Anastasia kävi kävelyillä metsissä aina silloin, kun maailma tuntui kaatuvan hänen päälleen. Hän söi muroja sormin ja kuivana, mutta yleensä hän valitsi mielummin välipalakseen hedelmät. Hän letitti hiuksensa itse täydellisesti, mutta rakasti sitä, kun joku muu teki hänelle kaksi ranskalaista lettiä.
Hän oli kuin jokin metsänhenki. Mielessäni hänen maailmansa oli täynnä pieniä taianomaisia taruolentoja, ötököitä ja eläimiä, jotka pitivät hänen seurastaan. Hän hymyili jokaikiselle niistä, hän rakasti niitä ja ne rakastivat häntä.
Hänen hymynsähän vei kenet tahansa. Hänen luonnonvalkoiset hiuksensa mattaisesti säkenöivät, kun auringonsäteet osuivat niihin. Hänen keskittymisilmeensä kahvilan pöydässä viesti vaikeiden läksyjen tekemisestä, mutta todellisuudessa hän vain luki fantasiaromaania, jossa kuulemma tapahtui liikaa.
Hän palasi minun uniini aina uudestaan ja uudestaan, ja ne unet päättyivät aina haluun olla heräämättä. Mutta Anastasia, hän oli itse aamunkoitto, ja sain itseni nousemaan vain tiedolla hänen kohtaamisestaan. Jos minun mieltäni oli uskominen, hän oli kuin kadotettu helmi, joka löydyttyään säihkyi hämmentävästi enemmän kuin muut koko nauhasta.
Hänen eronsa Eemilistä ei ollut kadottanut hänen säihkeitään, vaan ne aina vain voimistuvat. Hän oli täynnä elämää, täynnä iloa, täynnä kevään tuomaa toivoa. Maaliskuun alkaessa minä olin jo pelottavan tottunut hänen tapaamiseensa yhä useammin. En koskaan lähtenyt hymyttä, vaikka olisin joka kerta halunnut jäädä. Hän jätti ajatuksia päähäni.
Heräsin unelmistani aina, kun Vili tökki minua. Hän ei tiennyt Anastasiasta mitään. Ehkä minä pidin häntä jonkinlaisena salaisuutena, jonka juuri ja juuri olin kertonut edes itselleni.
"Haloo? Mä menen."
"Häh, minne?" kysyin.
Keskity, idiootti. Lopeta unekseminen silmät auki. Annoin keskittymiseni sataprosenttisesti Vilille.
"Vessaan vaihtamaan mun vaatteet. Mä en edelleenkään ole vittu menossa kumpaakaan pukuhuoneeseen, koska a) en sovi kaksijakoiseen sukupuolibinääriin ja b) mut heitettäis ulos niistä molemmista", hän sanoi ja katsoi minuun merkittävästi.
"Anteeks, joo, tottakai. Toi on ihan perseestä, tiiätkö? Nähään tunnilla."
Minä menin tyttöjen pukuhuoneeseen, vaikken ehkä ollutkaan tyttö sanan koko merkityksessä. Tuijotin siellä lähinnä seiniä ja lattioita, jotta heterotytöt eivät voisi käydä joukkohysteerisiksi ja väittää minun himoinneen heidän tissejään. Jos oltiin rehellisiä, en ollut koskaan himoinnut pukuhuoneessa yhtikäs ketään enkä yhtikäs kenenkään tissejä.
Liikuntasalin lattia oli kylmä koko tunnin ajan. Olisin vain mieluiten ottanut jalat alleni ja juossut sieltä hemmettiin, koska en todella olisi jaksanut niitä poikia, jotka pitivät koululiikuntaa Olympialaisina. He ottivat sen aivan liian tosissaan.
Minä vain menin mukana. Vilikin vain meni mukana. Me menimme mukana yhdessä, yritimme parhaamme ja toivoimme sen riittävän, ja päälle halusimme ehkä vähän itkeä. Opettaja huusi juomatauon.
"Kuinka monta tuntia mulla on illalla sun aikaa?" kysyin Vililtä.
Hänen syntymäpäivänsä oli tänään. Miten ärsyttävää täytyi olla viettää syntymäpäivää koululiikuntatunnilla? Minun teki pahaa hänen puolestaan.
"Pari, ehkä. Tuun koulusta suoraan ja lähen joskus kuudelta tai jotain sinne päin."
Nyökkäsin.
"Käytän sen ajan hyväkseni."
°
"Ensinnäkin, hemmetin hyvää syntymäpäivää!" minä kailotin päästyämme keittiöön ja tartuin Viliä olkapäistä,
VOUS LISEZ
keijupölyyn peittyneitä yöperhosia
Roman d'amourʜᴀ̈ɴ ᴘᴜᴅɪsᴛᴇʟɪ ᴘᴀ̈ᴀ̈ᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ. "sᴀ̈ ᴇᴛ ᴛᴀɪᴅᴀ ᴛɪᴇᴛᴀ̈ᴀ̈ ᴛᴀ̈sᴛᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ, ᴇᴛʜᴀ̈ɴ? ᴠᴀ̈ɪᴛɪᴛ ᴊᴏsᴋᴜs ʜᴀʟᴜᴀᴠᴀs ᴛᴜᴛᴋɪᴀ ʏᴏ̈ᴘᴇʀʜᴏsɪᴀ." "sᴇ ᴏʟɪ ᴇᴋᴀ ᴊᴜᴛᴛᴜ, ᴊᴏᴋᴀ ᴛᴜʟɪ ᴍɪᴇʟᴇᴇɴ! ᴇɪᴋᴀ̈ ᴋᴇɪᴊᴜᴘᴏ̈ʟʏ ʏʟᴇᴇɴsᴀ̈ ʟɪɪᴛʏ ɴɪɪʜɪɴ." "ᴇʟɪ sᴀ̈ ᴇᴛ sᴇʟᴋᴇᴇsᴛɪ ᴛɪᴇᴅᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ." Vatsan...
