Liukastelen takatalvien taipumattomilla pyöräteillä ja pohdin, miksen vieläkään tunne itseäni.
Tunnen parhaat ystäväni ja tunnen kylmän kosteuden joka tarttui housuihini kun kaaduin pyörällä. Tiedän mitä haluan elämältä ja tiedän miltä muista tuntuu, mutta kun asia alkaa koskemaan minua, hyppelen karkuun mahdollisimman lapsellisesti ja niin, ettei minua nyt ainakaan voi syyttää mistään.
Kierrän hautausmaiksi muuttuneita lätäkönjämiä ja etsiskelen parempaa paikkaa.
Löydän kaiken mitä haluan löytää, ja siksi onkin hassua, etten löydä paljoa mitään hyvää. Etsin ja etsin ja etsin vielä vähän lisää, mutta kaikki mitä tulee vastaan on tyhjiä parkkipaikkoja ja pientareelle hylättyjä autonromuja. Löydän purkkinsa hukanneita keksejä ja monia muita suojapaikkaa etsiviä, avuttomia tutkimusmatkailijoita ja itsensä hukanneita, yhtä toivottomia kaikki. Ja löydän kaiken, kaikenkaikenkaiken, paitsi kaiken sen mitä etsin.
Löydän toivon mutta en toivetta ja siksi pohdinkin, tiesinkö sittenkään mitään.
KAMU SEDANG MEMBACA
EI RAKASTUTA NÄIN
PuisiEli tyhmiä jääkalikkatekstejä meistä, rehellisyysminuutteja ja pähkinänkuoria, raakileita rakkausrunoja ja sydänsuruihin loppuvia Meksikonmatkoja. Niitä aikoja, kun sinä olit vielä kuvioissa, mutta ei oikeastaan muuta. "Kai sitä voisi joskus myöntää...
