Kukaan ei voi tulla lähellekään, koska kärpäset kiintyvät kuolleeseen lihaan.
Vaikka lasketaanko kuihtunut kuolleeksi? Jos on kuollut vedenhukkaan. Tai jos sääsket ovat syöneet niin että kaikki veri meni sitten siitä. Tai jos elämä on muuten vain imetty pois vaikkapa muovipillillä, sellaisella mikä aina katoaa pillimehupurkin kyljestä.
Kukaan ei missään tapauksessa pääse lähelle, ehkä koska kärpäset kiintyvät myös kuihtuneisiin, ehkä koska kukaan ei edes yritä nähdä kuollutta/kuihtunutta, mitä ikinä. Ehkä koska kukaan ei edes kuullut, että sellainen lojui juuri siinä talonyhtiön roskisten edessä, koska kaupunginosan mummot olivat kai kerrankin nukkuneet pitkään.
Tai ehkä kukaan ei ollut kuollut/kuihtunut aivan niin vakavasti, tai sitten heidät oltiin kiikutettu suoraa päätä psykiatriselle osastolle jo ennen kuin sellaisesta olisi ollut huoltakaan. Ehkä kaikki ovat lukeneet liikaa norjalaisia taidekirjoja.
Ehkä kärpäsetkin vain olivat kotiutuneet roskisten eteen kuin ne kotiutuvat lapsuudenkotien keittiöihin. Tai ehkä nekin vihdoin kasvattivat aivot ja päättivät kiusallaan jäädä norkoilemaan roskiksille kuin puliukkojengit. Niitähän nimittäin riittää, niin miksei kärpäsjengejäkin? Tai siis, jengihän on varmaan epäsovelias sana nykyään, kun lyhytkin on, mutta ryhmäytymäkö on parmepi? Kärpäsryhmäytymä kuulostaa itikoiden terapiasessiolta. Vaikka miksei sekin olisi mahdollista. Ehkä roskikset kätkevät sisäänsä kuolleita sukulaisia.
Miten vain voi asian laittaa, mutta ei kukaan siltikään pääse lähelle.
BẠN ĐANG ĐỌC
EI RAKASTUTA NÄIN
Thơ caEli tyhmiä jääkalikkatekstejä meistä, rehellisyysminuutteja ja pähkinänkuoria, raakileita rakkausrunoja ja sydänsuruihin loppuvia Meksikonmatkoja. Niitä aikoja, kun sinä olit vielä kuvioissa, mutta ei oikeastaan muuta. "Kai sitä voisi joskus myöntää...
