Koti on siellä missä sinäkin, he sanoivat. Ja ehkä minäkin sanoin joskus, kun kuvittelin, että olisimme täällä aina. Että emme koskaan välttelisimme toisiamme koulun käytävillä tai lähikaupassa. Että sopisimme kyllä viimeistään uutenavuotena, jos koskaan edes rikkoisimme välejämme. Selviäisimme kaikesta, olimme aina selvinneet.
Oikeastaan koti oli ihan vain kotona. Siellä, missä olin aina asunut. Hassuinta vain oli, että olit meillä kotona niin usein, että tuskin erotin asioita toisistaan. Mutta lopulta, kun viilenit jopa viesteissäsi tajusin, että kotona oli aina lämmin. Saattoi laittaa patterin ja villatakin päälle tai keittää teetä. Mutta sinä olit kylmä, ja no, jos jotain yläkoulun fysiikasta opin niin sen, että lämpö siirtyy lämpimämmästä viileämpään. Pian olimme molemmat kylmiä, vaikka olimmekin kotona.
Ja pakkanen paukkui ikkunoista sisään, jäädytti punaisen langan valkeaksi kokkareeksi.
YOU ARE READING
EI RAKASTUTA NÄIN
PoetryEli tyhmiä jääkalikkatekstejä meistä, rehellisyysminuutteja ja pähkinänkuoria, raakileita rakkausrunoja ja sydänsuruihin loppuvia Meksikonmatkoja. Niitä aikoja, kun sinä olit vielä kuvioissa, mutta ei oikeastaan muuta. "Kai sitä voisi joskus myöntää...
