Aleksi

145 6 6

por nomoivaasulleki

por nomoivaasulleki

Olli
"Joonas hei pitäskö meidän alkaa jo lähtee?" Kysyn Joonakselta. Tuo nyökkää.

Nousemme sohvalta ylös, ja lähdemme kohti eteistä. Laitan jalkaan kenkäni ja takin. Joonas tuijottaa minua. Katson häntä takaisin kysyvällä ilmeellä. Sitten tuo ottaa poskistani kiinni ja suutelee. Vaikka Joonas ei voi ikinä korvata Aleksia, olisi hän silti ihan kiva poikaystävä. Mutten ole varma pystynkö vielä. Hän maistuu ihan omena siideriltä.

"Kröhöm" kuuluu vierestämme Nikon ääni. "heippa hei YSTÄVYKSET" tuo painottaa sanan kohdalla. Naurahdan nolona, ja sitten lähdemme ulos ovesta.

Ulkona otan Joonaksen kädestä kiinni.

"Mitä me ollaan?" kysyn häneltä. Haluan tietenkin tietää tuon mielipiteen myös.
"En mä tiiä. Mä tykkään susta" tuo vastaa.
"Mäkin tykkään susta, mut en tiiä oonko vielä valmis sitoutumaan mihinkään" sanon. Joonas pysäyttää minut. Katsomme toisiamme silmiin.
"Ei meidän tarvii sitoutua. Jos vaikka tehdään silleen, että ois vähän niinku säätöö, tai niinku silleen jos tajusit" tuo selittää. Suutelen Joonasta.
"Riittikö toi vastaukseks?" Kysyn.
"Joo" hän hymyilee minulle.

Lähdemme siitä sitten Joonaksen kanssa takaisin tuon taloa kohti. Matkalla tunnen lämpimän hyväksyvän aallon. Luulen että se on Aleksi. Ehkä hän vain ilmoitti, että minun ja Joonaksen juttu on okei hänelle. Olen onnellinen, jos tuo oikeasti halusi sen nyt minulle kertoa.
---
Säpsähdän hereille. Mitä täällä tapahtuu? Katson viereeni. Aleksi nukkuu siinä. Oliko tuo unta. Kosketa Aleksin olkapäätä.

"Huomenta rakas. Nukuitko hyvin?" Aleksi kysyy hymyillen unen pöpperössä. Syöksyn halaamaan häntä.
"Se tais olla sittenkin vaan unta" totean iloisena.
"Näitkö pahaa unta?" Tuo kysyy.
"Joo. Sä olit kuollu siinä. Ja se kesti varmaan vuoden se uni" kerron toiselle. Hän naurahtaa. Ihana olla taas Aleksin kanssa.
-
"Mitä sä otat aamupalaks?" Aleksi kysyy keittiöstä.
"Kahvia ja leipää, jos löytyy" Sanon hänelle takaisin.

Sitten tajuan katsoa rannettani. Käärin hihan ylös. Siinä ei ole mitään jälkiä. Huh. Tämä ei siis ole enää unta.
-
Aleksi kävelee olohuoneeseen kaksi leipää ja kaksi kahvikuppia käsissään. Aleksi ojentaa toisen kupeista ja leivistä minulle.

"Kiitos rakas" pussaan Aleksia poskelle.
"Olehyvä" tuo hymyilee.

Laitan meille jonkun sarjan Netflixistä ja keskityn siinä sitten syömään.
-
2h myöhemmin
Kuulen koputusta ovelta. Kävelen eteiseen, ja katson ovisilmästä kuka koputta mahtaa olla. Siellä on Joonas. Avaan oven. Joonas syöksyy heti halaamaan minua.

"Joonas onko kaikki hyvin?" Kysyn pojalta.
"Ei ole. Mulla on kriisi!" Poika kertoo. Kuuntelen tuota. "Niko kerto että se on kusessa muhun ja mäkin tykkään siitä"
"No mut eiks oo sit vaan hyvä juttu?" Kysyn ihmeissäni.
"Joo, mut me ollaan sen kanssa oltu niin pitkään kavereita, etten mä halua sitä nyt pilata" Joonas kertoo.
"No mut mieti, jos se onkin sun sielun kumppani ja sä tällä vaan haaskaat aikaa?" Kysyn.
"No joo. Mä meen nyt sen luokse. Heippa!" Hän sulkee oven ja lähtee.
-
Okei mä tiedän et kaikki nyt kysyy, että miten vitun pitkä uni Ollilla oli niin en tiedä. Se nyt vaan oli noin 10kk kestävä uni. Perus juttu. No mutta okei nyt Aleksi on taas keskuudessamme:)