"Katohan! Homokerho on saanu uuden jäsenen!" Luka naurahteli.
"Oh my god", Hämis tekaisi ylpeän äänen ja laittoi kätensä rinnalleen,
"mä oon otettu! Vaan koulun eliitti pääsee mukaan! Mikä kunnia."
Luka tuhahti jotain ja valui paikalta jätkäporukkansa vanavedessään.
"Noi on tän koulun suurimmat paskapäät", minä ilmoitin.
Hämis katsahti heidän peräänsä.
"Mä aistin sen. Eikä mua kiinnosta", hän hymähti.
Kemiantunneista tuli jotain, mitä minä melkein odotin. Ne olivat ainoat samat tuntini Hämiksen kanssa ja melkein ainoat samat tuntini Amirin kanssa, ja meillä oli aina hauskaa. Naurahtelimme jutuillemme opettajan huomautuksenkin jälkeen yrittäen kyllä pitää turpamme kiinni, muttei siitä ikinä tullut mitään.
Koulu tuntui silti kovin usein kaatuvan päälleni. Hommia oli liikaa ja aikaa liian vähän, mutta onneksi Anastasia tuli lukemaan kirjoja ja vain makailemaan minun sängylleni silloin, kun en kestänyt olla yksin mutten myöskään keskittymään melussa. Hiljaisuutemme oli rauhoittavaa, eikä koskaan kiusallista tai painostavaa. Me osasimme olla keskenämme hiljaa, ja se oli yksi suosikkijutuistani.
Anastasiassa oli paljon suosikkijuttujani. Yksi niistä oli se, että hän kuunteli puhelimestaan veden ääniä, kun hän ei meinannut saada unta. Hän selitti, että rankkasade oli hänen suosikkinsa, mutta vesiputous toimi myös. Joskus hänen teki mieli soittaa kaikkia vesiääniä päällekkäin, koska ropiseva kohiseva kaaos olisi saanut hänet nukahtamaan, vaikka pään sisällä olisi ollut minkälainen myrsky tahansa.
Myrskyistä puheen ollen, hän osasi tyynnyttää minun myrskyni. Kun menetin toivon itseeni tai yhteiskuntaan tai arvosanoihini, hän otti kiinni käsistäni, risti sormemme ja painoi otsansa vasten minun ostaani. Sitten hän käski minun luetella mahdollisimman monta metsäneläintä tai Disney-hahmoa tai soittolistani biisiä.
Nyt oli tapahtumassa yksi suosikkijutuistani, myöskin. Anastasia makasi minun takanani ja minä makasin hänen sylissään kotini olohuoneen sohvalla, ja me katsoimme Bambia. Se oli ollut suosikkielokuvani lapsena, ja siksi halusin näyttää sen hänelle, koska hän ei ollut koskaan nähnyt sitä. Olin järkyttynyt kuullessani sen, mutta sen jälkeen olinkin näyttänyt sen hänelle monesti. Tämä oli ainakin neljäs kerta.
Hän silitteli kämmenselkääni sormellaan. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta koska hän edelleen silitti minun kämmenselkääni, minä tiesin, ettei hän keskittynyt elokuvaan.
"Onko sulla mielen päällä jotain?" minä kysyin.
"Miten niin?"
"Sä silität mua, eli sä et kato tätä elokuvaa mun kanssa", selitin.
"Mä osaan tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Silittämisestä on tullu opittu refleksi, vai mikä hemmetti se nyt oli", hän sanoi painaen samalla hennon suudelman niskaani.
Hymähdin.
"Okei."
Se saattoikin olla opittu refleksi. Eikä se haitannut, että hän silitti minua, koska minuunhan hän siinä keskittyi. Silti minusta jotenkin tuntui, että vaikka hän silitti minua, hän oli päässään jossain ihan muualla. Silmät ehkä käsinojan päällä makaavan pään koloissa tuijottamassa televisiota ja sormet silittämässä minun kämmenselkääni, muttei hän ollut täällä.
Äiti tuli huoneeseen, ehkä vain poikkeamaan kulkumatkallaan makuuhuoneesta keittiöön.
"Hei, rakastavaiset", hän sanoi.
BẠN ĐANG ĐỌC
keijupölyyn peittyneitä yöperhosia
Lãng mạnʜᴀ̈ɴ ᴘᴜᴅɪsᴛᴇʟɪ ᴘᴀ̈ᴀ̈ᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ. "sᴀ̈ ᴇᴛ ᴛᴀɪᴅᴀ ᴛɪᴇᴛᴀ̈ᴀ̈ ᴛᴀ̈sᴛᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ, ᴇᴛʜᴀ̈ɴ? ᴠᴀ̈ɪᴛɪᴛ ᴊᴏsᴋᴜs ʜᴀʟᴜᴀᴠᴀs ᴛᴜᴛᴋɪᴀ ʏᴏ̈ᴘᴇʀʜᴏsɪᴀ." "sᴇ ᴏʟɪ ᴇᴋᴀ ᴊᴜᴛᴛᴜ, ᴊᴏᴋᴀ ᴛᴜʟɪ ᴍɪᴇʟᴇᴇɴ! ᴇɪᴋᴀ̈ ᴋᴇɪᴊᴜᴘᴏ̈ʟʏ ʏʟᴇᴇɴsᴀ̈ ʟɪɪᴛʏ ɴɪɪʜɪɴ." "ᴇʟɪ sᴀ̈ ᴇᴛ sᴇʟᴋᴇᴇsᴛɪ ᴛɪᴇᴅᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ." Vatsan...
