Sanotaan, että bussipysäkillä sitten viimeistään tavataan, koska jossei kukaan toisin todista, kymppi meneekin Koskelaan eikä kotiin päin, ja juuri siksi kohtalojen kirjoitusvirheet ovat, no, kohtalokkaita. Ja siksi sitä pysäkillä tavataankin eikä vasta toisella puolella, koska kun noustaan yksin kyytiin ollaan kaikista epävarmimmassa asemassa: ehkä viereisellä penkillä istuu terroristi, ehkä auto on sittenkin menossa yhtä väärään suuntaan kuin jokainen muukin niistä, ehkä kuski ei päästäkään avuttomia lapsia mukaansa.
Bussipysäkillä viimeistään tavataan, koska kaikkialle pitää tarpoa vuoden ympäri polviin ylettyvässä epämääräisessä massassa, jota kukaan ei vie pois. Pysäkillä viimeisen kerran, jos yllämainitut kohtalot ovat päättäneet kiduttaa maallisia tuttaviaan traagisen ystävyyden painolla vielä kerran, ennen kuin heidän on tarkoitus nousta kyytiin toisiinsa tarrautuneena ja jos ei muuten onnellisina niin ainakin kiitollisina siitä, ettei tarvitse lähteä yksin. Että voi hypätä kyydistä samalla asemalla ja tietää että samalla puolella on joku muukin, vaikkei sen jälkeen häntä enää tapaisikaan.
Pysäkillä ensimmäisen kerran, jos kaikki oli helppoa. Toisella puolen kaikki saattaakin olla sitten siinä, joten sitä ei kai lasketa, ainakaan kun kyyti vie Koskelaan. Mutta kyllä matkasta voi silti nauttia, paitsi jos on sattunut saamaan sen kohtaloiden kirotun kaveripaskan, jonka sitten kuitenkin menettää kunhan on rakastunut.
Bussipysäkillä kyllä tavataan, kunhan maailmanloppu lentää lähelle ja oman maailman loppu vielä lähemmäs. Kun Koskela jo kurkkii kulman takaa.
YOU ARE READING
EI RAKASTUTA NÄIN
PoetryEli tyhmiä jääkalikkatekstejä meistä, rehellisyysminuutteja ja pähkinänkuoria, raakileita rakkausrunoja ja sydänsuruihin loppuvia Meksikonmatkoja. Niitä aikoja, kun sinä olit vielä kuvioissa, mutta ei oikeastaan muuta. "Kai sitä voisi joskus myöntää...
