Umpikuja, umpikylmä, umpi-mitä-ikinä

27 5 0
                                    

Kai sitä sitten tietää, että jokin on vialla, kun alkaa nauttia rakkauslauluista vaikkei ole koskaan rakastunut ja samaistua erobiiseihin vaikkei koskaan ole ollut yhdessäkään sen vertaa, että sen jonkin joka kuitenkin oli olemassa lopettamista voisi edes luonnehtia eroamiseksi. Sitä vain oli sillä lailla vieretysten että kai siitä sai sellaisen kuvan, että jotakin tässä nyt on meneillään kun ei sitä aivan erikseen ole, mutta ei kyllä mitenkään paketissakaan. Ystävällisissä väleissä, niin että luokassa ei istuta vieretysten mutta kyllä puhutaan, jos sellaiseen tulee tarvetta. Vähän kuin lahjanarulla löysänpuoleisesti yhteen solmittu niin, että jos vetää väärästä kohdasta tai velmuilee yhtään liian viekkaasti solmu aukeaa ja toinen tipahtaa kyydistä. Mutta pointtihan olikin, ettei sellaista huolimattomuutta voi oikeastaan eroksi kutsua, vaikka ehkä se tuntuikin jotenkin samantyyppiseltä. Sen jälkeen, kun oli vallannut jalkakäytävän yhdessä jonkun toisen kanssa, oli sitten vastaan tulevien valtaajien väistäminen itsekseen astetta yksinäisempää. Vaikka kukaan ei missään vaiheessa ollut sitoutunut tarpeeksi kutsuakseen toista tärkeäksi tai edes jollain lailla mukavaksi, sitä silti oltiin jollain lailla onnistuttu muodostamaan sellainen yhteys, joka ei ilman selvää eroa nyt ainakaan katkennut. Se olisi pitänyt leikata saksilla kahtia, vaikkei narua ehkä näkynytkään, mutta kun se oli jätetty kiristämään väliin ja lopulta haurstumaan omia aikojaan, oli totuus vain se, ettei sitä oikeastaan voinut olla varma, että oliko yhteys enää siellä. Vastaisiko tämä ei-yhdessä-eikä-erikseen-henkilö, jos hänelle laittaisi viestiä? Eihän sitä tiedä, että onko lanka jäätynyt katki vai uponnut kuralätäkköön viime keväänä. Eihän sitä näe. Ja siitähän sitten on hyvä päätellä, että mitä on meneillään, koska kuten on tultu sanottua, ei sitä yhdessä koskaan oltu, eikä erottukaan, mutta silti se jotenkin onnistui tuntumaan siltä, miltä yhdessäolon ja eroamisen kuvitteli tuntuvan, koska rakkauslauluista ja erobiiseistä sai juuri ja tasan tarkkaan sellaisen kuvan.

Joten joo, kai siinä jotain on vialla. Joko niissä lauluissa tai sitten siinä säädössä, miksi ikinä sitä sitten pitäisi kutsua. Tai sitten minussa. Enpä nyt tiedä.

EI RAKASTUTA NÄINWhere stories live. Discover now