivat väsyneitä suudelmia, toistemme syliin kietoutumista ja peiton potkimista hemmettiin, kun alkoi taas tulla liian kuuma.

Pyöriskelimme pitkään toistemme läsnäoloissa ennen nousemista ylös. Meillä molemmilla oli päällämme vain t-paidat ja alushousut, ja pukeuduimme päivävaatteisiin ennen lähtöä huoneesta.