Another Sun (Blind Channel fanfic)

9. Soita poliisit!

Niko

Havahdun biisinkirjoituspuuhistani mahani kovaääniseen murahdukseen. Ei kai tässä muutakaan voi, kun lähteä ruuanhakureissulle. Siis niinkin pitkälle kuin omalle jääkaapille.

Avattuani sen teen pari havaintoa. Ensinnäkin se on melko tyhjä ja toisekseen suurin osa niistäkin harvoista elintarvikkeista, joita sieltä löytyy, on vanhentuneita.

Otan kaapista makaronipussin ja leikkaan sen auki. Se saisi kelvata, näin paremman puutteessa. Keitän makaroneja kunnes ne ovat sopivan pehmeitä ja kaadan annoksen lautaselle. Päälle vielä vähän ketsuppia ja a vot.

Syön ylevän ateriani syvän hiljaisuuden vallitessa. Minulla on nyt luova tauko kirjoittamisesta, mutta päässäni pyörivät edelleen vain sen juuri kirjoittamani kappaleen sanat. En jaksa hakea edes puhelinta, vaikka ilmoituksia on taas varmaan tullut monen viikon edestä.

Lasken lautasen ja ruokailuvälineet tiskialtaaseen ja palaan työpöytäni ääreen. En ymmärrä, miksi kirjoittaminen on niin vaikeaa lopettaa kesken.

Illalla yhdeksän aikaan sanoitukset kuulostavat vihdoin omaan korvaani hyvältä. Oikeastaan paremmalta kuin hyvältä: olen niihin todella tyytyväinen.

Pian tarvitsisi päästä äänittämään. Mutta juuri nyt taidan vain painua suihkuun, pesemään hampaat ja pehkuihin. Sen verran univelkoja on kerääntynyt viime aikoina.

Peiton alle kaivautuminen tuntuu tänään paremmalta kuin miesmuistiin ja nukahdankin lähes heti.

Herään kuitenkin erittäin lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen siihen, kun Celine Dionin My Heart Will Go On alkaa soida yöpöydälläni lojuvasta puhelimesta. Se ei kuitenkaan ole herätys. Siristelen silmiäni, kunnes saan selvää näytöllä lukevasta nimestä. Tommi. Vastaan heti.

"No moi, mitäs sulla tähän aikaan vuorokaudesta?" kysyn, ja vilkaisen samalla kelloa: varttia vaille kaksi yöllä.

"Mun naapuri... Toi vitun Kaisa...", Tommi takeltelee hengästyneenä.

Kaikki lihakset kasvoissani jähmettyvät. Tommi ei ole puhunut Kaisasta paljoakaan, mutta niiden muutamankin maininnankin perusteella tiedän vallan mainiosti, millainen kusipää tämä on.

"Ootko sä kunnossa?"

"Joo, mutta..."

"Mitä se-"

Kuulen taustalta kolinaa ja tämän Kaisan äänen.

"Ei kai se oo sun asunnossa?" kysyn hiljaa.

"Ei, mutta se haluaa sisälle. Se huutaa postiluukusta ja potkii ja hakkaa ovee."

"Älä päästä sitä", sanon typeränä.

"No ei oo suunnitelmissa", Tommi puuskahtaa. "Mutta tää on ahistavaa."

"Totta hemmetissä on... Kello on yö, eikö ketkään muut asukkaat oo heränny tohon?"

"Varmasti on, mut kelasin et ne ei vaan haluu puuttua. Tai siis, jos mä oisin niiden asemassa, nii pysyisin varmaan itekin vaan turpa kiinni ja laittaisin tulpat korviin. Onhan se nyt helpompaa."

"Mitä mä voin tehä? Lähenkö sinne?"

"En suosittele. Varmana toi fanittaa sua vielä muakin enemmän, ei sitä tiiä mitä sun saapumisesta seurais."

Jätän huomiotta sen, että Tommi aliarvioi taas kerran merkityksensä faneillemme, sillä se ei ole juuri nyt kovin tärkeää.

"Kai sillä taloyhtiöllä nyt on joku kelle voi soittaa tollasessa tilanteessa?"

"En mä tiiä. Oon asunu täällä niin vähän aikaa", Tommi epäröi. "Ja siis, sori kun herätin. Sun numero vaan pomppas ekana eteen, ku viestiteltiin eilen."

Pudistan päätäni turhautuneena.

"Kai sä tajuut, etten ois ikinä antanu itelleni anteeks, jos en ois vastannu. Sä tarviit nyt frendiä ja mä oon sellanen. Sairas tyyppi toi Kaisa..."

"Joo, mut kyllä säki tarviit unta."

"Nukkua nyt ehtii myöhemminki", vastaan tiukasti.

Yhtäkkiä taustalta kuuluu erityisen kova ääni, aivan kuin jotain olisi särkynyt.

"Mitä siellä tapahtuu?" kysyn kovalla äänellä.

"Ilmeisesti se siirty heittelemään tavaroita mun oveen. Siinä meni varmaan joku ihan hyvä ja käyttökelponen astia", Tommi vastaa oudon rauhallisesti.

"Soita poliisit!" huudan. "Toi on vähintään kotirauhan rikkomista ja varmana siitä saa jotain muitaki rikosnimikkeitä revittyä!"

Tommi tuntuu havahtuvan viimein, kun kuuluu uusi räsähdys.

"Joo. Mä soitan. Kiitti Niko, oon sulle bissen velkaa", tämä vastaa.

"Koita nyt ensin selvitä elossa tosta koettelemuksesta...", sanon muka vitsikkäästi, mutta olen oikeasti tosissani. Tommi ei selkeästikään ole millään tavalla turvassa kotonaan juuri nyt.

"Enköhän mä. Joku muuki tais herätä nyt, tuolta kuuluu jotain vihasta huutoa..."

"Soita nyt vaan saatana ne poliisit!"

"Soitan", Tommi vastaa ja katkaisee puhelun.