Love of mine || Joonas Porko x reader

luku 14: Porko!

Y/n pov:
Heräsin köytettynä tuolista. Päätäni särki vaan niin helvetisti. Minulla ei ollut pienintäkään hajua kuinka kauan olin ollut siinä. Olin ilmeisesti jossain... huoneessa?
Siellä oli todella hämärää eikä yhtään ikkunoita.
Näin liikettä silmäkulmassani. Mies oli ilmeisesti vahdannut minua koko tämän ajan.
"Mitä sä haluut musta?" Kysyin ärtyneenä.
"Saat sen sitte myöhemmin selville"
Hän sanoi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuulin hänen puhuvan minulle.
"Kauanko mä oon ollu täälä?" kysyin.
"Noin päivän olit tajuttomana" mies vastasi.
Päivän?! Porko oli varmasti saanut useammankin paniikkikohtauksen takiani... Hitto kun en ottanut sitä puhelinta!
"Minkä takia mä oon täällä? Ja missä mä ees oon?" Kysyin.
"Oulun toisella puolella, ja se, minkä takia oot täällä selviää sulle kyllä." Mies sanoi.
Olin turhautumaisillani. Halusin pois. Missäköhän ne ostoksenikin olivat? Joku koira oli varmaan syönyt nekin...
"Minkä takia just minä? Miks et ottanu jotain muuta random tyyppiä sielt kadulta?" Kysyin.
"Koska kuulin et oot Blind Channelissa ja jos haluut selvitä niin kerrot mulle missä ne on" mies sanoi.
Mistä hän oli sen saanut selville? Eihän se ollut vielä edes julkista tietoa...
"Mistä sä sen muka päättelit?" kysyin.
"Ei se kuulu sulle" mies sanoi.
"Kerrot mulle mistä mä löydän ne"
"Mitä sä meinaat niille tehä?" kysyin.
"Vittuako se sulle kuuluu? Kerrot mulle mistä mä löydän ne!" Mies huusi ja otti veitsen taskustaan. Menin taas hienoiseen paniikkiin. Mitä hän oli tekemässä minulle?
"Mitä sä tolla meinaat?" kysyin ja yritin kuulostaa normaalilta, vaikka ääneni värisi.
"Vooi, rupesko pikkusta pelottamaan?" Mies irvaili.
"Mitä sä teet tolla?" Kysyin uudestaan.
"Ja kuuluuko se sulle?" mies sanoi.
"Oikeestaan kyllä kuuluu jos sä teet mulle jotain sillä" sanoin.
Mies käveli hitaasti lähemmäs minua.
Paniikki alkoi suurenemaan sisälläni.
Mies oli muutaman sentin päässä minusta.
Sitten tunnen pistävän kivun ranteessani.
Hän viilsi haavan ranteeseeni.
Toinen. Kolmas.
"Mitä sä haluut?" Kysyin.
"Tietää missä on Blind Channel!"
"En tuu kertoon sitä sulle, ihan sama mitä sä teet mulle!" Huusin.
Tunsin saman pistävän kivun uudestaan, mutta tällä kertaa ylempänä käsivarressani. Suljin silmäni ja yritin kestää kipua. Ei se oikeastaan ollut edes kovin paha, se vain toi vanhat ajat mieleen... Nyt ei kuitenkaan ollut aika miettiä sitä.
   Mies siirtyi toiselle puolelleni. Taas tunsin kivun ranteessani.
"Kertois jo, jos haluut selvitä pelkästään näillä" mies sanoi.
"Enpä kuule taida, edelleen on ihan sama mitä teet" tiuskaisin.
Tunnen uuden viillon, tällä kertaa niskassani. Se oli aiempia pidempi ja kivuliaampi. Mies tuli eteeni.
"Kerrotko vai et?"
"Vastaus ei oo muuttunu mikskään."
Tunsin uuden viillon poskessani.
Mies lähti ja lukitsi oven.
Huomasin pian, että hän oli jättänyt veitsen lattialle.
Kun katsoin veistä, katseeni osui myös allani olevaan verilammikkoon. En ollut edes tajunnut, kuinka paljon olin vuotanut.
Yritin epätoivoisesti hivuttautua tuolin kanssa lähemmäs veistä. Onnistuin.
Minun oli pakko kaatua kyljelleni, että saisin veitsen käteeni. Onnistuin juuri ja juuri saamaan otteen veitsestä ja aloin leikkaamaan köysiä käsieni ympäriltä.
Sain käteni irti köysistä ja irrotin köydet myös jaloistani. Nousin seisomaan ja aloin miettimään miten pääsisin ulos huoneesta.
En voisi tiirikoida lukkoa auki veitsellä, koska se oli liian iso.
Sitten tajusin. Minulla oli hiuksissani hiuspinni, jolla voisin avata lukon! Ryhdyin heti avaamaan lukkoa, ja sain sen auki!
Avasin oven ja näin miehen noin kahdeksan metrin päässä minusta. Juoksin niin nopeasti kuin pääsin metsään niin syvälle, ettei hän varmasti löytäisi minua.
  Olin juossut arviolta noin kaksi kilometriä, kun minun oli pakko pysähtyä hengittämään. Istuin varmuuden vuoksi suuren kiven taakse, ettei mies näkisi minua, jos hän edes oli seurannut minua näin pitkälle. Mietin mitä tekisin seuraavaksi, koska paikka oli minulle aivan outo. Sitten muistin älykelloni. Siinä oli kartta. Olin tosiaan toisella puolella Oulua, mutta lähdin juosten matkaamaan Porkon, tai no, meidän talollemme. Katsoin välillä kellostani karttaa, jotta tietäisin oikean suunnan.
   Piiiiiiiiiitkän juoksun jälkeen löysin kuin löysinkin kotiin. Juoksin suoraan ovesta sisään Porkoa päin.
"Porko!" Huusin ja purskahdin itkuun.