Another Sun (Blind Channel fanfic)

7. Ootko okei?

Joonas

Seison hölmistyneenä tuijottamassa juuri terapiahuoneesta ulos astunutta Ollia. Tällä on tummat aurinkolasit päässään, mutta ei silti ole epäilystäkään, etteikö tässä seisoisi brunette basistimme.

"Moro", minä aloitan, aivan kuin tilanne olisi täysin tavanomainen.

Olli on kuitenkin jo lähtenyt kävelemään poispäin. Pian kuulen hänen juoksevien askeltensa äänet portaista.

"Mitä vittua", sanon hiljaa itsekseni ja joku vanhempi rouva luo minuun halveksuvan katseen. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Olin oikeastaan menossa hammaslääkäriin - ensimmäistä kertaa vuosiin - hampaiden vihlonnan takia. Se oli kerrosta ylempänä, mutta olin nähnyt samanlaisen takin, kuin Ollilla, odotushuoneen naulakossa ja... Olihan se kaukaa haettua, mutta aivoni alkoivat raksuttaa ja palapelin palat loksahdella paikoilleen. Olli on ollut etäinen viime aikoina, ja puhuimmekin siitä eilen jätkien kanssa. Kun Olli ei ilmaantunut treeneihin tai edes lukenut viestejämme, Joel kertoi olleensa hänestä jo pidemmän aikaa huolissaan.

Enkä ollut nähnyt kovin monella samanlaista takkia.

Joten niinpä minä, tiedostaen, että näytin erittäin epäilyttävältä, kävelin hitaasti naulakon luo tutkien takkia katseellani. Ja tietenkin juuri sillä hetkellä kun olin päässyt sen luo, Olli törmää ulos viereisestä ovesta.

Takki oli kadonnut naulakosta, joten kai minä olin ollut vain niin hämmentynyt, etten huomannut hänen nappaavan sen mukaansa.

Ei huvita mennä hammaslääkäriin. Kello on muutenkin jo kaksitoista vaille yksi: aikani oli kaksikymmentä vaille. Olisin varmasti myöhästynyt ilman tätä Olli-juttuakin.

Niinpä ryntään rappusiin Ollin perässä. Hänellä on kuitenkin jo noin kaksi ja puoli minuuttia etumatkaa ja sataneljäkymmentäseitsemän kertaa parempi kunto kuin minulla, joten ei minulla oikeastaan ole mitään mahdollisuuksia. Terveysaseman ovella vilkuilen ympärilleni toivoen, että näkisin edes vilauksen Ollista, mutta hän on kadonnut jäljettömiin. Tarkemmin ajatellen hän on kyllä todennäköisemmin vain piiloutunut vessaan. Eihän hän nyt sentään näin nopea ole. Tai sitten on.

Kaivan puhelimen taskustani ja valitsen Ollin numeron. Puhelin tuuttaa pari kertaa, kunnes Olli lyö luurin korvaan. Auts. Soitan uudestaan, ja nyt hän painaa punaista jo ensimmäisellä tuuttauksella. Ei sitten. Soitan Joelille, sillä tämä näyttää olevan juuri paikalla Whatsappissa. Hän vastaa heti.

"Mitä jäbä?"

"Olin menossa hammaslääkäriin, tiiätkö, ton vihlomisen takia, ja törmäsin Olliin."

"Okei?"

"Tiesiks sä, et se käy terapiassa?"

Luurin toisessa päässä on hetken hiljaista.

"En, en mä tienny. Se siis käy?"

"Joo, no ainakin nyt se tuli just terapiahuoneesta kun törmättiin."

"Jutteliks te jotain?"

"Ei, kun se vaan pakeni paikalta. Lähin sen perään, mut se oli kadonnu. Eikä se vastaa puhelimeen."

"Ehkä sen kannattais vaan antaa olla hetken rauhassa. Se ei ois halunnu, että me saadaan tietää ja toi tuli niin äkkii."

"Joo, niin kai, mut mä oon vaan huolissani."

"Mäki kyllä. Laitat sille vaan jotain viestiä nyt ja katotaan jos se vastais tänään vielä. Älä kerro, et kerroit mulle, se ei välttämättä tykkää."

"Joo, moro", vastaan ja lopetan puhelun.

Avaan Ollin ja minun keskustelun Whatsappista ja kirjoitan:

ootko okei? ois kiva nähä ja jutella tai laita ees viestiä et oot kunnossa

Olli vastaa saman tien:

Kaikki on ihan ok

ootko varma?

Joo vittu on, lopeta jo toi kuulustelu

Tuo ei ole Ollin tapaista. Ei hän ole ikinä noin aggressiivinen, ja siksi päätän, että vitut Joelin neuvoista ja lähden kävelemään Ollin talon suuntaan.