Luku 19: "Onks kaikki hyvin?"

167 7 0

by embbuo

by embbuo

Y/n pov:
Itkin siinä hyvän tovin, ja yhdessä vaiheessa Nikon ja Joelin piti lähteä. Joelilla olisi vielä joitain työjuttuja ja Nikon piti lähteä ruokkimaan Rommia. Sanoimme heipat ja pojat lähtivät. Minä jäin Joonaksen sängyn vierelle katselemaan häntä itkuisin silmin. Silitin hellästi hänen kättään, ja siirsin sen hänen poskelleen.
"Sun on pakko selvitä. Sä taistelet ittes pois tästä tilanteesta. Jos sä et selviä, niin en mäkään. En tiiä mitä tekisin ilman sua" sanoin Joonakselle, osittain myös lohduttaakseni itseäni.
Hiljalleen silmäni alkoivat painua kiinni, ja nukahdin.

Heräsin noin neljän aikaan yöllä. En aluksi muistanut missä olin, mutta kun hämärään totuttuani näin Porkon ruhjeiset kasvot, tajusin missä olin. Valot olivat sammutettu.
En älynnyt, miksi olin herännyt. Pian kuitenkin sain vastauksen. Tunsin hellän puristuksen kädessäni, joka oli löytänyt tiensä Joonaksen käteen. Olin vielä hieman unenpöpperössä, mutta kun aivoni olivat onnistuneet käsittelemään tapahtuneen, haukoin henkeäni ja olin yhtäkkiä aivan virkeä. Yritin ajatella nopeasti, mitä kannattaisi tehdä. Älysin, että pitäisi kutsua paikalle joku hoitaja. Äkkäsin sängyn vierestä napin, josta potilaan tulisi painaa, jos hänellä olisi jokin hätä tai hän tarvitsisi jotain, ja painoin sitä. (Tiiätte varmaan ne sellaset napit?) Hetken kuluttua hoitaja saapui huoneeseen. "Mikä homma? Onks joku hätänä?" Hoitaja kysyi samalla kun hän sulki ovea. "Ei todellakaan, mä tunsin et Joonas ois puristanu mun kättä" sanoin iloisesti. "Vain kerranko?" Hoitaja kysyi. "Ei vaan kaks, koska mä hersin siihen ja sit tunsin sen uudestaan" sanoin. Hoitaja tuli Joonaksen sängyn viereen, ja otti hänen kädestään kiinni. "Joonas, jos sä kuulet mua, niin purista mun kättä" Hoitaja sanoi. Pian hoitajan väsynyt ilme kirkastui. "Hän tosiaan on hereillä, ainakin melkein. Voimme yrittää herätellä häntä aamulla, jos hän ei siihen mennessä itse herää." Hoitaja sanoi. Silmissäni oli taas kyyneliä, mutta tällä kertaa onnesta. Saisin taas kuulla tuon ihanan äänen. Katsoa hänen syviin silmiinsä. Tuntea hänen ihonsa lämmön halatessamme.

Hoitajan lähdettyä huoneesta päätin soittaa Nikolle ja Joelille. Soitin Nikolle ensimmäisenä.
"Mitä tapahtuu? Onks kaikki hyvin?" kuului Nikon uninen ääni. "Paremmin ku hyvin, et ei hätää. Herätinkö?" Kysyin pienesti naurahtaen, vaikka hyvin tiesin vastauksen. "Todellaki. Miks vitussa sä soitat, jos Porkolla ei kerran oo mitään hätää?" Niko kysyi.
"Sitä vaan, et Porko on hereillä. Ainaki melkeen. Se ei oo avannu sen silmiä vielä, mut se kuulee ja pystyy liikkumaan jos haluaa" sanoin katsellessani hymyillen tuon upeuden kasvoja.
"What? Lähen tuleen sinne. Kai siel pystyy nukkumaan jossain muualla ku lattialla?" Niko kysyi. Äänistä päätellen hän alkoi pukemaan takkia päälleen.
"No tossa näkyis olevan yks sänky tyhjänä. Mä oon nukkunu täs tän sängyn vieres tuolilla, eikä oo paikat ainakaa pahasti kipeenä, että näilläkin pystyy tarvittaessa nukkuun" sanoin.
"Ok, oon ihan just siellä. Moro" "Moro" Puhelu päättyi ja unohduin tuijottamaan Porkoa. Ennen kuin edes ehdin soittaa Joelille, hän ja Niko olivat jo huoneen ovella. Niko oli ilmeisesti soittanut Joelille ja napannut hänet kyytiinsä. Katsoin heitä hymyillen, jolloin tunsin edelleen kädessäni olevan Joonaksen käden liikahtavan.