Another Sun (Blind Channel fanfic)

12. Mä hain lähestymiskieltoa

Joonas

Heti herättyäni vilkaisen puhelintani. Ilmoituksia on tullut vaikka kuinka - taas kerran. Huomioni kiinnittyy kuitenkin siihen, että Niko on laittanut viestiä kello 2.13:

Tommilla ei oo kaikki kunnossa. Se Kaisa ahdistelee sitä, voitko mennä tsekkaamaan sen ku heräät? Ei se siis missään akuutissa vaarassa oo tai mitään, mut Kaisa heittelee tavaroita sen oveen ja Tommi saattais kaivata tukee. Sä asut lähempänä, viittisitkö?

Tämä on ollut vain ajan kysymys, mutta olen silti järkyttynyt. Totta kai lähtisin Tommin luo, sitä vartenhan ystävät ovat, mutta olen todella huolissani. Nikon viestistä on kulunut jo melkein seitsemän tuntia, eikä sitä tiedä, mitä tässä ajassa ehtii tapahtumaan. Kahdeksan minuutin päästä heräämisestäni olen jo vetämässä takkia niskaan. Nappaan avaimet koukusta oven vierestä ja astun rappukäytävään.

Hissi tuntuu liikkuvan tuskallisen hitaasti ja kun vihdoin pääsen nollakerrokseen, ryntään ulos pää kolmantena jalkana ja lähden kävelemään ripeää tahtia kohti Tommin taloa. Kymmenen minuutin päästä seison jo hänen ovellaan. Soitan ovikelloa ja kuuntelen hetken hiljaisuutta. Soitan uudestaan. Ehdin jo melkein huolestua, mutta sitten kuulen oven takaa ääntä. Ovi aukeaa.

Väsyneen näköinen Tommi vetäisee minut asuntoonsa sellaisella vauhdilla, etten ehdi edes moikata. Yllätyksekseni eteisen lattia lainehtii banaanilaatikoista.

"Moi, kiva ku tulit käymään. Niko varmaan kerto sulle jo..." Tommi sanoo ja nyökkään vastaukseksi.

Hän vilkaisee pahvilaatikkomerta. "Onneks en ehtiny vielä hankkiutua noista eroon. Olin kyllä just saanu edelliset kamat purettua..."

"Niin, sä oot nyt sitte muuttamassa. Mihin?"

"No, väliaikasesti ehkä Ollille, jos en nyt löydä nopeesti jotain kämppää. Mutta kauas tästä talosta, for sure."

"Mä en haluis olla ilonpilaaja tai mikään, mut oot sä miettiny et entä jos se seuraa sua sinnekin?"

Tommi puree huultaan hieman ahdistuneen näköisenä ja kiirehdin sanomaan:

"Sori, anteeks, sori, ei pitäis olla näin pessimisti."

"Ei, ei se mitään. Sä oot realisti. Kyllä mä tiiän, että toi mahdollisuus on olemassa. Koitan vaan olla ajattelematta sitä vielä. Mutta mä hain lähestymiskieltoa."

"Hyvä, Tompza!" huudahdan. "Sä oot ihan vitun rohkee. Mä oisin sun tilanteessa jo ihan hermoraunio."

Tommi pudistaa päätään. "Mut Joonas, mä oon hermoraunio. Mä itkin viime yönä ensimmäistä kertaa kunnolla varmaan vuoteen. Tai kahteen. Jotain kaks tuntia." Hän on hetken hiljaa ja hakee keittiön pöydältä jotakin. Vaaleanpunaisen lapun.

Luen tekstin ja järkytyn totaalisesti.

"Mitä? Mitä vittua?"

"Joonas, mua pelottaa. Mua pelottaa ihan helvetisti. Eikä se Kaisa mitään tuomioo saanu! Se oli tuotu takas saatana sillä aikaa ku mä nukuin!" Viimeisen sanan kohdalla Tommin ääni särkyy.

En hetkeen osaa sanoa mitään, seison vain siinä typertyneenä kokoamassa ajatuksiani ja kaikkea tätä uutta informaatiota. Lopulta sanon rauhallisesti:

"Sä muutat. Sun elämä rauhottuu. Jos se tekee vielä jotain, ihan varmana se joutuu linnaan. Ja ennen kaikkee: me ollaan sun tukena. Mä, Niko, Joel, Aleksi, ja Olli ollaan täällä sua varten. Kaveria ei jätetä. Me ei selvittäis ilman sua, eikä bändikään ois mitään ilman sua. Me aiotaan taistella sun rinnalla tässä sodassa."

"Porko!" Tommi älähtää. "En mä voi ruveta nyt itkemään, lopeta toi!"

"Mä puhuin vaan täyttä faktaa."

Näen, kuinka Tommi pyyhkii silmäkulmiaan, vaikka tämä yrittääkin tehdä sen huomaamattomasti. Kaappaan hänet pitkään halaukseen. Tämä ei ole sellaista, mitä me yleensä teemme, mutta minkäs teet. Kaveria ei jätetä, niin kuin juuri sanoin, ja Tommi tarvitsee minua nyt.

"Haluutko auttaa pakkaamaan?" Tommi kysyy lopulta irtauduttuamme syleilystä.

"Tietty", vastaan. "Ei kun vaan hommiin sitten."